Lähde ikäihmisten opastetulle yhteiskävelylle kirjastolta torstaisin elokuussa
Helsingin liikuntapalvelut ja kirjastopalvelut tekevät alkusyksyllä tiivistä yhteistyötä innostaakseen helsinkiläisiä ikäihmisiä liikkumaan matalalla kynnyksellä omalla lähialueella. Kymmenestä kirjastosta eri puolilla Helsinkiä järjestetään elokuussa kolmen viikon ajan ohjattuja kävelyjä aina torstaisin klo 10. Tunnin mittaisten yhteiskävelyiden päätteeksi osallistujille on tarjolla kahvit kirjastolla, sekä lisätietoa eri liikkumis- ja liikuntamahdollisuuksista.
Kävelyjä ohjaavat liikuntapalveluiden liikunnanohjaajat, kirjastojen työntekijät sekä vapaaehtoiset liikuntaluotsit. Kävely on osallistujille maksuton, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Laita jalkaan mukavat kävelykengät, pukeudu säänmukaisesti ja tule mukaan!
Kirjasto on hyvä syy lähteä liikkeelle! - Liikunnasta seuraa seuraa!
Yhteistyöstä ollaan sekä liikunta- että kirjastopalveluissa innoissaan. ”Kirjasto on useimmille ikäihmisille tuttu ympäristö, johon on helppo tulla. Jos tuttu paikka madaltaa kynnystä lähteä liikkumaan, tarjoamme sen mielellämme,” sanoo aluekirjastopalveluiden johtaja Saara Ihamäki kirjastopalveluista
Kävelyt järjestetään kaikissa kohdekirjastoissa kolmena perättäisenä viikkona. Tarkoitus on muodostaa rutiini, ja toiveissa on, että ryhmät kokoontuvat jatkossa omatoimisesti.
”Olisi mahtavaa, jos ikäihmiset löytäisivät näiden kolmen kävelykerran tiimoilta uusia lenkkeilykavereita, joiden kanssa olisi mukava jatkaa kävelykierroksia myös näiden ohjattujen kävelyiden jälkeen ihan omatoimisesti,” sanoo liikuntapalvelupäällikkö Tuuli Salospohja liikuntapalveluista.
Ohjatut kävelyt järjestetään torstaisin 17.8., 24.8. ja 31.8. klo 10–11
Klo 10.00 Kokoontuminen ulkona kirjaston edustalla.
Klo 10.00–11.00 Kävely kirjaston lähialueella liikunnanohjaajan johdolla. Kävelyn ohessa tehdään erilaisia liikuntaharjoitteita ohjatusti.
Klo 11.00 Yhteinen kahvihetki kirjastolla. Mahdollisuus saada lisätietoja alueen erilaisista liikkumismahdollisuuksista ja liikuntapalveluista, sekä tukea syksyn liikuntakurssien sähköiseen ilmoittautumiseen.
Mukana ovat seuraavat kirjastot:
Kontulan kirjasto
Malminkartanon kirjasto
Maunulan kirjasto
Myllypuron kirjasto
Oodi (kävely ohjataan ruotsin kielellä)
Pitäjänmäen kirjasto
Puistolan kirjasto
Rikhardinkadun kirjasto
Töölön kirjasto
Vuosaaren kirjasto
Kysy lisää 1.8. alkaen: Liikuntaluuri puh. 09 310 32623, ma–to klo 13–15 (pvm/mpm).