Helmet-kirjallisuuspalkinto Kari Hukkilalle

Claes Andersson on valinnut vuoden 2018 Helmet-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi Kari HukkilanTuhat ja yksi (Teos 2016). Palkinto jaettiin keskustakirjasto Oodissa 5.12.

Andersson perustelee valintaansa näin:

– Tuhat ja yksi kuuluu viime vuosien parhaisiin romaaneihin monestakin syystä. Se käsittelee ajankohtaisia asioita kuten kodittomuutta, pakolaisuutta ja kansainvälisyyttä, se on filosofisesti kiinnostava ulottuen Georg von Wrightistä Wittgensteiniin ja se on kirjoitettu tiiviillä ja kirkkaalla tavalla, joka tuo mieleen W.G. Sebaldin tai Thomas Bernhardin. Kaiken kaikkiaan Tuhat ja yksi on loistava romaani, joka jostain syystä jäi aika vähälle huomiolle, kun se ilmestyi.

Tuhat ja yksi limittää ja yhdistää toisiinsa nimettömän suomalaisen minäkertojan, hänen Roomassa asuvan ystävänsä ja tämän etiopialaisen paperittoman ystävänsä, filosofit Ludwig Wittgensteinin ja Georg Henrik von Wrightin sekä gulag-vankileiriltä selvinneen Gustav Herling-Grudzinskin – muiden muassa.

Teoksessa on kiehtovaa myös sen muoto. Kari Hukkila kertoo, että kirjassa on päällepäin näkymätön rakenne, joka perustuu luonnossa esiintyvään muurahaisten työtapaan.

– Kiinnostuin toistakymmentä vuotta sitten muurahaisten käyttäytymisestä ja siitä, mitä siitä voi saada irti kirjoittamisen kannalta. Minua kiinnosti kirjassa lineaarisen alku-keskikohta-loppu-ajattelutavan sijaan toisenlainen rakenne, ja nämä kirjassa toistuvat pyörteiset ja kierteiset rakenteet ovat pohjimmiltaan muurahaisten polkuja. Muurahaisissa on kiinnostavaa etenkin se, miten ne ylläpitävät elämää biosfäärissä.

Toivo ja eloonjääminen

Hukkila kirjoittaa, että maailmassa ajattelu on työnnetty sivuun. Tähän rinnastuu kirjassa myös ajatus siitä, että paperittomat työnnetään pois näkyvistä.

– Kaikki ajattelu lähtee siitä, että hahmottaa jotain itselleen vierasta. Välittömän mielihyvän hakeminen on absoluuttinen vastakohta ajattelulle.

Andersson on samaa mieltä ajattelun inflaatiosta, mutta hän löytää Hukkilan teoksesta kuitenkin toivon sävyjä.

– Toivon kipinä on läsnä aina, kun puhuu asioista niiden oikeilla nimillä eikä torju niitä. Se on syvällisellä tavalla sivistynyt ja rohkea kirja, joka koskettelee syviä kerroksia eurooppalaisesta tietoisuudesta ja tuo esiin myös nurjia puolia, Andersson toteaa.

Hukkila kertoo, että hän ei halunnut muotoilla kirjaan suoraan toivon teemaa, mutta se kaiken taustalla on – nimeä myöten. Tuhat ja yksi -nimi viittaa toivoon ja eloonjäämiseen Tuhannen ja yhden yön tarinoiden kautta. Tarinoiden kehyskertomuksessa kuningas päättää varmistaa, ettei puoliso ole enää koskaan uskoton tappamalla uuden puolison aina heti hääyön jälkeen. Näin tapahtuu, kunnes neuvokas Šeherazade menee naimisiin kuninkaan kanssa, ryhtyy kertomaan kuninkaalle tarinoita ja lopettaa ne niin jännittävään kohtaan, että tarinaa pitää aina jatkaa seuraavana yönä.

– Šeherazadella eloonjääminen ja kertominen liittyvät toisiinsa. Tuhat ja yksi -kirjassa ennen kaikkea paperittomalla on kyse eloonjäämisestä, mutta tavalla tai toisella myös kaikilla muilla henkilöillä.

Kansan – tai maailman – jakautuneisuudesta eri leireihin, ”ääripäistä” ja omiin kupliin sulkeutumisesta on puhuttu viime vuosina paljon. Hukkila toteaa, että jako meihin ja muihin ei ole uusi ajatus.

– Keinotekoinen eri rotuihin jakaminen on perua jo Espanjan inkvisition ajoilta. Länsimaissa on pitkä perinne sille, että maailma on jakautunut kahtia, koska on suljettu ulos tiettyjä väestöjä. Ne käsitykset, joilla perustellaan väestönosan pois sulkemista, ovat harhaa. Millään väestöllä ei ole yhteistä olemusta, joka olisi jonkinlainen, vaan käsitykset olemuksesta ovat historiallisia ja rakennetaan aina joissain tietyissä olosuhteissa yleensä jotakin kyseenalaista tarkoitusta varten. Se on poliittinen, ei kulttuurinen tai rotukysymys.

– Kirjaston periaate on päinvastainen kuin poissulkeminen. Sieltä löytyvät saman katon alta kaikki kielet, kaikenlainen kirjallisuus, eri aikakaudet. Tällaisina aikoina kirjaston perustaminen on merkittävä teko.

”Kirjasto on tärkein kulttuurilaitoksemme”

Claes Anderssonilla on osuutensa sille, että keskustakirjasto Oodi on noussut Helsingin paraatipaikalle. Hän ehdotti kulttuuriministerinä ollessaan vuonna 1998, että keskeiselle paikalle rakennetaan kirjasto, joka toimii myös asukkaiden kohtaamispaikkana.

– Toivoin, että siitä tulisi jotain, mutta en voinut konkreettisesti kuvitella, että tällainen fantastinen rakennus valmistuisi. On kaikki edellytykset sille, että Oodista tulee menestys. Odotan, että ihmiset alkavat käyttää sitä niin kuin se on tarkoitettu, nuoret löytäisivät siinä oman uuden olohuoneensa ja tapaamispaikkansa, ja että siellä olisi monenlaista aktiivisuutta. Oodi tulee olemaan keskeinen paikka ei pelkästään helsinkiläisille vaan myös turisteille ja muille matkailijoille.

Andersson pitää kirjaston merkitystä hyvinvointiyhteiskunnan kehityksessä keskeisenä.

– Suomalainen kirjasto on meidän ylivoimaisesti tärkein kulttuurilaitoksemme. Kun Suomessa on talouskriisi ja työttömyyttä, kirjastot täyttyvät ja kirjojen lainat lisääntyvät huomattavasti. Kirjasto on hyvin demokraattinen, se on jokaisen kansalaisen tiedonhankkimispaikka. Kun oli politiikassa ja kiersin Suomea, ihmiset olivat kaikkialla ylpeitä omasta kirjastostaan.

Helmet-kirjallisuuspalkinto nostaa esiin tulevaisuuden klassikoita

Pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet-kirjallisuuspalkinto jaetaan tänä vuonna neljännen kerran. Palkinto annetaan vuosittain ansioituneelle suomalaiselle teokselle. Palkinto jaetaan noin viiden vuoden sisällä ilmestyneelle kirjalle.

Helmet-kirjallisuuspalkinnon tarkoituksena on nostaa esille tulevaisuuden klassikoita ja muistuttaa, että laatukirjallisuus kestää vuodesta toiseen. Samalla halutaan myös nostaa esille erilaisia ja marginaalisempia kirjallisia ääniä.

Voittaja saa kultaisen kirjastokortin ja 1 000 euroa.

***

Kari Hukkilan haastattelut:

Teos-kustantamo 18.11.2016: Tuhat ja yksi - keskustelua pakolaisuudesta ja kirjallisuudesta

Yle Areena 14.12.2016: Paperittoman julkisuus

Teksti: Iina Soininen

Kuva: Teos / Heini Lehväslaiho