Koivukylän kirjaston ulko-ovi.

Koivukylän kirjasto avataan kauppakeskus Koivukeskuksessa 11.11.

Koivukylän kirjasto on Vantaan ensimmäinen kauppakeskuksessa toimiva kirjasto ja se on jatkossa avoinna myös sunnuntaisin. 

Kirjaston tila kauppakeskus Koivukeskuksessa (Ojalehdonkuja 1) on kooltaan 411 m² ja se sijaitsee yhdessä tasossa. Tila on esteetön. Kirjasto avataan sisustuksen osalta keskeneräisenä ja kalustusta täydennetään loppuvuoden aikana.  

Tavoitteena toimiva ja mukava tila   

Sisäänkäynnin lähelle sijoittuvat pienten lasten ja koululaisten alueet. Syvemmällä tilassa on rauhalliset alueet lehtien lukemiseen, opiskeluun ja työskentelyyn. Tilaan asennetaan runsaasti ääntä vaimentavia elementtejä ja seinäkkeitä. Loppuvuoden aikana sisustus- ja asennustöistä saattaa kuitenkin ajoittain aiheutua melua. Uusien hyllyjen lisäksi uusitaan lastenosaston ja oleskelualueiden kalustusta sekä rakennetaan opiskelu- ja työskentelytiloja asiakkaille. 

Palvelut käyttöön vähitellen  

Lainaus ja palautus toimivat normaalisti jo avauspäivänä, mutta varaukset noudetaan edelleen Tikkurilan kirjastosta tai muusta asiakkaan valitsemasta kirjastosta. Varausten nouto siirtyy Koivukylään mahdollisesti jo viikolla 47. Kopiointi, tulostus ja asiakastietokoneet ovat käytössä jo avattaessa. 

Avoinna myös sunnuntaisin 

Jatkossa Koivukylän kirjasto on avoinna myös sunnuntaisin. Perjantain aukiolo pitenee neljällä tunnilla.  

Uudet aukioloajat 11.11. alkaen:  

  • ma-pe 8-20  
  • la 9-16 
  • su 10-17 

Kirjaston järjestämät tapahtumat ja järjestöjen toiminta jatkuvat vanhoissa Hakopolun tiloissa ainakin vuoden loppuun saakka.