Kirjallisuuden ja median pedagogiikan vinkkiopas on julkaistu

Helmet-kirjastot osallistuvat tänäkin vuonna Oivallus-mediakasvatusseminaarin 6.10.2021 tuotantoon järjestämällä työpajoja lasten ja nuorten kanssa toimiville ammattilaisille. Aiempina vuosina koulutukseen osallistujien toiveesta olemme täksi syksyksi koostaneet myös metodivinkkioppaan kirjallisuuskasvatuksen ja mediakasvatuksen yhdistämiseen.

Käytännössä kirjallisuutta voi käsitellä pedagogisesti monella tavalla. Kirjallisuudesta keskustelun yhdistäminen mediasisältöjen tuotantoon sekä tukee mediataitojen oppimista, että syventää ymmärrystä kirjallisuuden sisällöistä. Kirjaston tehtäviin kuuluu monipuolisten lukutaitojen tukeminen ja siksi halusimme koota kaikkien saataville oppaan kätevistä tavoista yhdistää monilukutaidon tavoitteita työpajoiksi.

Opas sisältää käytännöllisiä vinkkejä ja materiaaleja opettajilta ja kirjaston pedagogisen työn ammattilaisilta Espoosta, Helsingistä ja Keravalta. Oppaan on koonnut Espoon kaupunginkirjasto. Oppaan sisältämiä metodeja saa käyttää täysin maksutta missä vain lasten ja nuorten avuksi. Opasta ja sen osia saa tulostaa ja jakaa kollegoille ammatista ja sijainnista riippumatta.

Vinkkiopas sisältää seuraavat metodit:

  • Animaatioelokuva kirjasta 7+
  • Animaatio tunteista 7+
  • Tarinakoodaus 9+
  • Kirjatrailerit 10+
  • Hahmo tubettaa 10+
  • Someteksti kirjasta 14+
  • Kirjallisuuspodcast 14+

Lataa PDF-opas tästä: Kirjallisuuskasvatusta mediatuotannon keinoin (2021)

Oivalluksen teemana 2021 on Tulevaisuuden lukutaidot -yhdessä ymmärrystä etsimässä. Seminaari on osa Mediakasvatuskeskus Metkan perustoimintaa, jota rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lisätietoa Oivallus-seminaarista: https://mediametka.fi/oivallus/

Artikkelin teksti ja kuva: kirjastopedagogi Anna Pöyhönen, Espoon kaupunginkirjasto