Runoaarteenmetsästystä kirjastossa

Runoaarteenmetsästys on seikkailutaidekasvatuksen menetelmiä hyödyntävä työpajakonsepti, jossa houkutellaan 1–3. luokkalaisia lapsia toiminnallisin menetelmin runojen lukemisen ja tulkinnan äärelle. Työpajaa voi soveltaa myös S2-ryhmille sekä kielelliseen hahmottamiseen erityistä tukea tarvitseville. Työpajojen tavoitteena on tutustua runoihin tekstilajina ja tutustua kirjastotilaan toiminnallisesti.

Runoaarteenmetsästystä kirjastossa -työpajoja pilotoitiin lukuvuonna 2019-2020 kuudessa eri Helsingin kirjastossa. Hankkeen toteuttivat yhteistyössä Helsingin kaupunginkirjasto ja Seikkailutaidekoulu.

Työpajoissa oppilaat pääsevät etsimään kirjastotilaan piilotettuja runopalapelin paloja aarrekartan kanssa. Sen jälkeen palapelit kootaan ja niitä tulkitaan ja niistä keskustellaan yhdessä. Lopuksi oppilaat pääsevät vielä luomaan omia runoja valmiiden sanalappusten avulla.

Seikkailutaidekoulu on laatinut kirjallisen menetelmäoppaan, jonka avulla työpajoja voi järjestää myös omassa kirjastossa tai muussa ympäristössä. Kirjallisen oppaan runoaarteenmetsästyksestä löydät täältä.

Halutessasi voit hyödyntää myös valmista runonkirjoitussettiä luovan runotehtävän pohjana. Runonkirjoitussetit voit ladata täältä.

Materiaalit sopivat parhaiten kirjastoissa hyödynnettäviksi, mutta myös esimerkiski opettajien ja varhaiskasvattajien kannattaa tutustua niihin!

Helsingin kaupunginkirjasto sai hankkeen myötä käyttöönsä kuusi kappaletta vanerisia runopalapelejä, joita Helsingin kirjastot voivat varata käyttöönsä. Palapelien varaamisesta saa tietoa oman alueen lanu-tiiminvetäjältä. Palapelit voi halutessaan valmistaa myös itse.

Teksti ja kuva: Eeva Rita-Kasari, Helsingin kaupunginkirjasto
Lisätiedot: Piia Bågman (piia.bagman@hel.fi), Outi Hokkinen (outi.hokkinen@hel.fi)