Lahjoita lämpöä –kampanja Helsingin kirjastoissa

Helsingin kaupunginkirjasto on mukana A-klinikkasäätiön ja EHYT ry:n yhteisessä Lahjoita lämpöä -kampanjassa. Valtakunnallisen kampanjan tavoitteena on nimensä mukaisesti lahjoittaa lämpöä kaduille lapasten, sormikkaiden ja villasukkien muodossa. Lahjoita lämpöä -kampanja järjestetään kolmatta kertaa. 

Innostuitko auttamaan neulomalla tai löytyykö sinulta valmiita, käyttämättömiä neuleita lahjoitettavaksi?

Toimi näin:
Voit neuloa vapaasti haluamasi väriset ja malliset käsineet tai sukat. Toivomme tuotteita eri kokoisille käsille ja jaloille, erityisesti tarvetta on aikuisten kokonumeroissa. Keräykseen otetaan mukaan vain uusia ja käyttämättömiä tuotteita.

Villasukkia, villalapasia ja sormikkaita voit toimittaa marraskuun loppuun asti seuraaviin kampanjassa mukana oleviin kirjastoihin Helsingissä. 



Keräyspisteitä löytyy myös muualta Suomesta kirjastoista. Lisätietoa keräyspisteistä ja neulontaohjeita löytyy A-klinikkasäätiön sivuilta.

Lahjoita lämpöä -kampanjan ideana on haastaa ihmiset neulomaan asunnottomille ja muille vähäosaisille lapasia, sormikkaita sekä villasukkia. Kampanja innosti viime vuonna ihmisiä neulomaan ja lahjoituksia kerättiin lähes 10 000 villasukkaparin ja tuhansien lapasten muodossa.

”Meitä suomalaisia kannustetaan laskemaan kotimme lämpötilaa muutamalla asteella energian säästämiseksi. Vaikka muutos on pieni ja tarpeellinen, niin jokainen meistä voi miettiä miltä tuntuisi elää pakkasen armoilla tuolla kaduilla. Kaikki lahjoitukset tulevat siis todella tarpeeseen ja ne otetaan suurella ilolla – jopa kyynelsilmin vastaan”, kertoo A-klinikkasäätiön kohtaavan työn päällikkö Annuska Dal Maso.