Ostoksilla pöllön kansa
kirjoittanut Unicornio0978
Klak, klak, klak. Viistokujan kätkevä muuri avautuu silmieni edessä, paljastaen samalla kuhisevan väenpaljouden. Astun muurin läpi pöllö olallani ja suuntaan ihmisjoukon lomitse Säilään & Imupaperiin. Tungen sumeilematta monen velhon ja noidan ohi, jotta ehtisin varmasti ensin.
Kun pääsen perille, huomaan, että uusi kirja Manauksia ja herjoja joka velholle, jonka takia tulin, ei olekaan vielä saapunut kauppaan. Harmi, sillä hyville manauksille on aina käyttöä Tylypahkassa.
Olen juuri lähtemäisilläni, kun pöllöni alkaa huhuilla niin äänekkäästi, että koko kauppa kuulee. Siitä muistan, että koulu alkaa viikon päästä, enkä ole vielä tehnyt ostoksia. Onneksi satuin ottamaan listan koulutavaroista mukaan.
Kiertelen sisällä ja alan etsiä kirjoja. Silloin joku koputtaa olalleni. ”Hyvä neiti, voisitteko viedä pöllönne ulos? Tänne ei saa ottaa lemmikkejä.”
Käännyn katsomaan. Silmälasipäinen myyjä seisoo takanani. Häntä ei parane ärsyttää. ”Tietysti”, sanon. ”Tule, Helmi.” Vien pöllön ulos ja lasken sen kiveykselle kaupan eteen. ”Odota tässä”, sanon Helmille. En ole varma, kuuliko se, mutta se näyttää alistuvan kohtaloonsa.
Jatkan etsintää. Hyllyissä olisi paljon kiinnostavampiakin opuksia kuin koulukirjat ja muutama niistä päätyykin mukaani. Kerään tarvitsemani kirjat ja astun ulos. Jähmetyn kauhusta, sillä näen ihmisiä pöllöni kimpussa. Valitettavan tuttuja ihmisiä. ”Hei siellä!”, huudan. ”Antakaa Helmin olla!”
Koko joukko kääntyy katsomaan. Joukon johtajan suu kääntyy ilkeään virnistykseen. ”Ai tämä on sinun? No, olisihan se pitänyt arvata, sillä pöllöt muistuttavat omistajiaan, enkä ole koskaan nähnyt rumempaa pöllöä.” Koko jengi höröttää kuin olisi kuullut juuri maailman parhaan vitsin.
Noidun mielessäni. Nyt niille manauksille olisi tarve. Harmikseni en muista nyt yhtäkään. Ainoa mieleeni tuleva loitsu muuttaa pöllön oopperakiikariksi, mutta siitä ei ole nyt juurikaan apua. Tyydyn sieppaamaan Helmin ja lähtemään pois.
Kävelen eteenpäin ja ohitan monia liikkeitä. Näen myös tuttuja koulustani, mutten äskeisen välikohtauksen jälkeen pysähdy juttelemaan. Heitä näkee ihan tarpeeksi muutenkin.
Astun sisään eläinkauppaan, sillä tarvitsen ruokaa Helmille. Se on tosin melko nirso, eikä kelpuuta ihan mitä tahansa moskaa, joten etsimisessä saattaa kestää. Onneksi minulla on idioottivarma suunnitelma. Ainakin toivon sen olevan idioottivarma. Kävelen ruokahyllylle ja osoitan yhtä säkkiä. ”Haluatko tämän?”, kysyn Helmiltä. Se huhuilee ja naksuttelee nokkaansa tyytymättömänä. ”Entä tämän?”, kysyn uudelleen. Mokoma pöllö ei vieläkään suostu.
Kun Helmi on hylännyt jo yli puolet vaihtoehdoista, minulta menee hermo. ”Et voi olla tosissasi! Kai sinulle nyt joku kelpaa. Lennä sen säkin luo, minkä haluat”, sanon.
Nyt Helmi näyttää ensimmäistä kertaa päivän aikana tyytyväiseltä. Se lehahtaa kaupan poikki ja laskeutuu erään ruokasäkin päälle. ”Helmi, tuo on kaupan kallein ruokasäkki”, huokaan. ”Et voi saada sitä.”
Helmi lennähtää luokseni ja nokkaisee minua kipeästi ranteesta. Jo pelkkä nokkaisu kertoo, että pöllöni kiristää minua. Olen hemmotellut sen piloille. ”No hyvä on”, myönnyn ja raahaan säkin kassalle. Vasta nyt tajuan sen hinnan toden teolla. 20 kaljuunaa. ”Sinun sietääkin sitten olla kiltisti loppupäivän”, murahdan kantaessani säkkiä ovesta ulos.
Jatkamme matkaa eteenpäin. Pysähdyn Weasleyn Welhowitsien ovelle. Helmi yrittää kiskoa minua poispäin, mutta ravistan sen irti. ”Jos sinä sait sen ruokasäkin, minä saan jotain täältä”, muistutan ja astun sisään.
Vietämme kaupassa pitkän tovin ja hassuttelemme tuotteilla, joita saa testata. Valikoimaan on tullut uusia karkkeja, jotka aiheuttavat hillittömiä naurunpuuskia syöjälleen. Helmi syö yhden ja putoaa lattialle kierimään, jolloin minä puolestani saan naurukohtauksen ihan ilman karkkejakin.
Lopulta päädyn valitsemaan päättömyyspäähineen ja hieman pinnauspurtavia. ”Tule!”, kannustan Helmiä, joka on vihdoin alkanut toipua hepulistaan. Se nousee haparoiden siivilleen ja lentää kahdesti päin hyllyä, ennen kuin onnistuu laskeutumaan kädelleni.
Sujautan päättömyyspäähineeni päähän ja astun kadulle. On monen kaljuunan arvoista nähdä ihmisten ilmeet, kun he huomaavat meidät: päättömän tytön ja sokerihumalaisen pöllön. Todellinen voimakaksikko.
Kiertelemme vielä joissakin välttämättömissä kaupoissa ja sitten seisahdun muurin eteen. Vaikka olen käynyt Viistokujalla monesti aiemminkin, tykkään aina katsella sen vilinää. Se on aina yhtä ihmeellinen, eikä sen taika ei sammu koskaan.
Nojaan muuriin ja katselen pitkään. Saatan myös hiukan vilkaista löytämääni huispauskirjaa, kun ajatukseni harhautuvat.
Nousen ja naputtelen muuria taikasauvallani. Kun tiilet väistyvät, astun pois kujalta, käännähdän kannoillani ja kaikkoonnun pienen poksahduksen säestämänä.