Omatoimikäyttö Viikin kirjastossa

Viikin kirjastoon pääsee voimassa olevalla kirjastokortilla ja tunnusluvulla myös silloin, kun henkilökunta ei ole paikalla. Kirjasto on omatoimikäytössä maanantaista perjantaihin klo 7–8, perjantaina klo 18–20 sekä lauantaina klo 16–18 sunnuntaina klo 10–18.

Henkilökunta on paikalla Viikin kirjastossa ma–to klo 8–20, pe klo 8–18 ja la klo 10–16.

Omatoimisen käytön aikana voi lainata ja palauttaa aineistoa, noutaa omia varauksia itsepalveluhyllystä, lukea lehtiä ja työskennellä. Käytössä ovat kirjaston tilat, aineistot, asiakastietokoneet ja avoin langaton verkko. Henkilökunnan läsnäoloa edellyttävät palvelut eivät ole käytössä. Esimerkiksi tulostussaldon lataaminen, kopiointi, uuden kirjastokortin tekeminen, kirjastomaksujen maksaminen, konsolipelien lainaaminen tai palautus- tai lainausongelmien selvittäminen ei ole mahdollista omatoimikäytön aikana. Viikin kirjaston tiloista pelihuone Hiidenkirnu ja Roomalainen puutarha ovat poissa käytöstä.

Lue lisää kirjaston omatoimisesta käytöstä.

Sisäänkäynti Viikin kirjastoon tapahtuu omatoimikäytön aikana ainoastaan uudelta, pohjoiselta sisäänkäynniltä, Latokartanonkaaren puolelta. Ovella kirjaudutaan sisään kirjastokortilla ja tunnusluvulla. Kirjautumalla sitoudut noudattamaan Helmet-kirjastojen yleisiä käyttösääntöjä ja Helsingin omatoimikirjaston käyttösääntöjä, muun muassa huolehtimaan siitä, ettei muita henkilöitä saavu tiloihin samalla ovenavauksella.