Helmet-elokuvahaaste 2020 Helmet-elokuvahaaste innostaa hakemaan tuoreita katseluelämyksiä: elokuvataiteen helmiä, kulttileffoja, liikkuvaa ja liikuttavaa kuvaa meiltä ja muualta.
Pointin kirjaston omatoimiaika muuttuu 1.1.2020 Pointin kirjaston iltojen ja viikonloppujen omatoimiaikaa lyhennetään vuodenvaihteessa. Henkilökunnan palveluaika pysyy ennallaan.
Pointin kirjaston omatoimiajoissa muutoksia pääoven korjauksen vuoksi Pointin kirjaston omatoimiaika on osittain poissa käytöstä iltaisin ja viikonloppuisin, kunnes rikkoontunut pääovi on korjattu. Omatoimiaikaa on kokonaan poissa käytöstä 21.12.-6.1.
Lainaushistoria käyttöön Taskukirjastossa Taskukirjaston uusi versio päivittyy vaiheittain ensin Android-käyttäjille ja sen jälkeen iOS-käyttäjille.
Parasta palvelua -hankkeessa kehitetään omatoimikirjastoja Espoon, Lahden ja Tampereen kaupunginkirjastot ovat lähteneet yhteistuumin kehittämään omatoimikirjaston toimintaa ja palveluja.
Keskustakirjasto Oodi täyttää vuoden Helsingin keskustakirjasto Oodi täyttää 5. joulukuuta 2019 vuoden. 5.12.2018 avatun Oodin ensimmäinen vuosi on ollut menestys, sillä käyntimääräarviot on ylitetty jo reippaasti.
Länsimäen omatoimikirjaston aukioloa lisätään 2.12. alkaen Henkilökunnan palveluaika iltaisin painottuu jatkossa alkuviikkoon.