Hattu ja e-kirjan lukulaite rannalla

Kesän e-vinkit

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä e-vinkkien sarja esittelee helmiä kirjaston laajasta e-aineistojen kokoelmasta. Kiinnostavimmat e-äänikirjat juoksulenkille, e-kirjat lomamatkoille ja e-lehtiä lähes jokaisesta maailman kolkasta! Vinkit tarjoilee vaihtuva kirjastolaisten joukko eri puolilta pääkaupunkiseutua.

Lue kaikki ilmestyneet e-vinkit.

Loputtomat_loiset292.jpg

Tuomas Aivelo: Loputtomat loiset
Tuomas Aivelon Loputtomat loiset (2018) on tietokirja ihmisen suhteesta loisiin ja tartuntatautien aiheuttajiin. Aivelo kertoo selkeästi ja mukaansatempaavasti erilaisten loisten ominaisuuksista, elinehdoista ja merkityksestä ihmiskunnan historiassa. Ihminen on sidoksissa loisiinsa lukemattomin tavoin: haittojen lisäksi loisista on meille myös hyötyä. Esimerkiksi monista suolistobakteereista on tullut evoluution kuluessa meille elintärkeitä, ja toisaalta loiset ovat myös riippuvaisia isännistään. Kirjan pääpaino on tartuntataudeissa, ja Loputtomat loiset lisää lukijan ymmärrystä tautien lainalaisuuksista pelottelematta.
Tuike, Kauniaisten kirjasto

islandOfSeaWomen292.jpg

Lisa See: The Island of Sea Women
Korealaisella Jejun saarella on sukupolvien ajan toiminut naispuolisten sukelluskalastajien kollektiiveja, joiden jäsenet ovat olleet yhteisönsä tärkeimpiä elättäjiä. Lisa Seen kirja kertoo kahden haenyeo-sukeltajan ystävyydestä ja salaisuuksista Jejun kokiessa 1900-luvun poliittiset myllerrykset japanilaismiehityksen ajasta Koreoiden jakautumiseen, teollistumiseen ja globalisaatioon. Pikkutyttöinä alkanut ystävyys kestää raskaan ammatin vaarallisuuden, työkomennukset ulkomaille ja poliittiset selkkaukset kotisaarella, kunnes tapahtuu jotain mitä ei voi antaa anteeksi. Tarina punoo taitavasti yhteen yksityisen ja poliittisen elämän, sekä saaren perinteisen elämäntavan hitaan katoamisen.
Stiina, Vuosaaren kirjasto

big292.jpg

 

Bell Hooks:  Feminism is for everybody : passionate politics
A primer on feminist theories and vision, also responding to the questions: has feminism achieved its goals, is feminism outdated? Do we really have a first hand knowledge of the fundamental concepts of feminism?
Bell Hooks is an American distinguished scholar and activist of the movement since its very beginning. The idea of this book is to provide a first-hand compendium on feminist theories, to  explain feminism in an understandable language, although not simplistic. Hooks analyses and presents feminist approach to many aspects of society: reproductive rights, violence, race, class, and work. The language is clear and positive, as the main goal of this work is to encourage each and everyone of us, regardless of gender, race and religion, to see the mutual advantage of alternatives to patriarchal, racist, and homophobic culture.
The exceptional Robin Miles is the narrator of this book, I felt she deeply owned the ideas and the message of the book. Miles has narrated over 200 titles.
A worthwhile work, in this exceptional moment our societies might rethink their values,also by profiting from feminist view on many aspects of life, the main message is that everyone is included and called to participate in the feminist vision.
Lia, Martinlaakso library

klubben292.jpg

Matilda Gustavsson : Klubben
Matilda Gustavssons gedigna undersökning om vem ”kulturprofilen”, d.v.s. Jean Claude Arnault (även kallad Klådan eller Janne Kladd) egentligen är, vad han har gjort sig skyldig till och inte minst hur det har kunnat pågå under så lång tid och med kretsarna kring Svenska Akademin som skickliga mörkläggare, är en närmast thrilleraktig bok. Gustavsson har gjort grundlig research och hon lägger klarsynt fram den ena pusselbiten efter den andra. Resultatet är hisnande! Man imponeras, underhålls, förfasas – och äcklas. Det här är en bok om makt – och särskilt maktmissbruk, övergrepp och lögner, men också om konstens villkor, drömmen om att få räknas som konstnär och vad man är beredd att göra i konstens namn. Sorgligt, förfärligt och gastkramande!
Sara, Entresse bibliotek

theWomanInWhite292.jpg

Wilkie Williams: The Woman in White​
Wilkie Collins uses multiple narratives to tell the story of Walter Hartright, a man who encounters a mysterious woman on a lonely road at midnight.  Accompanied by an outspoken and independent woman, the young drawing teacher finds himself trying to solve a mystery involving mistaken identity, a stolen inheritance and murder. Originally published in 1860, The Woman in White is considered the earliest example of detective fiction, and the novel highlights the unequal position women in the law at the time.
Rachel, Rikhardinkadun kirjasto

Catherine the Great292.jpg

Robert K. Massie: Catherine the Great - Portrait of a Woman
Katariina Suuri on yksi Venäjän historian merkittävimmistä hallitsijoista ja siksi äärimmäisen kiinnostava historiallinen hahmo. Massie kuvaa kirjassaan hyvin perusteellisesti Katariina Suuren elämänvaiheet Sophie-nimisestä saksalaisesta prinsessasta puolisoltaan vallan kaapanneeksi keisarinnaksi. Hänen valtakaudellaan Venäjä valloitti runsaasti maa-alueita mm. Krimillä ja Balkanilla, mutta samalla hän nosti Venäjän ja etenkin Pietarin merkittäväksi kulttuurielämän keskukseksi Euroopassa. Kuitenkin, vaikka Katariina Suuren hallitsijakauden tapahtumat ovat merkittäviä ja kiinnostavia, koin itse kaikkein mielenkiintoisimmaksi kirjan kuvauksen hänen elämästään ennen valtaan nousua ja mm. kamppailun oman aseman löytämisestä Venäjän hovissa.
Riikka, Sellon kirjasto


Lisätietoa tarjolla olevista e-aineistoista löydät Helmetin e-kirjastosta.

Kuva: pixabay.com / Perfecto_Capucine