Kaksi vanhusta istuu joulupuun vieressä.

Tuo kirjastoon joulukortti ikäihmiselle 

Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot järjestää yhteistyökumppaneidensa kanssa "Joulupostia ikäihmisille” -kampanjan 16.11.–11.12.2020. Kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Mukana on yli 90 paikkakuntaa ympäri Suomen.  

“Lähettämällä joulukortin voi tuottaa yksinäiselle ikäihmiselle tunteen siitä, että häntä on ajateltu. Kortilla voi koskettaa ja tuottaa iloa lähimmäiselle”, kertoo Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisänen. 

Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa kirjoittamalla joulukortin ja toimittamalla sen keräyspisteeseen 16.11.–11.12.2020. 

Korttiin kirjoitetaan hyvän joulun toivotukset. Saajan kohdalle merkitään ”Sinulle” ja lähettäjän kohdalle oma nimi ja Siskot ja Simot.  Kortti toimitetaan lähimpään keräyspisteeseen ilman kirjekuorta. 

Keräyspaikkoina kirjastot 

Joulukorttien keräyspisteitä on seuraavissa Helmet-kirjastoissa:

Helsingissä: molemmissa kirjastoautoissa, keskustakirjasto Oodissa sekä Itäkeskuksen, Jakomäen, Kallion, Kannelmäen, Kontulan, Käpylän, Lauttasaaren, Malmin, Maunulan, Oulunkylän, Paloheinän, Pasilan, Puistolan, Pukinmäen, Rikhardinkadun, Suutarilan, Tapanilan, Tapulikaupungin, Töölön, Viikin ja Vuosaaren kirjastoissa. 

Vantaalla: kirjastoautoissa sekä Hakunilan, Kivistön, Koivukylän, Lumon, Länsimäen, Martinlaakson, Myyrmäen, Pointin ja Tikkurilan kirjastoissa.

Espoossa: Sellon kirjastossa ja Ison Omenan palvelutorilla. Muut keräyspisteet Espoossa.

Keräyspisteitä on myös muualla kuin kirjastoissa. Kaikki joulukorttien keräyspisteet ja mahdolliset postitusosoitteet löytyvät kampanjan verkkosivuilta: siskotjasimot.fi/joulupostia 

Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto, Kansalaisareena, Helsingin kaupunki ja Suomen 4H-liitto. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. 

Kampanjan verkkosivut: siskotjasimot.fi/joulupostia

“Joulupostia ikäihmisille” sosiaalisessa mediassa: #kosketakortilla #joulupostia 

Kuva: Maija Astikainen / Helsingin kaupunki