Pokestoppeja kirjastoissa

Kaikki kerätään - löydä Pokestop omasta kirjastostasi

Pokémon Go villitys on vallannut maailman ja siinä sivussa myös Suomen. Myös kirjastot ovat innolla hypänneet mukaan heittämään Poképalloja. Aiemmin kerroimme, että useat kirjastot suunnittelevat tai ovat jo järjestäneet Lure partyja tai muita peliin sopivia tapahtumia. Kannattaakin siis seurata oman kirjaston someviestintää sekä Helmet-sivujen tapahtumia.

Tapahtumien ulkopuolellakin kirjastot ovat mitä mainioimpia pysähdyspaikkoja Pokémon-kouluttajille. Useimmissa kirjastoissa on mahdollista iskeä puhelimen laturi seinään ja istahtaa alas lepotauolle akun täyttymistä odotellessa. Useimmat Helmet-kirjastot ovat lisäksi Pokestoppeja tai niiden välittömästä läheisyydestä löytyy Pokestop. Myös muutama Gym sijoittuu kirjstoon tai kirjaston välittömään läheisyyteen.

Alta löydät listan kaikista kirjastoista, joiden läheisyydessä tiedetään olevan Pokestoppeja tai Gymejä. Käy keräämässä ilmaiset Pokepallot Helmet-kirjastoista! Mikäli listalta puuttuu jokin kirjasto, jossa tiedät Pokestopin tai Gymin sijaitsevan, jätä kommentti artikkelin loppuun.

Entressen kirjasto

  • Kirjaston pihalla on Pokestop.
  • Kirjastossa on Gym.

Etelä-Haagan kirjasto

  • Kirjasto on Pokestop.

Hakunilan kirjasto

  • Kirjaston vieressä Pokestop.

Hiekkaharjun kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Ison Omenan kirjasto

(huom. kirjasto muuttaa ja avaa ovet uudessa sijainnissa 11.8.)

  • Uuteen Ison Omenan Palvelutorilla sijaitsevaan kirjastoon on Nianticilta toivottu Pokestopia.
  • Kauppakeskuksen ympäristössä useita Pokestopeja.

Jätkäsaaren infokeskus ja kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Kalajärven kirjasto

  • Kirjasto on Pokestop.

Kallion kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Karhusuon kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Kannelmäen kirjasto 

  • Kanneltalo on Pokestop.

Kauklahden kirjasto

  • Kirjasto on Pokestop. Vieressä myös toinen Pokestop.

Kauniaisten kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Kivenlahden kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Koivukylän kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Kontulan kirjasto

  • Kirjasto on Pokestop.

Laaksolahden kirjasto

  • Kirjasto on Gym.

Lumon kirjasto 

  • Kurjaston vieressä Pokestop.

Länsimäen kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Malminkartanon kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Martinlaakson kirjasto

  • Kirjasto on Pokestop.

Maunulan kirjasto

  • Kirjasto on Pokestop.

Myyrmäen kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Nöykkiön kirjasto 

  • Kirjaston vieressä Pokestop

Oulunkylän kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Pasilan kirjasto

  • Kirjasto on Pokestop.

Pointin kirjasto

  • Kirjasto on Pokestop.

Pukinmäen kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.
  • Kirjaston pihalla on Gym.

Pähkinärinteen kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Saunalahden kirjasto

  • Kirjaston lähellä kaksi Pokestopia.
  • Kirjaston lähellä on Gym.

Sellon kirjasto 

  • Kirjaston vieressä Pokestop.
  • Kirjaston pajan kohdalla Gym. Myös Sellosalin edessä on Gym.

Soukan kirjasto

  • Kirjasto on Pokestop. Vieressä myös toinen Pokestop.

Tapiolan kirjasto 

  • Kulttuurikeskuksella on Pokestop.

Tapanilan kirjasto

  • Kirjasto on Pokestop.

Tapulikaupungin kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Tikkurilan kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Vallilan kirjasto 

  • Kirjasto on Pokestop.

Keskustakirjasto

  • Tulevan Keskustakirjaston työmaa on Pokestop.

Teksti: Riikka Utriainen, Espoonlahden kirjastot