Tablettitietokone

Kirjaston e-kirjojen lainaus kasvoi lähes 40 prosenttia

Helmet-kirjaston e-kirjat olivat entistä suositumpia vuonna 2016. Lainausten määrä kasvoi 37 prosenttia, ja e-kirjastossa tarjolla olevien teosten määrä kasvoi samassa suhteessa. Helsingin kaupunginkirjaston informaatikko Laura Kärpijoki toteaa, että kehitys seuraa yleistä trendiä.

– Digitaaliset palvelut ylipäätään ovat tulleet entistä tutummiksi asiakkaille, ja he ovat aikaisempaa valmiimpia käyttämään myös kirjaston e-palveluita.

Helmet-kirjastossa on kaksi e-kirjapalvelua: kotimainen Ellibs sekä amerikkalainen OverDrive. Ellibsiä on tähän mennessä käyttänyt yhteensä 46 000 asiakasta eli 11 prosenttia aktiivisista kirjastokortin käyttäjistä. Vuoden aikana Ellibsiin tuli 15 000 uutta asiakasta.

– Ellibsistä lainaavat kirjoja eniten 31–54-vuotiaat naiset. Naisia lainaajista on 60 prosenttia ja miehiä 40 prosenttia. Vanhin lainaaja on tilaston perusteella 92-vuotias, Kärpijoki sanoo.

Historiallinen romantiikka ja dekkarit luetuimpia

Eri nimekkeitä eli teoksia e-kirjapalveluissa oli vuoden lopussa 10 000. Määrä on 44 prosenttia suurempi edellisvuoteen verrattuna. Noin puolet kirjoista on suomenkielisiä, ja OverDrivessa suurin osa on englanninkielistä kirjallisuutta. Lisäksi tarjolla on muun muassa ruotsin- ja venäjänkielisiä kirjoja.

Ellibsin luetuimpien kirjojen listalla näkyy runsaasti dekkareita ja kotimaista viihdekirjallisuutta, mutta ykkösenä on paperistenkin kirjojen monivuotinen suosikki KonMari. OverDriven luetuimpiin ja toivotuimpiin kirjoihin kuuluvat historiallinen romantiikka ja fantasia. Äänikirjoissa suosituimpia ovat talousaiheiset elämäntaito-oppaat. 

Kirjasto hankkii e-kirjoihin lisenssejä eli lukuoikeuksia samalla tavalla kuin paperisten kirjojen lainattavia kappaleita.

– Kirjasto ei voi tarjota rajatonta lukuoikeutta e-kirjoille. Jokaisesta lisenssistä maksetaan kirjailijalle asiaankuuluva tekijänoikeuskorvaus.

Kirjaston asiakkaat lukevat keskimäärin kolme e-kirjaa vuodessa. Useimmiten kirjat luetaan lukuohjelmaan ladattuina. Noin kolmannes lukee kirjansa selaimessa. Suuntaus on kohti selainlukemista: lataaminen on vähentynyt 10 prosenttia edellisvuodesta.

Myös e-lehtien lukeminen lisääntyi

Ziniossa on vuonna 2017 tarjolla 90 englanninkielistä laatuaikakauslehteä. Vuonna 2016 Zinion lehtiä lainattiin 192 000 kertaa. Ylivoimaisesti suosituin lukukertojen perusteella on viikkolehti The Economist. Zinion kymmenen kärjessä on asiapitoinen: viihdelehtiä listalla on vain yksi, OK! Magazine. Asiakkaita lehtipalvelussa on 37 500. Zinion lehdet ovat varsinkin miesasiakkaiden suosiossa.

– E-lehtien lukeminen ylipäätään kasvoi viime vuonna. Tähän on syynä se, että muiden lehtipalvelujen, PressReaderin ja Epressin käyttö lisääntyi.

PressReaderin lehtiä voi lukea Zinion tapaan vaikkapa kotoa. PressReaderissa on noin 6 000 sanoma- ja aikakauslehteä The Guardianista paikallislehtiin.

Kaikkin e-palveluihin kirjautumiseen tarvitaan Helmet-kirjastokortin numero ja henkilökohtainen pin-koodi. Ohjeet palveluiden käyttöön ovat Helmetin e-kirjaston sivuilla

Helmetin Ellibs-kokoelman luetuimmat kirjat 2016 

  1. Marie Kondo: KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika
  2. Pysähdy – olet jo perillä: 12 oivalluksen polku
  3. Oskari Saari: Aki Hintsa – Voittamisen anatomia
  4. Liza Marklund: Rautaveri
  5. Leena Lehtolainen: Surunpotku
  6. Paula Hawkins: Nainen junassa
  7. Enni Mustonen: Ruokarouva
  8. Enni Mustonen: Emännöitsijä
  9. Outi Pakkanen: Helle
  10. Jari Sarasvuo: Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä

OverDriven luetuimmat kirjat vuonna 2016

  1. Julie McElwain: A Murder in Time: A Novel (Kendra Donovan Mysteries)
  2. Lonely Planet: Italy Travel Guide
  3. Gillian Flynn: Gone Girl
  4. Lonely Planet: Croatia Travel Guide
  5. Grace Burrowes: The Duke's Disaster
  6. Jane Ashford: First Season / Bride to Be
  7. Courtney Milan: The Duchess War: Brothers Sinister Series, Book 1
  8. Lisa Kleypas: Cold-Hearted Rake
  9. Carly Phillips: Dare to Seduce: NY Dares Series, Book 3
  10. Sylvia Day: Seven Years to Sin

Zinion luetuimmat lehdet vuonna 2016

  1. The Economist
  2. New Scientist
  3. OK! Magazine
  4. The New Yorker
  5. Newsweek
  6. WIRED
  7. AppleMagazine
  8. GQ
  9. National Geographic Interactive
  10. Lonely Planet Traveller

Muista myös

Koko kansa lukee -kampanjassa e-kirjoja voi lukea ilman varausjonoja. Tarjolla on kuusi suomen- ja ruotsinkielistä kirjaa. Kampanja alkaa 6.2. ja päättyy 26.2.2017.

Tutustu e-aineistoihin

Helmet-e-kirjasto

Ellibs

OverDrive

Zinio

PressReader

InstantFlix

Naxos

Teksti: Iina Soininen
Kuva: Helsingin kaupunginkirjasto