Kuvassa on kaksi kassia, joiden sisällä on kirjoja.

Kirjakassit lapsille ja nuorille

Lapset ja nuoret voivat lainata Viikin Pop-up Kirjastosta Kirjakassin, johon kokoamme valikoiman luettavaa asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Alle kouluikäisten Kirjakassi voi sisältää esimerkiksi ensikirjoja, kuvakirjoja, iltasatuja, loruja ja runoutta.

Alakouluikäiset voivat valita Kirjakassiinsa vaikkapa kaunokirjallisuutta, tietokirjoja, selkokirjoja tai sarjakuvia itse valitsemastaan aihepiiristä.

Nuoret voivat valita Kirjakassiinsa esimerkiksi jännitystä, kauhua, scifiä, fantasiaa, novelleja, säeromaaneja, runoja, selkokirjoja, sarjakuvia, tietokirjoja, sateenkaarinuoruutta käsitteleviä kirjoja, kirjoja rankoista aiheista... Siis melkein mitä vaan!


Tilaa kotona, nouda Viikin Pop-up Kirjastosta

Kirjakassi tilataan Viikin kirjaston Kirjakassit -lomakkeella.

Lähetämme sinulle sähköpostiviestin, kun tilaamasi Kirjakassi on noudettavissa Viikin Pop-up Kirjastosta.

Kirjakassi on noudettavissa arkipäivisin klo 12–18, kun Viikin kirjaston henkilökunta on paikalla.

Kirjastokortti tulee ottaa mukaan, koska Kirjakassin sisältö lainataan tilaajan tai lapsen omalle kirjastokortille.

Kuva: Milla Bergström