musapodcast

Helmetin kova musiikkipodcast. Jakso 3: Suomirap

Helmetin kova musiikkipodcast on Vantaan kaupunginkirjaston kesäsarja, jonka kymmenessä jaksossa käsitellään musiikkia ja siihen liittyviä ilmiöitä. Jaksot julkaistaan aina tiistaisin viikoilla 23-32. Podcastin juontajana toimii Tikkurilan kirjaston Marjo Mannila, jokaisessa jaksossa on mukana keskustelemassa vaihtelevia vieraita.

Jakso 3: Suomiräp kuunneltavissa Soundcloudissa.

Kolmannessa jaksossa on vieraana erikoiskirjastonhoitaja Karkki Myyrmäen kirjastosta.

Hiphop rantautui Suomeen graffittikulttuurin välityksellä 80-luvulla. Helsingin elävän musiikin yhdistyksen tiloissa Lepakossa vaikutti 80-luvun puolivälistä alkaen nuoria hiphoppareita, jotka järjesti breakdance- ja musiikkikemuja. Suomen ensimmäisiä räpyhtyeitä olivat The Master Brothers sekä The Definite Three (myöhemmin Four). Ensimmäisenä kotimaisena räpkokeiluna voidaan pitää General Njassa and the Lost Division -yhtyeen kappaletta I’m young, beautiful and natural vuodelta 1983.

Suomiräpin eka jättimenestys oli Hyvinkäältä ponnistanut Raptori. Raptori oli sanoituksiltaan huumoripainotteista. 90-luvulla suomalainen hiphopunderground veti pesäeroa huumoriräppiin, ja osa jopa kommentoi, että huumori vei uskottavuutta koko skeneltä, joka alkoi heräillä uudelleen 90-luvun puolivälissä. Palefacen mukaan Cool Sheiks featuring Damn the Bandin levy Serve Cool oli eka kansainvälistä tasoa oleva suomalainen räpalbumi. 2000-luvulla suomiräppiä alkoi näkyä myös myyntilistoilla. Asenne oli lähempänä yhdysvaltalaisia esikuvia. Suurten levy-yhtiöiden suojiin pääsivät mm. Avain (nykyisin Asa), Ezkimo, Flegmaatikot, Kapasiteettiyksikkö, Paleface, Seremoniamestari ja Tulenkantajat. Mariska oli yksi ensimmäisistä suomalaisista naispuolisista räppäreistä.

Lähde: Paleface: Rappiotaidetta: suomiräpin tekijät

Karkin levyvinkit:

Marjon lukuvinkit: