Hattuset - kirjastolaisten lastenmusiikkiyhtye .- esiintyy

Espoon kaupunginkirjasto valittu The Library of the Year -finalistien joukkoon

 
London Book Fair on jakanut viime vuonna ensimmäistä kertaa kansainvälisen The Library of the Year eli Vuoden kirjasto -palkinnon. Espoon kaupunginkirjasto on nimetty tämän vuoden finalistien joukkoon. Muut ehdokkaat ovat Lubuto Library Partners Sambiasta ja Parque Villa-Lobos Brasiliasta. Voittaja julkistetaan Lontoon kirjamessuilla 12.3.2019.
 

Espoon kaupunginkirjasto toi palkintohakemuksessaan esiin kirjastojensa hyvän saavutettavuuden. Isot kirjastot sijaitsevat kauppakeskuksissa, missä kaupunkilaiset muutenkin liikkuvat. Kirjastoverkko on kattava ja pienimmissä kirjastoissa voi käydä myös omatoimisesti aikaisin aamulla ja myöhään illalla, jolloin henkilökunta ei ole paikalla. Kirjastoautot tavoittavat Espoon haja-asutusalueen. Hakeutuva toiminta tavoittaa myös laitoksissa asuvat kuntalaiset, ja digitaaliset palvelut vapauttavat aika- ja paikkasidonnaisuudesta.

Espoon kirjastot ovat kehittäneet toimintaansa yhä enemmän olohuonemaiseen suuntaan. On nuorten osastoja, joilla voi vapaasti vain oleskella ja tavata tuttuja. Hyvin suosituissa ukulele-kerhoissa opetellaan yhdessä soittamista ja saadaan uusia elämyksiä. Maahan-muuttajia ja turvapaikanhakijoita tavataan säännöllisesti suomen kielen opiskelun, asiointineuvonnan ja myös mukavan yhdessäolon merkeissä. Pajat toimivat oppimis-ympäristöinä, joissa opitaan yhdessä mitä moninaisimpia käytännön taitoja. Espoon kirjastoihin ovat aivan kaikki tervetulleita.

Toisena Espoon kaupunginkirjastoa luonnehtivana pääpiirteenä on toimintakulttuurin avoimuus ja ketterä kokeilukulttuuri uusien palvelujen suhteen.

Kirjastopalveluiden johtaja Jaana Tyrni kuvaa tunnelmiaan Espoon kaupunginkirjaston sijoittumisesta finalistien joukkoon näin:

"Olemme Espoon kaupunginkirjastossa iloisia siitä, että työtämme on kunnioitettu pääsyllä finalistien joukkoon. Uusi kirjastolakikin Suomessa rohkaisee kirjastoja olemaan moninaisia, kekseliäitä ja pystyviä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Kirjastojen ei oleteta olevan aktiivisia toimijoita vain lukemisen kulttuurin, medialukutaidon ja aktiivisen kansalaisuuden kehittämisessä vaan että kehitämme myös kulttuurista ja yhteiskunnallista vuoro-vaikutusta. Työskentelemme Espoon kaupunginkirjastossa jatkuvasti saavuttaaksemme nämä tavoitteet. Tässä meitä auttaa pedagoginen työotteemme sekä kaikenlaisten asiakkaiden asemaan eläytyminen. Ahkerasti työskennessämme emme kuitenkaan halua koskaan unohtaa, että yhdessä oppimisen tulee olla myös hauskaa!"

Vuoden 2018 voittaja oli Latvian kansalliskirjasto. Muut finalistit olivat Biblo Tøyen Norjasta, Dokk1 Tanskasta ja São Paulo Library Brasiliasta.

Espoon kaupunginkirjasto vastaanotti Helsingin kirjamessuilla myös Suomen kuntaliiton Suomessa ensi kertaa jakaman Vuoden kirjasto -palkinnon loppuvuodesta 2018.


Lisätietoa:

The Library of the Year Award -finalistit v. 2019

Espoosta Vuoden kirjastokunta

Espoon kaupunginkirjaston Youtube-kanava