Keskustakirjasto Oodi ulkoapäin kuvattuna

Kirjaston voimanaiset Helle ja Maija

Helsingin keskustakirjasto Oodin pääoven ja Kansalaistorin väliin jäävän alueen nimeäminen Helle Kannilan aukioksi on kunnianosoitus kirjastoneuvos Helle Kannilalle (1896–1972), suomalaisten kirjastoammattilaisten kantaäidille.

Kannilan kirjastoura alkoi jo maamme itsenäistymisen aikaan palkattomana kirjastoharjoittelijana ja jatkui kaikkiaan 45 vuotta. Hän toimi vuosikymmeniä muun muassa Suomen kirjastoseuran puheenjohtajana ja valtion kirjastotoimiston johtajana.

Juuri Helle Kannila toi Suomeen ajatuksen verovaroin ylläpidetystä, kaikille avoimesta ja maksuttomasta yleisestä kirjastosta. Hän loi jykevän perustan suomalaiselle kirjastolaitokselle ja kirjastolainsäädännölle. Kannila on myötävaikuttanut suuresti myös suomalaisten kirjastonhoitajien ammattitaitoon luomalla yhä edelleen voimassa olevia käytäntöjä toimiessaan Yhteiskunnallisen korkeakoulun (nykyinen Tampereen yliopisto) kirjasto-opin lehtorina.

Kannilan ohella Oodissa kumarretaan myös toisen kirjastoalan voimanaisen suuntaan. Oodin avajaisten yhteydessä ensimmäisen kerroksen monitoimisalin nimeksi paljastettiin Maijansali, joka on nimetty Helsingin entisen kirjastotoimen johtajan Maija Berndtsonin (s. 1947) mukaan. Kannilan tavoin hänenkin uransa kirjastossa ulottuu neljälle vuosikymmenelle.

Helsingin kaupunginkirjaston lisäksi Berndtson on vaikuttanut alan laajempaan kehittämiseen muun muassa Suomen kirjastoseurassa sekä kirjastoalan kansainvälisessä kattojärjestössä IFLAssa (International Federation of Library Associations). Hän on toiminut myös usean kirjaston arkkitehtuurikilpailun tuomaristossa.

Oodin synnyssä Berndtson on ollut merkittävä hahmo. hän puski sinnikkäästi hanketta eteenpäin siitä saakka, kun silloinen kulttuuriministeri Claes Andersson esitti ajatuksen uudesta keskustakirjastosta parikymmentä vuotta sitten.

Nyt kun Oodi viimein seisoo Töölönlahden kupeessa, se pyrkii täyttämään paitsi kirjaston käyttäjien tarpeet myös Maija Berndtsonin visiot uudenlaisesta kirjastosta, jonne on helppo tulla tekemään työtä, hankkimaan tietoa, harrastamaan ja viihtymään.

Kuva: Helsingin kaupunki