Heinäkuun halutuimmat kirjat

Heinäkuussa Helmet-kirjastojen halutuin kirja on Satu Rämön Rósa & Björk. 

Kaunokirjalistan kaksi halutuinta kirjaa ovat heinäkuussa vaihtaneet keskenään paikkaa, eli Satu Rämön Rósa & Björk ja saman tekijän Hildur. Kolmantena on kesäkuun tapaan Lucinda Rileyn ja Harry Whittakerin Atlas, Papa Saltin tarina (suom. Tuukka ja Hilkka Pekkanen). Kaunokirjalistalla on neljä uutta teosta.

Tietokirjalistan halutuimpana teoksena on kesäkuun tapaan Jenni Haukion Sinun tähtesi täällä: vuodet presidentin puolisona. Kakkosena ja kolmosena ovat toukokuusta tutut Mihail Šiškinin Sota vai rauha: kirjoituksia Venäjästä ja lännestä (suom. Sirpa Hietanen) ja Juha Hernesniemen Aivokirurgin muistelmat. Uusia teoksia tietokirjalistalla on neljä. 

Kaikkiaan halutuimmista teoksista 14 voi lukea myös e-kirjana tai e-äänikirjana Helmetin Ellibs-kokoelmassa tai OverDrivessa

Teoksen nimen jälkeen oleva luku kertoo varausten ja hankittujen niteiden määrän. Listassa halutuin teos on siis se, jonka jonossa olevien varausten määrä yhteenlaskettuna hankittujen niteiden määrällä on korkein. Tilastointitapa kuvaa parhaiten kirjastojen asiakkaiden haluamia teoksia. Tiedot perustuvat tilanteeseen 18.7.2023.

Teoksen nimestä olevasta linkistä pääset varaamaan kirjan Helmet-haussa. Linkit aukeavat toiseen sivustoon.

Halutuimmat-listaus julkaistaan noin kerran kuukaudessa tai harvemmin, jos listauksessa ei ole tapahtunut kuukauden aikana suuria muutoksia.

Kaunokirjat top 20:

  1. Rämö, Satu: Rósa & Björk 4 268
  2. Rämö, Satu: Hildur 3 925
  3. Riley, Lucinda ja Whittaker, Harry suom. Tuukka ja Hilkka Pekkanen: Atlas, Papa Saltin tarina 2 554 
  4. Rauma, Iida: Hävitys: tapauskertomus (myös e-kirjana) 2 232
  5. Cowley Heller, Miranda, suom. Tuulia Tipa: Paperipalatsi 2 090
  6. Mustonen, Enni: Kasvattitytär (myös e-kirjana) 2 066
  7. Rytisalo, Minna: Jenny Hill 2 023
  8. Strout, Elizabeth, suom. Kristiina Rikman: Lucy meren rannalla 1 947
  9. Genberg, Ia, suom. Jaana Nikula: Yksityiskohdat 1 745
  10. Itkonen, Juha: Teoriani perheestä 1 678
  11. Read, Shelley, suom. Jaakko Kankaanpää: Minne virta kuljettaa (myös e-kirjana) 1 652 UUSI
  12. Hadley, Tessa, suom. Marianna Kurtto: Vapaa rakkaus 1 481
  13. Turtschaninoff, Maria, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom, kuvittaja Sanna Mander: Suomaa 1 316
  14. Soudakova, Anna: Varjele varjoani (myös e-kirjana) 1 226
  15. Tyler, Anne, suom. Markku Päkkilä: Palmikko (myös e-kirjana) 1 182
  16. Dusapin, Élisa Shua, suom. Anu Partanen: Sokcho talvella (myös e-kirjana) 1 165
  17. Zeh, Juli, suom. Anne Kilpi: Yli-ihmisiä (myös e-kirjana) 1 162 UUSI
  18. Läckberg, Camilla, suom. Kristiina Vaara: Käenpoika (myös e-kirjana) 1 158
  19. Hoover, Colleen, suom. Sirpa Parviainen: Se päättyy meihin 1 156 UUSI 
  20. Hallikainen, Niko: Suuri märkä salaisuus 1 141 UUSI

Tietokirjat top 20:

  1. Haukio, Jenni: Sinun tähtesi täällä: vuodet presidentin puolisona 2 962
  2. Šiškin, Mihail, suom. Sirpa Hietanen: Sota vai rauha: kirjoituksia Venäjästä ja lännestä 1 976
  3. Hernesniemi, Juha: Aivokirurgin muistelmat 1 758 
  4. Kyrö, Tuomas: Aleksi Suomesta 1 518 
  5. Ernaux, Annie, suom. Lotta Toivanen: Vuodet 1 381
  6. Harry, prinssi, Sussexin herttua, suom. Antti Immonen, Jaakko Kankaanpää, Jussi Kivi: Varamies (myös e-kirjana) 1 340
  7. Ypi, Lea, suom. Riina Vuokko: Vapaa: kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa (myös e-kirjana) 1 319
  8. Kiyosaki, Robert T., suom. Anneli Frantzén: Rikas isä, köyhä isä: tie taloudelliseen menestykseen 1 095
  9. Ernaux, Annie, suom. Lotta Toivanen: Isästä; Äidistä 906
  10. Rosenberg, Stanley, suom. Sanna Lönnfors: Opas vagushermon parantavaan voimaan 905
  11. Belim, Victoria, suom. Tero Valkonen: Punaiset seireenit: ukrainalainen sukutarina 884
  12. Salovaara, Outi: Matkalla kadonneessa maailmassa: Neuvostoliiton perillisten jäljillä (myös e-kirjana) 867 UUSI
  13. Koivisto, Mauno: Venäjän idea 846
  14. Saarikivi, Janne: Rakkaat sanat (myös e-kirjana) 837
  15. Eväsoja, Minna: Sensei: oppilaana Kiotossa 820
  16. Borg, Sointu: Röyhkeästi rohkea: näin haistatat asialliset vitut 813 UUSI
  17. Ahmed, Ujuni ja Hirvonen, Elina: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin 779
  18. Kristoduli, nunna, toim. Marja Lampi ja Riitta Lampi: Päiväkirjat 754 UUSI
  19. Korpela, Jukka: Muinais-Venäjän myytti: Kiovan Rus, Ukraina ja vanhan Venäjän historia (myös e-kirjana) 735
  20. Kari, Martti J. ja Holmila, Antero: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii (myös e-kirjana) 733 UUSI

Lue lisää

Kaikki Helmet.fi:n kirjallisuusaiheiset vinkit. 

Tilastot: Tuukka Järvi-Liimatainen / Puistolan kirjasto

Kuva: WSOY / Björgvin Hilmarsson