Michelle Obama kirjan kannessa

Kesäkuun halutuimmat kirjat

Kesäkuussa Michelle Obaman Minun tarinani on edelleen Helmet-kirjaston halutuin kirja. 

Kaunokirjalistan ykkösenä on tässä kuussa pykälän noussut Camilla Läckbergin  KultahäkkiSisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on nyt toisena. Kaunokirjalistalla on kuusi uutta teosta.  

Tietokirjalistan ykkösenä ja koko Helmet-kirjaston halutuimpana teoksena on vieläkin Michelle Obaman kirjan suomennos Minun tarinani. Teos on tietokirjalistalla myös alkukielellä englanniksi (Becoming). Top 3 -lista ei ole vaihtunut edelliskuukausista ollenkaan. Tietokirjalistalla on kaksi uutta teosta: Jussi Konttisen  Siperia ja Liisa Keltikangas-Järvisen Ujot ja introvertit. 

Kaikkiaan halutuimmista teoksista lähes puolet eli 18 voi lukea myös e-kirjana Helmetin Ellibs-kokoelmassa

Teoksen nimen jälkeen oleva luku kertoo varausten ja hankittujen niteiden määrän. Listassa halutuin teos on siis se, jonka jonossa olevien varausten määrä yhteenlaskettuna hankittujen niteiden määrällä on korkein. Tilastointitapa kuvaa parhaiten kirjastojen asiakkaiden haluamia teoksia. Tiedot perustuvat tilanteeseen 24.6.2019.

Teoksen nimestä olevasta linkistä pääset varaamaan kirjan Helmet-haussa. Linkit aukeavat toiseen sivustoon.

Kaunokirjat top 20:

1. Läckberg, Camilla: Kultahäkki (myös e-kirjana) 2418

2.Savonlahti, Sisko: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu 1934

3. Mustonen, Enni: Sotaleski 1801

4. Rytisalo, Minna: Rouva C. 1558

5. Cusk, Rachel: Ääriviivat (myös e-kirjana) 1447 UUSI

6. Strout, Elizabeth: Kaikki on mahdollista 1356

7. Jalonen, Olli: Taivaanpallo (myös e-kirjana) 1355

8. Kuisma, Hanna-Riikka: Kerrostalo (myös e-kirjana) 1318

9. Venho, Johanna: Ensimmäinen nainen 1292 UUSI 

10. Strout, Elizabeth: Nimeni on Lucy Barton 1166 UUSI 

11. Blasim, Hassan: Allah99 1128

12. Morris, Heather: Auschwitzin tatuoija (myös e-kirjana) 1118

13. Ware, Ruth: Rouva Westaway on kuollut (myös e-kirjana) 1115 

14. Ng, Celeste: Tulenarkoja asioita 1108

15. Lindstedt, Laura: Ystäväni Natalia (myös e-kirjana) 1094

16. Haahtela, Joel: Adèlen kysymys (myös e-kirjana) 1016 UUSI

17. Morton, Kate: Kellontekijän tytär (myös e-kirjana) 958

18. Jokinen, Seppo: Rottasankari 860

19. Sten, Viveca: Huonossa seurassa 821 UUSI 

20. Lykke, Nina: Ei, ei ja vielä kerran ei 812 UUSI 

Tietokirjat top 20:

1. Obama, Michelle: Minun tarinani (myös e-kirjana) 2665

2. Erikson, Thomas: Idiootit ympärilläni: kuinka ymmärtää muita ja itseään (myös e-kirjana) 2567

3. Kankimäki, Mia: Naiset joita ajattelen öisin (myös e-kirjana) 2387

4. Rosling, Hans: Faktojen maailma: asiat ovat paremmin kuin luulet (myös e-kirjana) 1659

5. Thurén, Julia: Kaikki rahasta: näin säästin kymppitonnin vuodessa 1388

6. Harari, Yuval Noah: 21 oppituntia maailman tilasta 1266

7. Westover, Tara: Opintiellä 1155

8. Heikkilä, Antti: Lääkkeetön elämä 1087

9. Huotilainen, Minna: Keskittymiskyvyn elvytysopas (myös e-kirjana) 1036

10. Obama, Michelle: Becoming 1003

11. Lennon, Eeva: Eeva Lennon, Lontoo 918

12. Hotakainen, Kari: Tuntematon Kimi Räikkönen 894

13. Siilasmaa, Risto: Paranoidi optimisti: näin johdin Nokiaa murroksessa 892

14. Konttinen, Jussi: Siperia: suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa 884 UUSI 

15. Manson, Mark: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan: nurinkurinen opas hyvään elämään (myös e-kirjana) 839

16. Saari, Oskari: Aki Hintsa: voittamisen anatomia 803

17. Nurminen, Jere: Kiira – ehjäksi särkynyt (myös e-kirjana) 792

18. Turunen, Ari: Mulkerot: patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja (myös e-kirjana) 788

19. Keskisarja, Teemu: Saapasnahka-torni: Aleksis Kiven elämänkertomus (myös e-kirjana) 785

20. Keltikangas-Järvinen, Liisa: Ujot ja introvertit 743 UUSI 

Lue lisää

Täältä löydät kaikki Helmet.fi:n kirjallisuusaiheiset vinkit. 

Teksti: Iina Soininen

Tilastot: Tuukka Järvi-Liimatainen / Puistolan kirjasto

Kuva: Otava