Soittimia sinisellä pohjalla.

Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi!  

Musiikkihankkeen tapahtumissa pidämme yleisöstä huolta. Katsomme, minkä tilanne sallii, ja otamme ensisijaisesti huomioon yleisön terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin. Seuraamme tapahtumia ja kokoontumisia koskevia hallituksen ja aluehallintoviraston määräyksiä ja suosituksia ja toimimme niiden mukaisesti. Katso ohjelmatiedot Tulevat tapahtumat -otsikon alta.

Helsingin kaupunginkirjaston Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! -hankkeessa kaupunkilaisten on mahdollista tutustua uusiin musiikkisisältöihin sekä kokeilla, miltä musiikin tekeminen tuntuu. Hanke kestää vuoden 2020 loppuun asti.

Fyysisen musiikkiaineiston lainaaminen kirjastoista sekä sen ostaminen ovat vähentyneet musiikkitarjonnan siirryttyä suurelta osin verkkoon. Musiikin tarjonta kuluttajille on kuitenkin myös monipuolistunut ja tuonut uusia mahdollisuuksia. Näitä mahdollisuuksia hankkeen aikana on tarkoitus tehdä tutuksi niin asiakkaille kuin kirjastojen työntekijöille.

Yhteistyön pohjalta toteutetaan kaikille avoimia ja maksuttomia kuuntelupiirejä ja musapajoja. Kuuntelupiirit ja musapajat sopivat ennen kaikkea niille, jotka kaipaavat uutta musiikkia kuunneltavakseen tai haluavat kokeilla, miltä tuntuu itse tehdä musiikkia. Tarkoituksena on tavoittaa myös niitä kaupunkilaisia, jotka eivät ole aikaisemmin välttämättä ollenkaan käyttäneet kirjaston musiikkipalveluja.

Kuuntelupiirejä ja musapajoja

Pääosa kuuntelupiireistä ja musapajoista järjestetään Pasilan kirjastossa, jossa on yksi pääkaupunkiseudun kirjastojen suurimmista äänitekokoelmista. Pelkästään cd-levyjä on Pasilan kirjastossa noin 30 000 kappaletta. Hankkeessa ovat mukana myös muut aktiiviset Helsingin musiikkikirjastot Itäkeskuksen kirjasto, Kallion kirjasto ja Töölön kirjasto, joihin osa tapahtumista laajenee.

Aktiiviseen musiikin kuunteluun ja rentoon rupatteluun perustuvassa kuuntelupiirejä on syksyn 2020 aikana tulossa viisi. Jokaisessa on eri aihe, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

Musapajassa pääsee tekemään musiikkia luovasti ja nauttimaan siitä. Musapajoja on syksyllä 2020 kolme. Ennakkoilmoittautumisia eikä aikaisempaa kokemusta musiikin tekemisestä tarvita.

Aiheista ja työpajojen kokoontumisista kerrotaan Pasilan kirjaston Facebook-sivulla, Pasilan Helmet-sivuilla ja Helmetin tapahtumasivuilla. Tule ja huomaa, että musiikki vie sinut mukanaan!

Suositus! Musiikkipedagogi Tuuli Wallenius avaa musiikin teoriaa ja tekemistä ummikoille hauskalla ja käytännöllisellä tavalla. Hän on julkaissut verkkoon kattavan avoimen oppimateriaalin Opi musiikista biisinteon kautta.  

Tapahtumat

Virtuaalitapahtumat:

Puhetta musiikista ja miten sitä voi helposti oppia

Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! -hanke esittäytyi Helsinki-kanavalla. Hankkeen vetäjä Arja Niemimaa jutusteli Jaana-Maria Jukkaran kanssa. Jaana-Maria on hankekumppani ja  Maailman musiikin keskuksen toiminnanjohtaja. Lisäksi musiikkipedagogina musiikkihankkeessa työskentelevä Tuuli Wallenius esitteli helppokäyttöisen musiikinteko-ohjelman.

Tapahtuman voi  katsoa tästä linkistä: https://www.helsinkikanava.fi/fi_FI/web/helsinkikanava/player/vod?assetId=52294983

#KallioLIVE

Musiikkihankkeemme pääsee vieraaksi Kallioon. Keskustelussa kävi ilmi, uusien musiikkikirjastopalvelujen ytimenä on itse tekeminen ja yhteisöllisyys. Videossa näki päivänvalon myös Minimusatunti nro 3, BandLab, jossa luupataan älylaitteella.

-> Katso video tästä: Opi musiikista -hanke esittäytyy

#KallioLIVE numero 2

Musiikkihankkeemme pääsee vieraaksi Kallioon toisen kerran. Puheenaiheena ovat kuuntelupiirit. Lisäksi Elävä Jukeboksi esittää toivekappaleen.

-> Katso video tästä:  Kuuntelupiirit ja Elävä Jukeboksi

#KallioLive numero 3

Musiikkihankkeemme pääse kolmannenkin kerran vieraaksi Kallioon, jossa puhutaan laulamisesta, harjoitellaan malliksi yhteisöllistä laulamista. Kuulemme ja näemme myös kuorotempauksessa syntyneen virtuaalikuoron lauluesityksen uudesta kappaleesta ”Tän laulun laulan”.

-> Katso video tästä: Yhteisöllinen laulaminen ja Virtuaalikuoro

Tulevat tapahtumat:

Musatreffit. Tule musatreffeille juttelemaan musiikkipedagogin kanssa mistä vain musiikkiin liittyvästä aiheesta ja saamaan vinkkejä musiikin harrastamiseen. Tuuli Walleniuksen Musatreffit on tarjolla 10 kertaa! Voit tulla treffeille kerran tai useammin. Paikkana on kirjaston 2. kerroksen Musiikki ja media -alue.

Keskiviikkoisin klo 1719:   19.8., 26.8., 2.9., 9.9., 16.9., 23.9., 30.9., 7.10., 21.10. ja 28.10.

Kuuntelupiirit. Supersuosituissa aktiiviseen kuunteluun ja yhdessä jutteluun keskittyvissä kuuntelupiireissä tutustut musiikin eri lajeihin ja ilmiöihin. Paikkana on kirjaston 1. kerroksen S-Point.

To 29.10. klo 17-18 Kuuntelupiiri: Etnosoi! Alkusoitto 

DJ & vetäjä Julia Palmu 

Etnosoi! Alkusoitto on osa Maailman eri musiikkikulttuureita esittelevää Etnosoi!-festivaalia.

Musiikkia, musiikkivideoita ja tarinoita. Vuosi 2020 on ollut erikoinen varmasti meistä jokaiselle. Poikkeusolosuhteet ovat vaikuttaneet myös Etnosoi!n tuotantoon, festivaalitiimiin sekä artisteihin. Osa konserteista on siirretty ensi vuodelle – ja toisaalta uusi tilanne tuo mukanaan ohjelmayllätyksiä. Etnosoi!n tiedottaja Julia Palmu on haastatellut syksyn mittaan festivaalin artisteja ja kerännyt heidän julkaisemaansa materiaalia. Etnosoi! alkusoitto johdattelee tämän vuoden festivaalitunnelmaan musiikin, musiikkivideoiden ja keskustelun kautta. Paikka: Pasilan kirjasto, S-Point (sisääntulokerros).

Yhteistyössä: Maailman musiikin keskus ja Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! -hanke.

Ma 7.12. klo 13– 14 Jazz ja tango maalais- ja kaupunkilaisilmiöinä

Sinulla on hieno mahdollisuus tutustua kenties yllättäviinkin näkökulmiin jazzin ja tangon maailmoista. Osallistujia johdattelee yhteiseen rupatteluun musiikkinäytteiden avulla Musiikkiarkiston johtaja, dosentti, FI, DI Juha Henriksson.

Musapajat

Toiminnallisissa musapajoissa voit tehdä musiikkia helposti ja hauskalla tavalla. Pajat soveltuvat kaikentasoisille musiikinharrastajille, etkä tarvitse edes omaa soitinta mukaan. Paikkana on kirjaston auditorio, 2. kerros.

La 7.11. klo 13 - 15 Musapaja: Balkanin musiikin juhlaa 

Ohjaajina Nefes-yhtyeen jäsenet

Tiedätkö miltä darbuka ja kaval-huilu kuulostavat? Tai mikä niiden rooli on Balkanin alueen musiikissa? Aikuisille suunnatussa työpajassa tutustutaan Balkanin alueen musiikkiin ja rytmeihin Nefes-yhtyeen jäsenten opastuksella laulun, tanssin ja soiton kautta innostavassa ilmapiirissä.

30-vuotisjuhlaansa viettävä Nefes on kahdeksan turkkilaiseen musiikkiin perehtyneen muusikon muodostama yhtye, joka taitaa turkkilaisen musiikin tyylilajeja klassisesta musiikista kansanmusiikkiin. Ohjaajina toimivat yhtyeen laulaja ja turkkilaisten kansantanssien ja musiikin asiantuntija Yonca Ermutlu, Uudessa-Seelannissa syntynyt huilisti/klarinetisti John Millar, joka soittaa muun muassa ney-huilua ja bulgarialaista kaval-huilua, sekä perkussionisti Christer Hackman, joka on soittanut lukuisissa yhtyeissä kuten Värttinä, Nakhit Silmillah ja Al Teslim ja opettanut arabi- sekä afrorytmiikkaa.

Musiikkipaja on osa Maailman eri musiikkikulttuureita esittelevää Etnosoi!-festivaalia.

Yhteistyössä: Maailman musiikin keskus ja Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! -hanke.

To 3.12. klo 17– 19 Kamujen paja

Musapajan vetäjänä toimii Käpylän musiikkiopiston kansanmusiikkilinjan opettaja. Kamulinjan kaikki opettajat ovat kansanmusiikkiin erikoistuneita musiikin maistereita, joilla on vahva muusikkotausta ja pedagoginen osaaminen. Opettajat pitävät oppilaitaan vertaisinaan muusikkoina ja tuovat esiin osallistujien persoonallisia vahvuuksia. Pajan ohjelma täsmentyy.

Konsertit

Kamulinja soi!

To 1.10., ti 3.11. ja ke 2.12. klo 17.30–18.15

Käpylän musiikkiopiston kansanmusiikkilinja esittäytyy kirjastokonserttien sarjassa. Sympaattiselle Kamulinjalle on tyypillistä eri ikäisten harrastajien kohtaaminen yhteisissä soittajaisissa. Kamulinjan ryhmien soitinvalikoimissa ovat harmonikka (2- ja 5-rivinen), jouhikko, kantele, kitara, nokkahuilu, piano/harmooni, ukulele ja viulu. Kolmen kirjastokonsertin yhteydessä on aina esittelyssä jokin soitin. Tapahtumapaikkana on kirjaston Allas, 1. kerros.

1.10. Kanteleen lumoa! Konsertti ja soitinesittely. Esiintyjinä nuoret kanteletaiteilijat Kaisla Hietala ja Hilla Rantala.

3.11. 10- vuotissyntymäpäivän riemua!  Päivän hyvästä meiningistä vastaava iskujoukko valtaa soitellen ensin Pasilan kirjaston auditorion ja sitten aulan. Soitinesittelyvuorossa on jouhikko. 

Kamujen paja ja Kamulinja soi! liittyvät Käpylän musiikkiopiston kansanmusiikkilinjan 10-vuotisjuhlintaan.

Ma 2.11. klo 18-18.45 Merve & Chrysa  (GR/KV/FIN)

Chrysa Panagiotopoulou – laulu
Merve Abdurahmani – koskettimet, laulu

Kun laulaja Chrysa Panagiotopoulou (Kreikka) ja pianisti Merve Abdurahmani (Kosovo/Suomi) ensi kerran kuulivat toistensa musisointia, syntyi idea duon muodostamisesta välittömästi. Kreikkalaiset ja kosovonsuomalaiset juurensa tuntien duo tulkitsee kansansävelmiä sielukkaalla ja vahvalla otteella herättäen niiden takana olevat tarinat henkiin.

Taidokas soitto ja laulu, improvisaatio ja koskettavat tulkinnat johdattavat Välimeren kauneutta huokuvalle matkalle Balkanin alueelle. Esikoisalbumiaan työstävä duo julkaisi kesällä 2020 kolme kappaletta sisältävän Roots –EP:n, jota juhlistamme Etnosoi!-konsertissa.

Konserttipaikka: Pasilan kirjasto, Allas (1. kerroksen kirjastosalissa).

Yhteistyössä: Maailman musiikin keskus ja Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! -hanke.

To 12.11.2020. Klo 12– 12.45 Keskipäivän konsertti 

Stadin Juhlaorkesteri tuo valoa ja juhlan tuntua kaikille aivan tavalliseen loppusyksyn päivään kirjastokonsertissa. Tiedossa on svengiä seitsenmiehiseltä ensembleltä. Eikö olekin loistoidea tulla konserttiin päivällä? Paikkana on kirjaston Allas, 1. kerros. Ohjelmatiedot täydentyvät.

Näyttelyt

1.10.-24.10.2020: Praise to Helsinki - Blueslegenda Eddie Boyd Suomessa

Missisippi-lähtöinen bluesmuusikko Edward Riley ”Eddie” Boyd (1914-1994) asui Suomessa vuosikymmeniä tuoden afroamerikkalaisia tuulahduksia suomalaisen mustan musiikin harrastajapiireihin.   

Ainutlaatuinen, ensimmäistä kertaa esillä oleva näyttelykokonaisuus koostuu Eddie Boydin kotialbumin valokuvista sekä artistin uraan ja elämään läheisesti liittyneistä pienesineistä. Näyttely levittäytyy porrastasanteen kautta yläkerran Musiikki & media -alueelle.

Tämän valokuva- ja aineistonäyttelyn järjestäjinä ovat Finnish Blues Society yhteistyössä Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! -hankkeen kanssa. Näyttely liittyy myös 15.10. olevaan kuuntelupiiriin Suomi-bluesin tarinaa.

1.12.2020–5.1.2021: 60-luvun musiikkifanikulttuuri Suomessa

Pasilan kirjaston molemmissa kerroksissa. Näyttely on osa Musiikkiarkiston 30-vuotisjuhlaohjelmaa. Tiedot täsmentyvät.

Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! -tapahtumat eri kirjastoissa

Opi kuuntelemaan klassista!

Opi kuuntelemaan klassista! -verkkomateriaali ja kirjastoissa syksyllä 2020 järjestettävät kuuntelupiirit tutustuttavat sinfoniaorkesteriin ja sille sävellettyyn ohjelmistoon sekä antavat avaimia kuunteluun. Kapellimestari Satu Simola johdattelee aiheisiin. Yhteistyössä: Helsingin kaupunginorkesteri.

ke 9.9. klo 17–18 Musiikkia pähkinänkuoressa, Itäkeskuksen kirjastossa, Kirjastosalissa
to 8.10. klo 17–18 Korvan kunto-ohjelma, Pasilan kirjastossa, S-Pointissa,
ke 18.11. klo 17–18 Orkesteri – pieni kylä, Töölön kirjastossa, Mika Waltari -salissa
ti 8.12. klo 17–18 Sävellysten hedelmäkori, Kallion kirjastossa, Kupolisalissa

helsinginkaupunginorkesteri.fi/opi-kuuntelemaan-klassista

Huomio! Ennakkotiedoista poiketen ovat kaikki neljä syyskuuksi ilmoitetetut Community Singing -laulupajat Kallion kirjastossa PERUTUT. Ne siirtyvät yhdessä laulamiselle turvallisempaan ajankohtaan.

Menneitä tapahtumia:

To 15.10. Suomi-bluesin tarinaa

Dj:eina ja tarinan juontajina olivat Blues News -lehden toimituspäällikkö Pete Hoppula ja Finnish Blues Societyn varapuheenjohtaja Harri Suokas. Tarina muotoutui suomi-bluesin eri vuosikymmenten artistien esittelystä. Kävi ilmi, ettei kotimainen blues ole mitään vanhenevien äijien harrastelua. Se on nykyään korkealle arvostettu vientituote, ja lajia ovat viime aikoina paljolti uudistaneet myös persoonalliset naisartistit. Kuuntelupiiriin liittyivät myös kattava näyttely bluesartisti Eddie Boydista sekä Helmet-aineistonäyttely. 

To 1.10.2020 klo 17- 19 Opi musiikista biisinteon kautta

Oman kappaleen tekemistä kokoava paja. Kertausta ja vinkkejä. Musiikkipedagogi Tuuli Wallenius opasti.

Ti 22.9. 2020 klo 18– 19 Elävä jukeboksi Pasilan kirjastossa 

Toivesarja neljässä kirjastossa. Elävä jukeboksi soitti ja lauloi yleisön valitsemia Beatles-kappaleita listalta. Musiikista vastasi kitaristi-laulaja Tuuli Wallenius folk-pop-duosta MeriTuuli. Jukeboksin muut tämän syksyn kirjastoesitykset olivat 1.9. Töölössä, 6.10. Kalliossa ja 8.10. Itäkeskuksessa.  

3.9.2020 Kuuntelupiiri: Laulunkirjoittajat

Laura Sippola kertoili lauluntekemisestä ja valotti kirjoitusprosessejaan musiikkiesimerkein. Sippola on tunnettu laulaja-lauluntekijä, muusikko, pedagogi ja musiikin tohtori.  ”Herkkyys, avoimuus ja uteliaisuus ovat tärkeimmät työkalut lauluntekemiseen.”  laurasippola.webnode.fi

12.3.2020: Lintuaiheisen kuuntelupiirin vetäjänä toimi erikoiskirjastovirkailija, musiikkioppilaitoksen opettaja Seija Sipiläinen.

20.2.2020 Musapaja: Kansainvälisiä rytmejä – Uutta arabialaista musiikkia

Kansainvälisiä rytmejä -kuuntelupiirin ja -musapajan vetäjän, palestiinalais-jordanialaisen muusikon ja laulaja Nemat Battahin johdattamana kuunneltiin ja tutustuttiin kiehtoviin arabimusiikin rytmeihin, melodioihin ja joihinkin soittimiin. Lue artikkeli aiheesta.

13.2.2020 Kuuntelupiiri: Kansainvälisiä rytmejä – Arabic folk music

13.1.–23.1.2020: Räplyriikkakilpailu

Teemana oli muutos. Kilpailun voitti Jonna Heimonen. Valinnan teki Inka Rantakallio, joka sanoi kuulevansa Jonnan riimeistä jo valmiin biisin. Onnittelut!

23.1.2020 Kuuntelupiirissä esiteltiin suomiräpin naisia. Lista musiikkitoimittaja ja DJ Inka Rantakallion soittamista kappaleista tässä

9.1.2020 Kuuntelupiirin pohjalta tehty artikkeli: Sugartime – 60-luvun tyttöbändejä maailmalta

Piirin vetäjinä olivat Kati Borg-Penttilä ja Irma Tapio

10.12.2019 Kuuntelupiiri: Elävä Beatles -aiheinen jukeboksi

Abbey Road -albumin julkaisemista oli tullut kuluneeksi 50 vuotta. Tuuli Wallenius toimi kuuntelupiirin vetäjänä ja ”elävänä jukeboksina” soittaen ja laulaen ja esitellen yleisön toivekappaleita biisilistalta.

25.11.2019 Kuuntelupiirin pohjalta tehty artikkeli: Maija Karhinen-Ilo Freija-yhtyeestä soittaa nykyballadeita

12.11.2019 Kuuntelupiirin pohjalta tehty artikkeli: DJ ja toimittaja Mikko Mattlar soittaa näytteitä 1970- ja 1980-lukujen suomalaisesta syntikkamusiikista

Opi musiikin tuntijaksi, taitajaksi, kokijaksi! -projektin tapahtumatuotanto tehdään Etelä-Suomen aluehallintoviraston taloudellisella tuella. Hankkeessa Helsingin kaupunginkirjaston kumppaneina ovat

Maailman musiikin keskus

Musiikkiarkisto

Käpylän musiikkiopiston KAMU-linja

ja

Helsingin kaupunginorkesteri

Pasilan kirjaston käyntiosoite on Kellosilta 9.

Musiikkihankehanke sosiaalisessa mediassa:

Instagram: @opimusiikista, #opimusiikista

Facebook: Opi musiikista

Lisätietoja antaa projektikoordinaattori Arja Niemimaa:

arja.niemimaa@hel.fi  
+358 40 706 4107