Witt

Äänitepiratismi: liian lyhyt oppimäärä

Witt, Stephen: How music got free : What happens, when an entire generation commits the same crime? [The end of an industry, the turn of the century, and the patient zero of piracy] / Stephen Witt. – London : The Bodley Head, 2015. – ISBN 97681847922823

Tartuin tähän kirjaan sen alaotsikon synnyttämin väärin odotuksin. Luulin löytäväni sosiologisesti painottuneen historiikin siitä, miten internet mullisti musiikin jakelukuviot. Kyllä Stephen Wittsitäkin käsittelee, mutta päärooleissa ovat musiikkiteollisuus (Doug Morris), fiksut insinöörit (Karlheinz Brandenburg) ja piraatit (Dell Glover). Witt rakentaa yksilötarinoita, mutta ei mielestäni onnistu kokonaistarinan kertojana. Sen joutuu lukija tekemään pääosin itse.

Kuvaavaa kirjan epämääräiselle perusidealle on, että sitä on myyty kahden täysin erilaisen alanimekkeen avulla. ”What happens, when an entire generation commits the same crime?” lupaa aivan muuta kuin ”The end of an industry, the turn of the century, and the patient zero of piracy”. Ehkä tämä minuakin houkutellut on vaihdettu yleisöpalautteen takia. Se on nimittäin katteeton eikä kuvaa kirjan sisältöä juuri ollenkaan.

Kirja on kiistatta kiinnostava sisäpiirin kuvaus siitä, miten toisaalla Saksassa Frauenhofin laboratorioissa kehitettiin ratkaisu digitaalisessa muodossa olevan musiikin pakkaamiseen ja miten toisaalla musiikkiteollisuus porskutteli aikansa myymällä suunnattomia määriä CD-levyjä hintaan, joka koostui pääosin puhtaasta voitosta, jota ei missään tapauksessa haluttu jakaa kuluttajien kanssa. Wittin tarinassa musiikkiteollisuus ei ole yksiselitteinen roisto, mutta silti Frauenhofista putkahtanut mp3-formaatti kekseliäiden verkkotavisten käsissä romahduttaa ääniteteollisuuden perustan ja muuttaa tältä osin pelisäännöt pysyvästi.

Witt on tehnyt paljon taustatyötä ja haastatellut päätekijöitä, joten hän on pystynyt rakentamaan tarinan olemalla jatkuvasti kärpäsenä katossa. Jossain määrin huvittavalla tavalla Wittin ja hänen päähenkilöittensä maailma näyttää rakentuvan pelkästään rap-musiikin ympärille, mutta ehkä sillä lailla on tarinaan saatu haluttua eksotiikkaa. Samalla lailla aika yksitoikkoisesti Witt harrastaa koko kirjan ajan katteettomia yleistyksiä ja pelkistyksiä luodakseen keinotekoista dramatiikkaa asioihin, jotka eivät sitä mielestäni olisi edes kaivanneet. ”Hyvin paljon” on yleensä aina todellisuus, kun Witt kirjoittaa ”kaikki”. Kirjan mainoslause kuvaa tätä tolkuttomuutta oikein osuvasti: ”… suddenly all the tracks ever recorded could be accessed by anyone, for free.” Just joo ja piraatit hoitivat siinä samalla kuntoon kaikkien historiallisten äänitteiden digitoinnin, eikö vaan?

Mp3-formaatin syntytarina kerrotaan kiehtovasti

Itselleni tuntematonta historiaa oli kirjassa tarkkaan kuvattu verkkopiratismin rakentuminen ja ennen muuta hyvin suuren roolin saava suosikkiartistien levyjen vuotaminen verkkoon ennen niiden virallista julkaisemista, missä Dell Glover -nimiselle tavikselle sattumien summana löytyi merkittävä rooli hänen päästyään töihin mm. suosittuja rap-levyjä valmistaneelle tehtaalle. Witt kuvaa varsin uskottavasti maailmaa, jossa kaikki pyörii helpon rahan ja anonyymin netissä pörräämisen ympärillä.

Myös kuvaus mp3-formaatin kehittelystä ja läpimurrosta hyvin epätodennäköisessä tilanteessa on Wittin kirjassa ansiokas. Brandenburgin nimi oli minullekin entuudestaan tuttu, mutta tarina siitä, miten hilkulla oli, ettei MPEG-ryhmä onnistunut estämään mp3:n voittoa, on kiehtova ja pelkästään sen takia kirja kannattaa lukea, jos näistä asioista on kiinnostunut. Myös ääniteteollisuuden reaktioiden taustoja Witt avaa hyvin monipuolistaen julkisuudessa aika yksiviivaiseksi muodostunutta kuvaa. Kyllähän teollisuus myös katujyrällä alkoi ajaa, mutta pitkään se myös seurasi asioita huuli pyöreänä ja mistään mitään ymmärtämättä.

Mutta on toisaalta pakko sanoa suoraan, että Wittin kyky tai halua koota asioita suuriksi linjoiksi on aika olematon. Hän ei hahmota kirjassaan ääniteollisuuden laajempaa historiaa edes taustaksi, vaan kylmästi nappaa noin 15 vuotta äänitteiden historiasta ja tyytyy kuvaamaan sitä. Erityisen onnettomana pidän Wittin ratkaisua päättää kirjansa hetkeen, jolloin 1990-luvulla kukoistanut piratismi alkaa kuivua kasaan sekä oikeudenhaltijoiden aggressiivisen lainkäyttötaktiikan että suoratoistotekniikan läpimurron takia. Minusta Spotify & Co olisivat ehdottomasti kuuluneet tarinaan, joka ei millään muotoa loppunut siihen, mihin Witt lopettaa.

Kesken jäänyt tarina

Vaikuttaa myös siltä, että Witt on kohtuuttomassa määrin lumoutunut päähenkilöittensä tarinoista ja jättää kaiken muun kertomatta ja myös vaikuttamatta. Kun on itse elänyt kaikki Wittin kuvaamat vuodet ja ollut enemmän tai vähemmän kiinnostunut hänen kuvaamastaan prosessista (pois lukien piratismi, joka ei itseäni koskaan ole kiinnostanut muuten kuin sosiologisena reaktiona), kirja jättää pettyneen ja tyhjän olon. On vain tarina värikkäine yksityiskohtineen, mutta ei minkäänlaista analyysiä, ei minkäänlaista pyrkimystä nähdä asioitten taustalla olevaa yhteiskunnallista kehitystä eikä pienintäkään yritystä sitoa tapahtumia niihin taloudellisiin olosuhteisiin, jotka kuitenkin varsin keskeisesti ovat vaikuttaneet maailmaan, jossa keinotekoisesti luodun rajoitetun tarjonnan maailma joutui kohtaamaan internetin ja digitaalisen jakelun mahdollistaman rajoittamattoman tarjonnan maailman.

Tällainen kirjaesittely ei tietenkään ole paikka, jossa Wittin tarinaa voisi ruveta paikkailemaan, siihen tarvittaisiin kymmeniä sivuja ja jonkin verran aikaakin. Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan: How music got free kertoo mielenkiintoisista asioista, mutta se ei todellakaan vastaa kysymykseensä siitä, mitä tapahtuu, kun kokonainen sukupolvi syyllistyy samaan rikokseen. Witt ei edes yritä vastata tähän varsin mielenkiintoiseen kysymykseen, sillä hän ei millään tavalla pohdiskele piratismin ja kaupallisen jakelun välistä suhdetta laajemmin. Witt kyllä mainitsee Ruotsissa ja Saksassa syntyneet piraattipuolueet, mutta ei ota ollenkaan seuraavia askelia.

Wittin kirjaa voi näistä syistä suositella vain varauksin ja varoituksin. Itseäni harmittaa, että Stephen Witt on nähnyt valtavasti vaivaa ja paiskinut töitä, mutta jättänyt silti tarinan täysin kesken. Erityisesti pysähtyminen suoratoistomullistuksen kynnykselle – niin ymmärrettävää kuin se kirjoitusekonomisesti voikin olla – on suorastaan raivostuttavaa. MP3 oli merkittävää piratismin leviämiselle, mutta yhtä merkittävää se on ollut seuraavalle vaiheelle, joka ironisesti kyllä on merkinnyt piratismin perustan romahtamista.

Ehkä Witt rahastaa aiheen toiseen kertaan jatko-osalla. Minusta koko tarina olisi pitänyt kertoa saman tien eikä lähteä välillä nukkumaan.

Teksti: Heikki Poroila

*****************

HPKeravalla

Suomalaisen musiikkikirjastotyön grand old man Heikki Poroila käsittelee juttusarjassaan musiikkia eri näkökulmista.

Sarjan aiemmat osat:

Pelkistettyä musiikkitodellisuutta : Henrik Schwarz & Tokyo Secret Orchestra: Instruments (1.7.2016)

Ennen kuulematonta Melartinia : Traumgesicht, Marjatta, Sininen helmi (6.6.2016)

Blackmore's Night : Ritchie Blackmoren uusimmat seikkailut (28.4.2016)

Tryffelihymnin perässä  : The Peärls Before Swïne Experience: Swïne Live! (23.3.2016)

Uutta ikivanhaa Zappaa  : Frank Zappa: 200 Motels The Suites (19.2.2016)

Sinä ihana, sensitiva Jean Sibelius!  : Päiväkirja 1909-1944 (4.2.2016)

Kaustinen meets Pekka Pohjola  : Juha Kujanpään Kivenpyörittäjä ja Kultasiipi (25.1.2016)