Pala-animaatio

Paperi elää pala-animaatioissa

Pala-animaatiotekniikka on tuttu Pikku Kakkosessa esitettävästä Varokaa heikkoa jäätä –animaatiosta. Myös kotimaiset animaatioklassikot Kössi Kenguru ja Nunnu on tehty paperinpalasia liikuttelemalla. Edellämainitut animaatiot löytyvät Ylen Elävän arkiston verkkosivuilta

Pala-animaatiossa liikutellaan erilaisia paperin- ja pahvinpaloja pöydän päällä. Animaation taustalla voi olla kartonki, piirrustus tai vaikkapa lehdistä leikattu kollaasi. Kamera asetetaan kuvaamaan suoraan ylhäältäpäin. Kirjaston animaatiopajoissa käytämme kolmijalkoihin kiinnitettyjä tablet-tietokoneita sekä animaatioiden kuvaamiseen, että editointiin.

pala5.jpg

Animaatiot koostuvat peräkkäin esitetyistä valokuvista ja animaation tekoon tarvitaan ohjelma, joka esittää valokuvia peräkanaa muodostaen illuusion liikkeestä. Elokuvassa silmiesi edessä vilisevät noin 24 kuvaa per sekunti, animaatiossa tämä kuvataajuus (frame rate) voi olla noin 12 kuvaa per sekunti. Pointin kirjaston työpajojen animaatiot kuvattiin iStopMotion- ja StopMotionStudio-sovelluksilla. Alku- ja lopputekstit ja äänet lisättiin iMovie -editointiohjelmassa.

pala2.jpg

Aloitimme tekemällä oman animaatiohahmon. Hahmoa suunniteltaessa pitää jo pohtia, kuinka sen raajat liikkuvat. Halutaanko animoitavalle otukselle heiluva häntä, ilmeikkäästi liikkuvat korvat tai vaikkapa aukeava suu. Kaikki liikkuvat osat leikataan omiksi palasikseen. Jos palaset ovat liian pieniä, ne hukkuvat helposti ja niiden liikuttaminen on hankalaa. Siispä ainakin ensimmäiset pala-animaatio-otuksesi kannattaa tehdä melko pelkistetysti ja palaset kannattaa laittaa talteen vaikkapa kirjekuoreen.

Pala6jpg.jpg

pala3.jpg

Kun animaatio-olento oli valmis, jaettiin animaattorit pieniin 2-3 hengen työryhmiin. Animaatioiden aiheena oli kuinka erilaiset hahmot kohtaavat ja mitä sitten tapahtuu.

Animaatioita pääset kurkistamaan Pointin kirjaston YouTube-kanavalla.

Animaatiota voi kuvata myös kännykällä, pokkarikameralla tai järjestelmäkameralla! Tärkeää on tukea kamera, niin ettei se heilahtele kuvia ottaessa. Animaatiostudion voi rakentaa pahvilaatikkoon! Valaisuna voi käyttää lukuvaloja tai vaikka taskulamppua.

Teksti ja kuvat: Taru Liikanen