Palkinnot vastaanottajat

Entressen kirjasto sai palkinnon monikulttuurisuustyöstä

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on jakanut seitsemän Suomi-palkintoa. Tänä vuonna palkittujen joukossa on Entressen kirjasto ja monia maahanmuuttajataustaisia taitelijoita. Palkitut taiteilijat ovat kuvataiteilija Adel Abidin, kirjailija ja elokuvaohjaaja Hassan Blasim, kirjailija Nura Farah, koreografi Kenneth Greve, säveltäjä Aulis Sallinen ja näyttelijä Birgitta Ulfsson.

Ministeri Grahn-Laasonen jakoi palkinnot tiistaina 8.12. 2015 Helsingissä. Palkinnot ovat suuruudeltaan 24 700 euroa ja ne myönnetään veikkausvoittovaroista. Suomi-palkintoja on jaettu vuodesta 1993. 

Palkinnon vastaanotti kirjastopalveluiden aluejohtaja Anni Kääriäisen kanssa isohko joukko maahanmuuttajataustaista Entressen kirjaston henkilökuntaa ja kirjastossa maahanmuuttajatyötä aktiivisesti tekeviä kantasuomalaisia. Mukana olivat Abdihakim Abukar, Lia Gasbarra, Aki Sakata-Henttonen, Hysni Krasniqi, Jasmin Lappalainen, Jaana Määttä, Reti-Liis Saks, Julia Timofejeva ja Eva Wilenius.

Perusteet sille, että palkinnon sai Entressen kirjasto, ovat:

"Entressen kirjasto Espoossa voisi olla esikuvana kaikelle Suomessa tehtävälle kulttuurityölle. Se tarjoaa henkilökohtaista palvelua, se panostaa erilaisten kohtaamiseen, se rakentaa yhteisöllisyyttä ja panostaa sekä fyysiseen että kulttuuriseen saavutettavuuteen. Kirjaston työntekijät ovat kulttuurisen moninaisuuden asiantuntijoita.

Vuonna 2009 avatun Entressen kirjaston asiakaskunnasta hyvin suuri osuus on maahanmuuttajia ja uussuomalaisia. Kirjasto panostaa vahvasti nuorten ja maahanmuuttajien palveluihin sekä kehittää tarjontaa alueen asukkaita kuunnellen. Entressen kirjastossa asiakkaan on taustastaan riippumatta mahdollista löytää elämyksiä, informaatiota, yhteisö, ystäviä sekä päästä mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään.

Pelkästään syksyn 2015 aikana kirjastossa on järjestetty mm. Uusia suomalaisia – valokuvanäyttely ja paneelikeskustelu, Luetaan yhdessä – suomen kielen opintoryhmä naisille sekä lapsille suunnattuja erikielisiä tapahtumia.

Entressen kirjaston kulttuurinen moninaisuus näkyy paitsi asiakkaissa myös kirjaston henkilökunnassa." 


Lisätietoa:

Kirjastopalveluiden aluejohtajan Anni Kääriäisen puhe 8.12.2015 Suomi-palkinnon jakotilaisuudessa

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote vuoden 2015 Suomi-palkinnoista


Teksti:
Marjut Saloniemi
Espoon kaupunginkirjasto