Kaksi tyttöä lukee keskustakirjasto Oodissa

Oodi veti Helsingin kirjastot ennätyslukemiin vuonna 2019

Helsingin keskustakirjasto Oodin ensimmäinen täysi toimintavuosi ylitti kaikki odotukset. Oodin ovi kävi vuonna 2019 kaikkiaan 3,1 miljoonaa kertaa. Myös muut Helsingin kirjastot pääsivät ennätyslukemiin. Kaikkien Helsingin kirjastojen yhteenlaskettu käyntimäärä kohosi ennätyksellisesti yli 9 miljoonaan. Kasvua edellisvuoteen verrattuna tuli lähes 40 prosenttia. 

Vuoden 2019 aikana asiakkaille tehtiin myös uusia kirjastokortteja enemmän kuin koskaan, lähes 47 000 kappaletta. Kirjastokorteille kertyi huimat 9,4 miljoonaa lainatapahtumaa, ja korteilla ladattiin ennätystahtia myös digitaalisia äänikirjoja ja digilehtiä. Äänikirjalatausten määrä kasvoi 84 prosenttia ja digilehtien kasvu lähes tuplaantui 97 prosentilla.

Kirjastojen kiinnostavuutta on osaltaan lisännyt niiden laajentunut tarjonta. Kirjastoista löytyy lainattavaksi yhä enemmän mm. soittimia, työkaluja, urheiluvälineitä sekä muita tavaroita ja laitteita. Lainatuimpia ovat pelaamiseen liittyvät tavarat sekä erilaiset tekniset laitteet.

Myös erilaiset tapahtumat vetivät väkeä kirjastoihin. Vuonna 2019 kirjastoissa järjestettiin yli 7000 erilaista tilaisuutta, joissa kävi reilut 300 000 osallistujaa. Eniten järjestettiin satutuokioita ja erilaisia kirjallisuuteen liittyviä tilaisuuksia, mutta tarjolla oli myös monenlaisia muita tapahtumia tuolijumpasta kielikahviloihin ja sarjakuvakursseihin.

Helsingin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen kiittääkin kirjastojen asiakkaita aktiivisuudesta. ”On sykähdyttävää nähdä, miten hyvin ihmiset viihtyvät kirjastoissa ja miten paljon saamme heiltä kiitoksia ja parannusehdotuksia toimintaamme liittyen. Vuosi 2019 osoitti sen, että digitalisoituva maailma ei vie kirjastoilta asiakkaita, vaan se on tuonut heitä lisää sekä lähipalvelujen että verkkopalvelujen pariin”, hän sanoo. 

Helsingin kaupunginkirjaston verkkopalveluissa vierailtiin vuoden aikana 12,9 miljoonaa kertaa. Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan yhteisessä Helmet.fi -verkkopalvelussa kävi 9,7 miljoonaa vierailijaa. Muun muassa kirjastojen tarjoamien tilojen ja laitteiden varauspalvelu Varaamossa asioitiin viime vuoden aikana lähes 400 000 kertaa.

Paikallisten palvelujen lisäksi Helsingin kaupunginkirjasto ylläpitää ja kehittää myös valtakunnallisia kirjastojen verkkopalveluja. Niidenkin käyttömäärissä näkyi selvää kasvua. Esimerkiksi Kysy kirjastonhoitajalta -verkkotietopalvelu keräsi yli 2 miljoonaa käyttökertaa ja kirjallisuuspalvelu Kirjasampo lähes 1,9 miljoonaa.

Katri Vänttinen iloitseekin siitä, että kirjastopalvelut kuuluvat niin monien ihmisten elämään. ”Meille kirjastolaisille tärkeintä on tuottaa ihmisille iloa ja hyötyä kirjastopalvelujen kautta. Olipa kyse opiskelusta tai viihtymisestä, työstä tai vapaa-ajasta, kirjasto haluaa olla yksi vaihtoehto sen toteuttamiseen”, Vänttinen sanoo.