Proge kiinnostaa

Esittelyssä 2000-luvun progressiivisen rockin merkittäviä artisteja



1970-luvulla progressiivinen rock eli kansanomaisemmin sanottuna proge oli hetken valtavirtaa. Käsite ”taiderock” on ollut myös progressiivisen rockin synonyymi. Yhtyeet kuten King Crimson, Pink Floyd, Genesis, Yes, Jethro Tull ja Emerson, Lake & Palmer olivat tuolloin genren suuria nimiä. Jotkut näiden yhtyeiden levytyksistä niittivät taiteellisen arvostuksen lisäksi valtavaa kaupallista suosiota. Tällaisia albumeja olivat mm. Pink Floydin ”The Dark Side of the Moon”, “Wish You Were Here” ja ”The Wall” sekä Jethro Tullin ”Aqualung”. Progressiivisen rockin kulta-aika oli siis 1970-luvulla. Nimensä mukaisesti proge on musiikillisesti ja taiteellisesti kunnianhimoista, usein suurelle yleisölle liiankin monimutkaista. Sitä leimaa virtuoosinen soittotaito, kokeellisuus, kappaleiden pitkät kestot, monimutkaiset biisirakenteet ja tahtilajit, yhden teeman pohjalle rakentuvat ns. konseptialbumit, sinfoninen mahtipontisuus, pitkät soolot ja instrumentaaliset osiot sekä ja rockille epätavallisten soittimien käyttö. Progressiivisessa rockissa yhdistyvät  usein vaikutteet rockista, klassisesta musiikista, jazzista, folkista sekä etnosta. 1970-luvun lopulla punk-vallaikumous pyyhkäisi progen pois valtavirrasta ja se putosi tyylisuuntana tiettyyn marginaaliin, jossa se on ainakin toistaiseksi pääosiltaan pysynyt. Progressiivisen rockin suuria nimiä Suomessa 1970-luvulla olivat mm. Wigwam ja Tasavallan Presidentti.

Vaikka progressiivinen rock ehkä onkin tänä päivänä marginaalissa, se voi ja elää sen sisällä hyvin. Nykypäivän proge on hyvinkin mielenkiintoista, uutta luovaa ja taiteellisesti korkeatasoista. Uutena merkittävänä genrenä on 1990-luvulta alkaen noussut myös niin sanottu progressiivinen metalli ja monet nykyiset progebändit hyödyntyvätkin runsaasti metalli-musiikin vaikutteita tyylissään. Progea julkaisee nykyisin usein siihen erikoistuneet levy-yhtiöt  kuten Inside Out Music ja Kscope sekä lukuisat pienet levymerkit. Tässä kirjoituksessa esittelen muutamia mielenkiintoisia 2000-luvun progressiivisen rockin ja metallin isoja nimiä sekä heidän tärkeitä levytyksiään.

Steven Wilson ja Porcupine Tree

Steven-Wilson-.jpg
Kuva: Wikimedia Commons

Englantilainen muusikko ja tuottaja Steven Wilson (s. 1967) tuli tunnetuksi jo vuonna 1987 perustamastaan progressiivisen rockin yhtyeestä Porcupine Tree. Wilson oli yhtyeen kitaristi, laulaja ja keulakuva. Porcupine Treen ohella Wilsonilla on ollut lukuisia muita musiikillisia projekteja. Porcupine Treen jälkeen hän on tehnyt merkittävää soolouraa. Porcupine Treen tuotannosta nostaisin esille albumit ”In Absentia” vuodelta 2002 ja ”Fear a Blank Planet” vuodelta 2007. Molemmat albumit ovat olleet myös kaupallisesti yhtyeen menestyneimpiä. Wilsonin soolotuotannon helmiä ovat mm. albumit ”The Raven That Refused to Sing” vuodelta 2013 ja “Hand. Cannot. Erase.” vuodelta 2015. Steven Wilsonin tyylissä sekoittuvat 1970-luvun progen, metallin ja popin vaikutteet . Wilson on vieraillut Suomessa useaan otteeseen sekä sooloartistina että Porcupine Treen kanssa.

Transatlantic

Transatlantic.jpgKuva: Wikimedia Commons

Transatlantic on yhdysvaltalainen progressiivisen rockin superyhtye, jonka perustivat vuonna 1999 laulaja/kosketinsoittaja Neal Morse (silloinen Spock’s Beardin jäsen”, Dream Theaterin rumpali Mike Portnoy, The Flower Kingsin kitaristi Roine Stolt ja Marillionin basisti Pete Trewavas. Bändin nimi tulee siitä, että jäsenet ovat kotoisin molemmin puolin Atlantin valtamerta. Neal Morse ja Mike Portnoy ovat yhdysvaltalaisia, Pete Trewavas englantilainen ja Roine Stolt ruotsalainen. Kaikki nämä neljä artistia ovat myös omillaan nykyprogen huippunimiä. Transatlantic on julkaissut tähän mennessä neljä studioalbumia ja neljä livealbumia. Studioalbumit ”SMPT:e vuodelta 2000 ja ”The Whirlwind” vuodelta 2009 nousevat Transatlanticin ja ylipäätään 2000-luvun parhaimpien progelevyjen joukkoon.

Devin Townsend Project

Devin-Townsend-.jpg
Kuva: Wikimedia Commons

Devin Townsend (s. 1972) on kanadalainen laulaja, kitaristi, tuottaja ja säveltäjä, joka tuli alunperin tunnetuksi metalliyhtyeestään Strapping Young Lad. Devin Townsend Project puolestaan on ollut hänen erittäin kokeellinen ja progressiivinen projekti, jossa teema ja muusikot ovat vaihtuneet jokaisen levyn kohdalla. Devin Townsend Projectin oli aluksi tarkoitus käsittää vain neljä albumia, jotka olivat ”Ki” (2009), ”Addicted” (2009), ”Deconstruction” (2011) ja ”Ghost” (2011) mutta tähän päivään mennessä se on julkaissut jo kuusi studioalbumia. Sen lisäksi Devin Townsend Project on julkaissut massiivisen cd/dvd -boksin, ”By a Thread - Live in London 2011”, joka sisältää live-taltioinnit kaikista neljästä studioalbumista ja on kokeellisuudessaan huikea voimannäyttö. Devin Townsend on myös ollut ahkera Suomen vierailija.

Tool

Tool.jpg
Kuva: Flickr

Yhdysvaltalainen Tool on progressiivista metallia soittava yhtye, joka on julkaissut albumeja harvakseltaan, mutta ne ovat aina olleet tapauksia ja fanien suuresti odottamia. Toolin tyyli on kiehtova sekoitus progressiivisen rockin kompleksisia rytmejä, raskaita riffejä ja mystisiä äänimaailmoja. Tool on kaupallisesti erittäin menestynyt ja sen albumeja on myyty miljoonia maailmanlaajuisesti. Sen lisäksi se on saanut useita Grammy-palkintoja. Toolin perustivat vuonna 1990 vokalisti Maynard James Keenan, kitaristi Adam Jones, basisti Paul d’Amour ja rumpali Danny Carey. Vuonna 1995 Paul d’Amour lähti yhtyeestä ja basistiksi tuli Justin Chancellor. Yhtye on tähän mennessä julkaissut viisi studioalbumia: ”Undertow (1993), ”AEnima” (1996), ”Salival” (2000), ”Lateralus” (2001) ja ”10,000 Days”  (2006). Pelkästään Yhdysvalloissa levymyynti yltää yli kymmeneen miljoonan ja ”Lateralus” sekä ”10,000 Days” nousivat siellä listaykkösiksi. Arvostettu musiikkilehti Kerrang rankkasi ”Lateraluksen” vuoden 2001 parhaaksi levyksi. Tool on vieraillut kaksi kertaa Suomessa.

Vaikka tässä jutussa ei esitelty suomalaisia 2000-luvun progeartisteja, niin tässä kuitenkin mainintana Von Herzen Brothers, joka on saavuttanut kansainvälistäkin mainetta.


Teksti: Anssi Koivusalo
Sellon kirjasto