Helmet-lukuhaaste 2021

Vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteessa nousevat esiin luonto ja eläimet, siinä tutustutaan ammatteihin, joita ei enää ole, ja luetaan ulkona. Lukuhaaste on julkaistu myös selkokielellä.

Lukuhaaste selkokielellä

Helmet-lukuhaaste on leikkimielinen, koko vuoden kestävä lukuprojekti, jossa saat 50 erilaista perustetta uuden lukemisen valintaan. Vuoden 2021 Helmet-lukuhaaste on järjestyksessä jo seitsemäs. Tervetuloa mukaan tutkimusmatkalle kirjallisuuteen!

Tällä kertaa haasteessa luetaan muun muassa kirjoja, joissa maailma on muutoksessa (8) ja päähenkilön elämä muuttuu (29). Lisäksi hakusessa on kirjailija, jonka etu- ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella (9) ja kirja, jolla on kaksi kirjoittajaa (25). Haastekohdat 47 ja 48 muodostavat myös tänä vuonna parin ja tällä kertaa niihin luetaan kaksi samaa aihetta käsittelevää kirjaa.

Lukuhaasteen on koonnut joukko kirjastoammattilaisia, mutta suuri osa haastekohdista on saatu ehdotuksina lukuhaasteen osallistujilta. Tänä vuonna lukuhaasteen suunnittelussa on ollut mukana myös Selkokeskuksen ja Opikkeen asiantuntijoita. Heidän kanssaan yhteistyössä koko lukuhaaste on muotoiltu myös selkokielelle. Haluamme, että lukuhaastetta voivat käyttää lukemisen inspiraationa kaikki, myös ne, joille lukeminen on muita vaikeampaa. Voit tutustua selkokieliseen lukuhaasteeseen tässä artikkelissa. Haastekohdat ovat molemmissa versioissa samat.

Mikäli 50 kohdan lukuhaaste tuntuu omaan makuun liian suurelta projektilta, tarjolla on myös kevyempi vaihtoehto. Pieni Helmet-lukuhaaste on nimensä mukaisesti pienempi, 25 kohdan lukuhaaste. Pieni lukuhaaste laaditaan erityisesti lapsille sopivista haastekohdista, mutta siihen saavat tarttua sekä pienet että isot lukijat. Kaikki Pienen Helmet-lukuhaasteen kohdat löytyvät myös Helmet-lukuhaasteesta.

Lukuhaasteen tavoite on antaa uusia näkökulmia, innostaa ja yllättää lukija. Se on avoin kutsu kirjallisuuteen kaikille – tartu sinäkin siis lukuhaasteeseen!

Viisi avainta onnistuneeseen lukuhaasteeseen:

  1. Lukuhaaste on avoin kaikille lukemisesta kiinnostuneille, ja kuka tahansa saa osallistua siihen.

  2. Lukuhaasteen tarkoitus on lisätä lukuiloa, ei lukustressiä. Etsi siis itsellesi osallistumiseen sopiva tapa, joka inspiroi juuri sinua!

  3. Jokainen saa osallistua lukuhaasteeseen omalla tyylillään ja laatia omat sääntönsä. Sinä päätät, saako samalla kirjalla kuitata useita kohtia, haluatko panostaa erityisesti jonkin genren kirjallisuuteen tai luetko vain itsellesi uusia kirjoja. Jos haluat pitää kirjaa haasteen etenemisestä, haastelistan alta löydät apuvälineitä siihen.

  4. Jaettu lukuilo on moninkertainen, osallistu siis lukuhaasteeseen yhdessä muiden kanssa! Voit liittyä lukuhaasteen Facebook-ryhmään tai haastaa vaikka ystäväsi mukaan, niin pääset keskustelemaan lukuelämyksistäsi vuoden varrella.

  5. Apua on aina saatavilla! Jos tarvitset apua sopivan kirjan löytämiseen, voit suunnata esimerkiksi lähikirjastoosi kysymään vinkkejä. Myös lukuhaasteen Facebook-ryhmässä jaetaan paljon vinkkejä sopivista kirjoista. Valmiita vinkkejä voit etsiä myös Helmetin Vinkit-sivulta tai kaunokirjallisuuspalvelu Kirjasammosta. Katso myös Kirjasammon ohjeet haastekirjojen etsimiseen. Apua voi kysyä myös Kysy kirjastonhoitajalta -palvelusta.

Iloista lukuvuotta 2021!

Helmet-lukuhaaste 2021

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja

3. Historiallinen romaani

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella

10. Kirjan nimessä on numero

11. Kirja kertoo köyhyydestä

12. Kirjassa ollaan metsässä

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin

14. Kirja on osa kirjasarjaa

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

19. Kirjassa leikitään

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä

23. Kirja, jota luet ulkona

24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa

27. Kirjan päähenkilö on eläin

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen

31. Jännityskirja tai dekkari 

32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa

33. Kirjassa opetetaan jokin taito

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

36. Kirjassa liikutaan ajassa

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

38. Kirja on käännetty hyvin

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia

40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista

41. Kirjassa matkustetaan junalla

42. Satukirja

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä

44. Kirjassa on reseptejä

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija

46. Kirjassa syödään herkkuja

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

 

Apua lukuhaasteeseen:

Tulostettava versio lukuhaasteesta

Taulukoita lukuhaasteen seurantaan

Lukuhaasteen Facebook-ryhmä

Kirjavinkkejä

Kirjasammon ohjeet kirjojen etsimiseen

Materiaaleja kirjastoille, blogeille ja medialle

Lukuhaaste muilla kielillä:

Helmet-lukuhaaste selkokielellä

Läsutmaning på svenska.

Reading challenge in English.

Литературный вызов по-русски

Helmet Lese-Challenge

Helmeti raamatukogu lugemise väljakutse

Vuosien 2015-2020 lukuhaasteet 

Muut Helmet-haasteet:

Pieni Helmet-lukuhaaste

Helmet-musahaaste

Helmet-pelihaaste

Helmet-elokuvahaaste

Pieni Helmet-elokuvahaaste

Teksti: Riikka Utriainen, Espoon kaupunginkirjasto