Helsingissä kirjastoon pääsee joulunakin 

Kirjasto tarjoaa tänä vuonna mahdollisuuden rauhalliseen joulunviettoon. Helsingissä pääsee joulunpyhinä viiteen kirjastoon. Kallion ja Rikhardinkadun kirjastoissa henkilökunta on paikalla jouluaattona. Laajasalon, Lauttasaaren ja Viikin kirjastoja voi käyttää pyhinä omatoimisesti.

Kallion kirjasto oli vuonna 2018 ensimmäinen Helsingin kirjasto, joka piti ovet auki jouluaattona. Kirjastonjohtaja Erna Marttila kertoo, että hyvin monet asiakkaat ovat kiitelleet ideaa ja jouluaukioloa on ehdottomasti haluttu jatkaa viime vuoden koronatauon jälkeen.

Kirjastossa ei ole jouluhälinää

Kirjasto tarjoaa rauhaisan tilan ja vaihtoehtoista tekemistä jouluksi, ja kirjastoon on mukava tulla silloinkin, kun omassa kodissa on yksinäistä, ahdasta tai tylsää. 

Kallion kirjastossa ei ole mitään erityistä jouluohjelmaa vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Erna Marttilan mukaan aaton asiakkaiden enemmistö on vakiokävijöitä. 

-Jouluna voi olla aikaa kirjastosta lainatun kirjan tai sarjakuvan lukemiselle, hyvän leffan katselulle tai lautapelin pelaamiselle yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Jos lunta riittää, voi kirjastosta käydä lainaamassa joulunpyhiksi vaikka pulkan, Erna Marttila muistuttaa.

Myös Rikhardinkadun kirjastossa jouluvierailijat ovat yleensä tuttuja kirjastonkäyttäjiä. 

-Ihmiset tulevat lainaamaan kirjoja tai käyttämään tietokonetta tavalliseen tapaan, mutta jonkin verran käy asiakkaita, jotka tulevat varta vasten aistimaan kirjaston tunnelmaa jouluna, kirjastonjohtaja Mari Heino kertoo.

Omatoimikirjastoon kirjastokortilla 

Uudistetussa Viikin kirjastossa on otettu käyttöön laajennetut aukioloajat ja tänä vuonna kirjaston tilat ovat ensimmäistä kertaa auki omatoimisille käyttäjille myös joulupäivänä ja tapaninpäivänä. Kirjastossa ei silloin ole henkilökuntaa, mutta tiloja valvotaan teknisesti.

Kirjastonjohtaja Anki Möllärin mukaan varsinkin nuoret ovat ottaneet hyvin vastaan mahdollisuuden kirjaston omatoimikäyttöön. 

–Meillä on Viikissä hyviä kokemuksia omatoimiasiakkaista. Ihan huippua, että nuoret ovat ottaneet tilan omakseen. Joillakin iäkkäämmillä on ollut hieman vaikeuksia kirjautua ovella, mutta kirjastoon pääsy omatoimisesti ei ole vaikeaa. Tarvitaan vain kirjastokortin viivakoodi ja nelinumeroinen PIN-koodi. Pyhinä on hyvä aika hakea pelejä, elokuvia ja luettavaa, Mölläri muistuttaa.

Jouluaattona henkilökunta on paikalla Kallion ja Rikhardinkadun kirjastoissa klo 10–16. Laajasalon kirjastossa on jouluaattona klo 10–18 omatoimiaika eli kirjaston ovi aukeaa kirjastokortilla ja PIN-koodilla. Joulupäivänä ja tapaninpäivänä voi käyttää Laajasalon ja Viikin kirjastoja omatoimisesti klo 10–18 ja Lauttasaaren kirjastoa klo 12–18.

Lue lisää omatoimikirjastoista täältä

Kuva: Helsingin kaupunki