Jazz from Zappa

Wills, Geoff: Zappa and jazz : Did it really smell funny, Frank?. – Leicestershire : Matador, 2015. – ISBN 978-1784623-913.

Willsin kirja ei välttämättä tarjoa aktiivisille Zappa-harrastajille paljon uutta informaatiota. Se on silti mainio yleiskatsaus Frank Zappan jazz-yhteyksistä erityisesti sille, joka oman puutteellisen jazz-tuntemuksensa takia ei välttämättä pysy aina kartalla (olen itse sellainen). Jonkun soolon väitettyjä jazzillisia esikuvia ei tietenkään tarvitse ottaa liian vakavasti, mutta mielenkiintoista kulttuurintutkimusta tällaista kieltämättä on.

Willsin perusasetelma on yksinkertainen. Hän lähtee Frank Zappan julkisesti moneen kertaan synnyttämästä ja vahvistamasta näkemyksestä, ettei jazz ole kiinnostavaa eikä se ole vaikuttanut hänen musiikkiinsa, ja käyttää sitten kirjan sivut sen todistamiseen, että Zappa väitteellä ei ollut paljon tekemistä todellisuuden kanssa. Tämä ei ole Zappa-harrastajalle sinänsä uutinen. Zappan julkiseen kuvaan liittyi paljon hämäystä ja huijausta, minkä lisäksi Zappa jäi jo eläessään monta kertaa kiinni joko täydellisestä muistamattomuudesta tai sitten häikäilemättömästä valehtelemisesta, kun totuus ei miellyttänyt häntä.

Todennäköisesti Zappaa vain joiltakin osin harrastavat voivat ajatella, että Zappan jazz-inho oli todellista. Vaikka pitkän uran varrelta löytyy toki paljon puhdasta rockia, bluesia ja länsimaiseen taidemusiikin perinteeseen liittyvää orkesterimusiikkia, jazz oli eri muodoissaan mukana alusta loppuun asti – ja tämän Willsin kirja ansiokkaasti osoittaa käymällä kronologisesti läpi Zappan levytyksiä ja kokoonpanoja. Erityisesti jälkimmäinen osoittaa, että vaikka hän välillä palkkasi rockin erikoisosaajia (kuten Steve Vain soittamaan vaikeita kitaraosuuksia), useimmilla hänen yhtyeissään soittaneilla oli sekä monipuolista koulutusta että käytännön kokemusta soittamisesta jazz-kokoonpanoissa.

Wills pohtii myös sitä, miksi Zappan suhde jazziin oli niin ahdistunut. Willsin mielestä perussyy oli Zappan halu pysyä ulkopuolisena oman tiensä kulkijana, jota ei voida omia mihinkään ryhmään. Siksi hän jazzin lisäksi väheksyi julkisesti myös useimpia muita musiikin tyylilajeja, pilkkasi armottomasti lukemattomia populaarimusiikin ilmiöitä ja halveksi avoimesti taidemusiikkipiirien vakiintuneita näkemyksiä ja arvoja. Oikeastaan ainoat tyylit, joita en itse muista Zappan koskaan pilkanneen, olivat hänen nuoruutensa doo wop, rhythm and blues ja Edgard Varèsen edustama modernismi.

Onko taiteilijan puhuttava totta?

Wills muistuttaa Zappan lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista syntyneestä epäluuloisuudesta ja haavoittuvuudesta, joita Zappa koko elämänsä ajan peitteli sekä omalla puheellaan että luomillaan monikerroksisilla kulisseilla. Willsin näkemyksen mukaan Zappa ei uskaltanut rakastaa myöskään jazzia, koska olisi sen myötä avannut puolustustaan enemmän kuin oli valmis tekemään. Siksi kaikki ne tunnetut tölväisyt, vaikka Zappan ura muusikkona ja säveltäjänä todistaa aivan muuta.

Pidän Willsin arvioita uskottavina. Zappa arvosti monia – vaikka ei kaikkia – jazziin liitettävissä olevia musiikillisia piirteitä, kuten vapaata improvisointia ja ennakkoluulotonta suhtautumista rytmiin. Hän arvosti myös muusikoita, jotka sekä hänen omissa kokoonpanoissaan että niiden ulkopuolella tuottivat mielenkiintoista musiikkia, jota voi hyvällä syyllä kutsua myös jazziksi. Yhtä selvää on, että Zappa inhosi vilpittömästi joitakin jazzin piirteitä, kuten loputonta ja helposti itsetarkoituksellista soolotiluttelua sekä jazz-kulttuurin usein liittyvää omahyväistä, sisäänpäin katsovaa ajattelutapaa.

Pitäisikö taiteilijoiden puhua totta? Sitä on aika turhaa vaatia luovilta ihmisiltä, joiden intohimona on muovata vanhoista raaka-aineista jotain uutta. Zappan ilmaisemalla jazz-inholla olisi ollut merkitystä vain siinä tapauksessa, että hän olisi tehnyt huonoa jazzia. Siihen hänellä ei ollut halua eikä tarvetta. Kuuntele esimerkiksi Hot Rats -sessioissa äänitetty pieni helmi 20 Small Cigars, jonka Zappa julkaisi albumilla Chunga’s Revenge. Minusta tämä on hienoa jazzia.

Teksti: Heikki Poroila

zappaandjazz.jpg

Linkki julkaisuun Helmet-kokoelmassa

http://luettelo.helmet.fi/record=b2242751~S9*fin

Linkki kappaleeseen 20 Small Cigars Spotify-palvelussa

https://open.spotify.com/track/69CvcagmxmHAuOu5R4g9El

Linkki albumiin Chunga’s Revenge Helmet-kokoelmassa

http://luettelo.helmet.fi/record=b1596506~S9*fin

http://luettelo.helmet.fi/record=b1596507~S9*fin

http://luettelo.helmet.fi/record=b2060283~S9*fin

*****************

HPKeravalla

Suomalaisen musiikkikirjastotyön grand old man Heikki Poroila käsittelee juttusarjassaan musiikkia eri näkökulmista.

Sarjan aiemmat osat:

Esiin pianon takaa : Timo Alakotila & piano (14.7.2016)

Äänitepiratismi : liian lyhyt oppimäärä : Stephen Witt: How music got free (7.7.2016)

Pelkistettyä musiikkitodellisuutta : Henrik Schwarz & Tokyo Secret Orchestra: Instruments (1.7.2016)

Ennen kuulematonta Melartinia : Traumgesicht, Marjatta, Sininen helmi (6.6.2016)

Blackmore's Night : Ritchie Blackmoren uusimmat seikkailut (28.4.2016)

Tryffelihymnin perässä  : The Peärls Before Swïne Experience: Swïne Live! (23.3.2016)

Uutta ikivanhaa Zappaa  : Frank Zappa: 200 Motels The Suites (19.2.2016)

Sinä ihana, sensitiva Jean Sibelius!  : Päiväkirja 1909-1944 (4.2.2016)

Kaustinen meets Pekka Pohjola  : Juha Kujanpään Kivenpyörittäjä ja Kultasiipi (25.1.2016)