Tilasuunnittelupiste

Lapset kirjaston tilasuunnittelijoina

Tikkurilan kirjaston lasten- ja nuortenosasto remontoidaan ja kalusteet uusitaan kesällä 2019. Halusimme, että tila vastaisi remontin jälkeen mahdollisimman hyvin asiakkaiden tarpeisiin, joten otimme lapset perheineen uudistuksen pääsuunnittelijoiksi heti alusta lähtien.

Asiakaskyselyllä alkuun

Kirjaston isoille asiakasryhmille – pikkulapsiperheille, varhaiskasvatusryhmille ja koululaisille – tehtiin kaikille alkuvuodesta 2019 omat asiakaskyselyt kirjaston käyttötarpeista ja -toiveista. Saimme kuukauden aikana lasten- ja nuortenosaston asiakkailta yhteensä 276 vastausta.

Pikkulasten kyselyistä selkeimmin esille nousi 6 tilaan liittyvä tarvetta: 1) intiimit lukusopet kahdenkeskisiin lukuhetkiin, 2) viihtyisä kengätön leikkitila kehittävine leluineen kaukana ulko-ovesta, 3) selkeä alue pukemiseen ja riisumiseen sekä säilytystilat vaatteille ja vaunuille, 4) tunnelmallinen löhö- ja lukutila ryhmille ja yksittäisille lukijoille, 5) pöydät eväiden syönnille ja mikro ruoan lämmittämiselle sekä 6) aineiston sijoittaminen kansi eteenpäin ja vaihtuvateemaiset aineistonäyttelyt. Yleisinä toiveina olivat avaruus, satumaisuus, värikkyys sekä leikkialueen ja näytöllisten pelivälineiden erottaminen lukualueesta.

Myös koululaiset olivat kyselyn pohjalta toivoneet ennen muuta lukupaikkoja, ja yli puolet alakoululaisista ja 38% prosenttia yläkoululaisista ja sitä vanhemmista kertoi viettävänsä kirjastossa aikaa nimenomaan lukien. Toisaalta noin kolmasosa kyselyyn vastanneista alakoululaisista ja neljäsosa yläkoululaista ja sitä vanhemmista myös ”hengailee” kirjastossa muuten: kavereiden kanssa tai puuhaillen.

”Omaa rauhaa, hiljaisuutta” (59 vastaajaa kaikista 89 vastaajasta valitsi tämän) päihitti koululaisten toiveena vaihtoehdon ”Tilaa olla kavereiden kanssa” (47/89). Todennäköisesti kyselyn pohjalta tilaan tulee siis edelleen peli-, oleskelu ja puuha-alue koululaisille, mutta yksittäisten lukupisteiden määrää lisätään ehdottomasti tämänhetkisestä.

Myös joitain sellaisia uudistustoiveita nousi esiin, joihin ei lastenosaston tulevassa remontissa pystytä paneutumaan. Yksi isoimmista oli vanhempien huomio lastenhoitohuoneen kulahtaneisuudesta. Kirjasto yrittää vaikuttaa parhaansa mukaan siihen, että saisimme lastenhoitohuoneen remonttiin vuonna 2020. Lisäksi kahvilan epäviihtyisyydestä oli jonkin verran mainintoja, joskin kahvila sai myös kiitosta. Välitämme palautteet kahvilayrittäjälle.

Talvihulinoissa tutkittiin lapselle mieluista muotokieltä

Toivoimme lisäksi, että alle kouluikäiset pääsisivät itse osallistumaan tilasuunnitteluun, joten järjestimme perjantaina 15.2.2019 ”Pehmojen yö” -tapahtuman ja sen jatkoina lauantaina 16.2.2019 lastentapahtuman ”Tiksin talvihulinat”, jonne vetonaulaesiintyjiksi valikoitui Mimmit asiakastoiveiden perusteella. Mimmit ja Taikahileen glittertatuointipaja vetivät tuvan täyteen lapsia ja perheitä, ja saimme oivallisen mahdollisuuden tavoittaa paljon lapsia yhdellä kertaa myös tilasuunnittelua varten. Tilasuunnittelupisteessä lapsia vastaanottivat kirjaston Pupu ja Lammas.

Tapahtuman aikana yhteensä 53 lasta vastasi Pupun ja Lampaan kuvaparikyselyyn, jonka oli suunnitellut remontin tilasuunnittelusta vastaava arkkitehtimme Aki Hiltunen (OSUMA Arkkitehdit Oy). Kuvaparien valinnan taustalla oli ajatus siitä, että kunkin kuvaparin kuvat edustavat jollain tavalla vähän keskenään erilaista muotokieltä (kylmä – lämmin, kova – pehmeä jne.). Selkeitä suosikkeja kuvista myös löytyi: erään kuvan vedenalainen maailma innosti Nemosta tuttuine klovnikaloineen, toisessa kuvassa kiehtoi aurinkoisuus, kauniit vesipisarat ja keltainen väri, ja kolmannen suosikkikuvan valkoiset kivet toivat mieleen kristallit ja Frozenin.

7b.jpg

6b.jpg

4b.jpg

Entäs seuraavaksi?

Nyt kyselyjen tulokset on toimitettu eteenpäin arkkitehdille, ja kuukauden päästä odotamme ensimmäistä tilasuunnitelmaluonnosta kommentoitavaksi. Itse remontti tehdään hiljaisten kesäkuukausien aikana, ja syksyllä järjestämme asiakkaille tietysti isot avajaisjuhlat.

Lämmin kiitos kaikille meidät suunnittelussa auttaneille: teitä oli huikea määrä, ja saimme vastauksistanne upeita ideoita. Tapahtuma- ja toimintaideat olivat kyselyissä myös erittäin arvokasta antia. Niitä koskevien vastausten pariin palaamme tarkemmin tänä keväänä, kun rupeamme suunnittelemaan syksyn toimintaa. Luvassa on ainakin takuulla robotiikkaa, iltasatutuokioita ja enemmän viikonlopputoimintaa ihan pienille, juuri niin kuin toivoitte!

Teksti: Tiina Vallo, Tikkurilan kirjaston palveluesimies

Kuvat: Helena Perttilä ja Pixabay