Islantilaista melankoliaa – Ólafur Arnalds

Kohtasin Ólafur Arnaldsin (s. 1986) musiikin sattumalta Spotifyn uutuustarjontaa selailemalla. Island songs, tuolloin heinäkuussa vasta viisi osaa pelkistetyllä vihreällä kannella kutkutti uteliaisuutta. Levollista musiikillista maisemaa, pianoa, jousia, ihmisen puhetta, sanatonta kuoroa, ei rytmiä, ei yhtään raivoisaa energiaa tai hälyä. Kuulostaa kirjoitettuna new age -musiikilta, mutta ei mielestäni ole sitä, korkeintaan hiukan ”meditatiivista”. Ólafurin muusikonuran perusteella tätä musiikkia olisi joka tapauksessa ollut vaikea ennustaa: hän toimi aikaisemmin rumpalina useissa raskaan sarjan metallibändeissä.

Ólafurin musiikki jakaa luultavasti kuulijansa jyrkästi. Osa kyllästyy nopeasti, toiset viihtyvät ja uppoutuvat syvemmälle vapaaehtoisesti. Voin ymmärtää molempia. Aivan kuten islantilaisen bändin Sigur Rós kohdalla, myös Ólafurista on vaikea päättää, mitä tämä oikein on sen lisäksi, että se on pelkistettyä ja pääosin ”kaunista”. Melkoinen osa Ólafurin musiikista kuulostaa improvisaatiolta. Se voi olla tottakin, sillä joidenkin levyjen musiikki on syntynyt peräkkäisinä päivinä.

Olafur For now I am winter.jpg

Musiikillinen yksinkertaisuus ja pelkistys on aina kaksiteräinen juttu, kuten monen ns. minimalistisen teoksen kohdalla on voitu havaita. Joskus idea kestää pidempää pohdintaa, joskus se on puitu minuutissa, vaikka itse sävellys jatkuisi kymmenen kertaa pidemmän aikaa. Ólafur kulkee oikeastaan koko ajan terällä, mutta häntä on vaikea pitää aitona minimalistina, musiikki ei perustu toistoon vaan muuten vain niukkaan ilmaisuun.

Ólafur ei varmaankaan halua tunnustaa täsmällisiä musiikillisia rajoja. Entinen hevirumpali on tehnyt useita retkiä myös taidemusiikin puolelle. Albumilla The Chopin Project (2015) hän yhdistää omalla musiikillaan Frédéric Chopinin sävellysten sellaisia osia, jotka on tuntenut itselleen läheisiltä. Lopputulos on varmasti outo Chopinin normikuuntelijalle, mutta jonkinlaisena onnistumisen merkkinä voinee pitää sitä, että levyä kuunnellessa unohtaa kiinnittää huomiota siihen, kumman musiikista on kysymys (vaikka sen esityskokoonpanosta voi tietää ja Chopininsä tunteva tietysti muutenkin).

Olafur Eulogy.jpg

Ólafur ei sävellä hittejä. Vain hiukan kärjistäen voi väittää, että hän on luopunut kokonaan rytmin käsitteestä ja tarpeesta. Kaikki sävellykset liikkuvat rauhallisen rubaton tiellä, mikä eittämättä luo linkin 1980-luvun new age -perinteeseen, vaikka syntikan sijasta perusäänen tuottajina toimivat akustiset soittimet piano ja jouset. Melodiat ja harmoniat viettävät puolestaan vääjäämättä viihdemusiikin suuntaan, mutta Ólafur ei pääse silläkään suunnalla perille. Kyllä hänen musiikkiaan on varmasti hyvin resonoivaa kuunnella lemmensurujen tai yleisen melankolian maisemassa, mutta iloista viihtymisen tunnetta tuskin kukaan voi tästä musiikista löytää.

Minusta on täysin perusteltua kysyä, mitä Ólafurin musiikissa tapahtuu vai tapahtuuko siinä mitään. Hänen melodinen tai harmoninen keksintänsä ei ole minun mielestäni järin omaperäistä, mutta hän on ollut kysytty elokuvien ja televisiosarjojen musiikkitaustojen tekijänä. Hänen niukka ilmaisunsa ei ainakaan riistä kuvalta huomiota, vaikka kukaan leffasta tultuaan ei hyräilekään hänen hittejään. Kassahittielokuvaan The Hunger Games tehty Allt varð hljótt voisi olla miltä tahansa Ólafurin albumilta, siinä ei ole tahtiakaan Hollywoodia tai Tin Pan Alley’ä.

Olafur trancefrendz-cover.jpg

Ehkä onkin niin, että Ólafurin musiikki on ennen muuta mielentila. Jos kuulija on oikeassa mielentilassa, tapahtuu kohtaaminen, ja yhteisymmärrys syntyy. Tätä voi mainiosti testata tuoreen sarjan Island Songs kanssa (se löytyy toistaiseksi vain Spotifyn kautta). Ólafur julkisti kesäkuussa 2016 hankkeensa vierailla seitsemässä paikassa Islannissa seitsemän muusikon tai yhtyeen kanssa seitsemän viikon aikana. Viimeinen osa Doria julkaistiin 8.8.2016. Minusta tämä on aidosti mielenkiintoinen kokonaisuus, jonka mielentilat vaihtelevat hyvin laajalla skaalalla (tosin edelleen ilman tunnistettavaa rytmiä) Nanna Bryndis Hilmarsdóttirin poplaulusta (Particles) kamarikuoron eteeriseen vokaliisiin (Raddir) tai vaskitrion varovaiseen modernismiin (Dalur). Tämän kokonaisuuden perusteella voisi ajatella, että Ólafur on matkalla mielenkiintoiseen suuntaan.

Itselläni ei ole silti erityistä kiirettä päättää, pidänkö Ólafurin musiikista vai en. Pohdin edelleen myös sitä, onko Sigur Rós omaperäinen, uniikki ja mielenkiintoinen vai paria loistavaa ideaa toistava kummajainen. Senkään kanssa ei näytä olevan mitään kiirettä. Kuuntelen silloin tällöin ja pohdiskelen. Käy se niinkin.

Teksti: Heikki Poroila

island-songs-olafur-arnalds.png

Ólafur Arnaldsin diskografiaa ja saatavuus Helmetin kautta

2007

Eulogy For Evolution https://luettelo.helmet.fi/record=b1908782~S9*fin

2008

Variations of Static EP

2009

Found Songs

Dyad 1909 EP (balettimusiikkia)

2010

And They Have Escaped The Weight of Darkness https://luettelo.helmet.fi/record=b1971943~S9*fin

2011

Living Room Songs https://luettelo.helmet.fi/record=b2146856~S9*fin

2012

Another Happy Day (elokuvamusiikkia)

Two Songs For Dance EP

2013

For Now I Am Winter  https://luettelo.helmet.fi/record=b2098215~S9*fin

2015

Broadchurch (musiikkia televisiosarjaan) https://luettelo.helmet.fi/record=b2220477~S9*fin

The Chopin Project https://luettelo.helmet.fi/record=b2244030~S9*fin

2016

Trance frendz (Nils Frahmin kanssa)

Island Songs

LateNight Tales (kokoelma) https://luettelo.helmet.fi/record=b2265434~S9*fin

Ólafur Arnalds nuottina

Sävellys Words of amber nuottikokoelmassa Twenty-four contemporary pieces for solo piano (2015) https://luettelo.helmet.fi/record=b2219912~S9*fin

*****************

HPKeravalla

Suomalaisen musiikkikirjastotyön grand old man Heikki Poroila käsittelee juttusarjassaan musiikkia eri näkökulmista.

Sarjan aiemmat osat:

Hyvää musikkia, mutta vaikea luokitella : Karuna: Tuulispää (13.9.2016)

Onnistuu se ilman kitaraakin : Tom Odell (28.7.2016)

Jazz from Zappa : Geoff Wills: Zappa and jazz : did it really smell funny, Frank (21.7.2016)

Esiin pianon takaa : Timo Alakotila & piano (14.7.2016)

Äänitepiratismi : liian lyhyt oppimäärä : Stephen Witt: How music got free (7.7.2016)

Pelkistettyä musiikkitodellisuutta : Henrik Schwarz & Tokyo Secret Orchestra: Instruments (1.7.2016)

Ennen kuulematonta Melartinia : Traumgesicht, Marjatta, Sininen helmi (6.6.2016)

Blackmore's Night : Ritchie Blackmoren uusimmat seikkailut (28.4.2016)

Tryffelihymnin perässä  : The Peärls Before Swïne Experience: Swïne Live! (23.3.2016)

Uutta ikivanhaa Zappaa  : Frank Zappa: 200 Motels The Suites (19.2.2016)

Sinä ihana, sensitiva Jean Sibelius!  : Päiväkirja 1909-1944 (4.2.2016)

Kaustinen meets Pekka Pohjola  : Juha Kujanpään Kivenpyörittäjä ja Kultasiipi (25.1.2016)