Helmet-lukuhaaste 2017

Helmet-lukuhaaste 2018 julkaistaan perjantaina 29.12. kello 12, ja lähtölaskenta uuteen lukuhaasteeseen on jo alkanut lukuhaasteen Facebook-ryhmässäMinäkin osallistun! Facebook-tapahtumasta löydät muun muassa profiilikuvakehyksen sekä tietoja tulevasta kilpailusta, jossa on kirjapalkintoja. Tässä artikkelissa voit tutustua vuoden 2017 Helmet-lukuhaasteeseen.

Helmet-lukuhaaste on jälleen täällä! Jo kolmatta kertaa Helmet-kirjastot haastavat ihmiset mukaan leikkimieliseen, koko vuoden kestävään lukuprojektiin. Tuttuun tapaan Helmet-lukuhaaste 2017 koostuu 50 erilaisesta tavasta valita uutta luettavaa.

Haastelista on laadittu lukuhaasteen osallistujilta kerättyjen ehdotusten pohjalta. Vuonna 2017 listan erityisenä inspiraationa on toiminut 100-vuotias Suomi, joskaan ei aina suoraviivaisesti. Lisäksi yhteistyötä on tehty Kirja-Suomi 2017 -hankkeen kanssa, jonka teemaviikot ovat inspiroineet osaa haastekohdista.

Kaikki haastekohdat eivät liity Suomen juhlavuoteen edes välillisesti. Tarjolla on jälleen monia erilaisia haastekohtia, ja myös muut tulevan vuoden tapahtumat ovat inspiroineet listaa. Lukuhaasteen tavoitteena on antaa sopivassa suhteessa uusia näkökulmia, innostaa ja yllättää lukija. Se on avoin kutsu kirjallisuuteen ihan kaikille – tartu sinäkin siis lukuhaasteeseen!

Viisi avainta onnistuneeseen lukuhaasteeseen:

1. Kuka tahansa saa osallistua
Vaikka haasteen nimi onkin Helmet-lukuhaaste Helmet-kirjastojen mukaan, voi kuka tahansa innokas lukija ottaa siihen osaa ja on tervetullut mukaan keskusteluun.

2. Lukuhaaste on stressitön haaste
Kun tartut lukuhaasteeseen, muista, että sen tarkoitus on ainoastaan lisätä lukemisen iloa. Lue niin monta kirjaa kuin ehdit, valitse vain ohuita kirjoja tai hylkää vaikka koko haaste, jos siltä tuntuu. Lukuhaastetta ei myöskään tarvitse suorittaa listan mukaisessa järjestyksessä vaan lukuinnostus saa johdatella lukujärjestystä.

3. Jokainen osallistuu omalla tyylillään
Haluatko ruksia listalta monta kohtaa samalla kirjalla? Haluatko ohittaa jonkin kohdan, koska se ei lainkaan inspiroi? Yritätkö kuitata mahdollisimman monet kohdat dekkareilla? Kaikki tämä on sallittua! Helmet-lukuhaaste antaa inspiraatiota, mutta sinä saat itse päättää, millä säännöillä siihen osallistut.

4.  Jaettu lukuilo on moninkertainen
Lukuhaasteeseen on hauskaa osallistua yhdessä muiden kanssa. Innosta ystäväsi mukaan tai liity mukaan lukuhaasteen Facebook-ryhmään, niin pääset keskustelemaan ihanimmista, kamalimmista ja yllättävimmistä lukuelämyksistä vuoden varrella. 

5. Apua on aina saatavilla
Etkö tiedä, mistä löytyisi sopiva kirja johonkin haastekohtaan? Ei hätää, apu on lähellä! Suuntaa lähikirjastoosi tai lukuhaasteen Facebook-ryhmään ja kirjaston henkilökunta sekä muut lukijat auttavat sinut eteenpään. Lisäksi valmiita vinkkejä voi etsiä verkosta esimerkiksi Helmet-verkkokirjaston Vinkit-sivulta tai kaunokirjallisuuspalvelu Kirjasammosta

Iloista lukuvuotta 2017!

Helmet-lukuhaaste:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
3. Suomalainen klassikkokirja
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
6. Kirjassa on monta kertojaa
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
13. Kirja "kertoo sinusta"
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
19. Yhdenpäivänromaani
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
21. Sankaritarina
22. Kuvitettu kirja
23. Käännöskirja
24. Kirjassa selvitetään rikos
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
26. Sukutarina
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
30. Kirjan nimessä on tunne
31. Fantasiakirja
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
33. Kirja kertoo Intiasta
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi
36. Elämäkerta tai muistelmateos
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
38. Kirjassa mennään naimisiin
39. Ikääntymisestä kertova kirja
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
41. Kirjan kannessa on eläin
42. Esikoisteos
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Tulostettava versio lukuhaasteesta.

Lukuhaasteen Facebook-ryhmä

Lista lukuhaasteeseen osallistuvista kirjablogeista

Kirjavinkkejä lukuhaasteeseen

Vuoden 2015 lukuhaaste

Helmet-lukuhaaste 2017 lapsille

Läsutmaning på svenska: Helmets läsutmaning 2017

Reading challenge in English: Helmet reading challenge 2017

Литературный вызов по-русски: Литературный вызов HelMet 2017

Teksti: Riikka Utriainen, Espoonlahden kirjastot
Kuva: Pixabay.com