Mia Kankimäen haastattelu_juttu

Mia Kankimäki: Hyvä kirja ei ole muotituote

Mia Kankimäki on voittanut ensimmäisen kerran jaetun HelMet-kirjallisuuspalkinnon kirjallaan Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013). Asiantuntijaraati kuvasi palkintokirjaa omaperäiseksi ja viehättäväksi tyylilajien yhdistelmäksi. Tavoitimme Mia Kankimäen sähköpostitse Normandiasta, jossa hän kirjoittaa seuraavaa teostaan.

– Nöyrimmät kiitokseni palkintoraadille - on aivan mykistävä kunnia tulla palkituksi näin hienojen finalistikirjojen joukosta, ja vielä kirja-alan ammattilaisten toimesta. Lämmin kiitos myös kaikille lukijoille ja äänestäjille - kirjailijalle hienointa lienee se, kun tajuaa tulleensa luetuksi, ilman lukijoita kun ei olisi mitään mieltä kirjoittaa.

–  Kirjastot ovat tärkeitä kulttuuriperinnön vaalijoita. Siellä työskennellään rakkaudesta kirjallisuuteen ja ollaan aidosti lukijan asialla. Kirjastoilla on hallussaan valtava määrä asiantuntemusta ja näkemystä, ja siksi jo valinta HelMet-palkintofinalistiksi oli kunnia.

–  Olin todella iloinen jo keväällä, kun kuulin ensimmäistä kertaa HelMet-kirjallisuuspalkinnon perustamisesta, se on kaikin puolin mahtava teko. Iloitsen erityisesti siitä, että palkinnossa nostetaan esiin rinnakkain ja tasavertaisina niin kauno-, tieto- kuin lasten- ja nuortenkirjallisuutta, genrerajoista välittämättä. Huippua on myös se, ettei rajoituta vain uutuuskirjoihin, vaan korostetaan kirjan kestävyyttä.

Kirjallisuus ei mahdu liukuhihnalle

HelMet-kirjallisuuspalkinto jaetaan noin viiden vuoden sisällä ilmestyneelle kirjalle muistutukseksi siitä, että hyvä kirjallisuus ei vanhene kvartaaleittain. Myös Kankimäki pitää tärkeänä, että kirjallisuus saa tilaa ja näkyvyyttä pidempään kuin sesongin verran. 

–  Kirjan elinkaari kirjakaupoissa on jäätävän lyhyt, pahimmillaan vain muutaman kuukauden mittainen. Kustantajat toki pyrkivät pidentämään kirjojen elämää esimerkiksi pokkareilla, mutta silti kauppoihin tulee uutta tavaraa niin nopealla tahdilla, ettei edellisen sesongin kirjoille kerta kaikkiaan jää hyllytilaa. Kirjailijan kannalta tilanne on armoton, mutta ei liukuhihnameininki oikein sovi kirjallisuuteen muutenkaan. Hyvä kirja ei ole muoti- tai sesonkituote, vaan kestää aikaa. 

Kankimäki kuitenkin uskoo, että kirjan elämä on todellisuudessa pidempi kuin miltä se näyttää. 

–  Tuntumani on, että lukijoiden keskuudessa kirjoista keskustellaan ja niitä luetaan paljon pidempään kuin mitä kirjakauppasesongeista voisi päätellä. Kaikkia kiinnostavia uutuuksia ei mitenkään ehdi lukea ilmestymisvuonnaan, ja joskus on kivempikin lukea kirja vasta, kun isoin hypetys on ohi, klassikoista nyt puhumattakaan. Kirjan elinkaarta ajatellen HelMet-kirjallisuuspalkinto on tärkeä kannanotto: jos kirjat katoavatkin kaupoista, niin kirjastoista ja universumista ne eivät katoa.

Uusi kirja syntyy Normandiassa

Itselleen Kankimäki etsii uutta luettavaa kustantamojen uutuusluetteloista ja poimii sieltä muistiin itseään kiinnostavat teokset. 

–  Tapa on peräisin jo kustantamovuosiltani. Seuraan myös lehtiarvosteluja, kavereiden vinkkejä ja puheenaiheiksi nousevia tapauksia. Lisäksi tietysti kirjoitustyöhöni liittyvistä aiheista kertyy koko ajan pitenevä lista luettavaa. Kirjastossa minulla on koko ajan kymmeniä varauksia jonottamassa, ja kotonakin kasoittain lukemista odottavia kirjoja. Minulla on yleensä useita kirjoja kesken yhtä aikaa, niin työhön liittyviä kuin muita.

Juuri nyt Kankimäki lukee Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värejä. Vuoroaan odottavat muun muassa Jhumpa Lahirin Kaima, Donald Sassoonin teos Mona Lisasta ja Pariisin matkaopas. 

–  Kirjastosta olen tietysti varannut ne Helmet-palkintofinalistikirjat, joita en ollut vielä lukenut.

Kankimäki on parhaillaan kirjoittamassa seuraavaa teostaan Ranskan Normandiassa, mutta tuleva kirja ei varsinaisesti sijoitu sinne. 

–  Totesin tämän pienen kylän Atlantin rannalla erinomaiseksi kirjoituspaikaksi jo Asioiden kohdalla. Tietyssä vaiheessa kirjoittaminen vaatii sosiaalista eristäytymistä, ja tällaisessa pikkukylässä on helppo karsia elämästään kaikki ylimääräinen ja keskittyä. Kuten Asioissa, tulevassa kirjassani matkustellaan inspiroivien, historiallisten naisten perässä, tällä kertaa useammassa maailmankolkassa. Olen tikahtua lähdemateriaalin kiinnostavuudesta, mutta työ on todella haastavassa vaiheessa.

Himolukijuus on paras kirjoittajakoulu

Kankimäki jäi vuorotteluvapaalle kustantamosta tehdessään Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja siirtyi sittemmin kokopäiväiseksi kirjailijaksi. Kankimäki kertoo, että kirjastoilla on ollut hänen kirjailijanuralleen merkittävä vaikutus.

–  Olen kymmenvuotiaasta saakka raahannut kirjastosta kassikaupalla tavaraa kotiin, ja himolukijuus on varmaankin paras kirjoittajakoulu. Toisaalta en esimerkiksi olisi pystynyt kirjoittamaan Asioita ilman maailman eri kolkkien kirjastoja. Nykyään sitä helposti kuvittelee, että kaikki tieto on netissä, mutta niin ei todellakaan ole. Kaikki tieto on kirjastoissa.

Kankimäen voittajakirja kertoo Sei Shōnagonista, joka eli 900- ja 1000-luvun vaihteessa Japanissa, ja hänen kirjoittamastaan Tyynynaluskirjasta. Oleellinen osa kirjaa ovat erilaiset Sein ja Kankimäen koostamat listat. Kankimäki kirjoitti HelMet.fi:n pyynnöstä listan asioista, joita kirjailijan pöydällä on. 

Asioita työpöydälläni:

Läppäri. Teekuppi. Huulirasva.

Post it -lappuja, kyniä (lyijykyniä, punakyniä, korostustusseja).

Lähdekirjoja (kymmeniä), niiden väleissä satoja eri värisiä tarralappuja.

Listoja, idealappuja, sisällyshahmotelmia, outoja kaavioita. (Esim. summittainen piirros vihtiläisestä metsänreunasta, jossa olin näkevinäni ratkaisun kirjan rakenteeseen.)

Historiallisten naisten kuvia.

Punertavia puunkappaleita, Mkomazin savannituulen hiomia, tummuneella hopeatarjottimella.

Pähkinäkulho.

Vesikannu.

Teksti: Iina Soininen

Kuva: Mia Kankimäki