Tapiola Sinfonietta

Tapiola Sinfoniettan kausikortteja lainattavaksi Espoon kirjastoihin


Tapiola Sinfoniettan kausikortteja voi lainata tammikuun alusta alkaen kirjastokortilla neljästä Espoon kaupunginkirjastosta: Tapiolan, Iso Omenan, Sellon ja Otaniemen kirjastosta. Kussakin kirjastossa on lainattavana kaksi kausikorttia. Kortit on pakattu muovikansioon konserttiohjelman kanssa.

Kausikortilla pääsee kevätkaudella 2020 yhdeksään Platinasarjan konserttiin, jotka ovat Espoon kulttuurikeskuksessa. Tutustu Platinasarjan konsertteihin oheisesta linkistä: Platinasarja

Kausikortit lainataan kunkin kirjaston palvelupisteestä ja palautetaan samaan palvelupisteeseen. Eräpäivä on konserttia seuraava arkipäivä. Yhdellä kirjastokortilla voi lainata kerralla 1 tai 2 kausikorttia. Niitä ei voi varata eikä uusia. Helmet-haussa kortit löytyvät hakusanalla ”Kausikortti”, ruotsiksi ”Abonnemangskort” ja englanniksi ”Subscription”.

”Toivomme, että kausikortin lainaaminen kirjastokortilla madaltaa kynnystä lähteä konserttiin ja innostaa tutustumaan kaupunginorkesteriin. Kausikortilla pääsee kevätkauden aikana yhdeksään Espoon kulttuurikeskuksessa olevaan konserttiin, joissa kuullaan todella laajasti erilaista klassista musiikkia. Osa näistä konserteista tulee myöhemmin myös Tapiola Sinfoniettan YouTube-kanavalle”, kertoo Tapiola Sinfoniettan vs. intendentti Anna Jaskiewicz.

Vastaavaa kaupunginorkestereiden ja kaupunginkirjastojen yhteistyötä tehdään tällä hetkellä ainakin Tampereella, Lahdessa ja Helsingissä. ”Tapiola Sinfoniettan kausikortit ovat kirjastojen asiakkaiden näkökulmasta mainio lisä kausikorttien tarjontaan. Nyt urheilun lisäksi on mahdollista nauttia myös kulttuurista maksuttoman kortin lainaamalla”, toteaa kirjastopalveluiden johtaja Jaana Tyrni.

Katso kaikki lainattavat kulttuurin ja urheilun kausikortit Helmet-kirjastoissa