Kirjaveivi: Jakso 13. Helle Kannila (podcastin tekstiversio)

Kirjaveivi on Helmet-kirjaston podcast.

Kirjaveivi-podcastin jakso 13. Helle Kannila.

Kirjaveivi Helle Kannila

Äänitteen kesto: 21 min

Litterointimerkinnät

sa- sana jää kesken

(sana) epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja

(-) sana, josta ei ole saatu selvää

(--) useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää

, . ? : kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa

[00:00–00:11 Musiikkia]

Niina Holm: Tervetuloa Helmet-kirjastojen kirjaveivi-podcastin pariin. Tämänkertaisessa jaksossa me puhumme naisesta, jonka merkitys suomalaiselle kirjastolaitokselle on ihan ohittamaton. Helle Kannilan syntymästä on tänä vuonna kulunut 125 vuotta. Mä olen Niina Holm ja mulla on tässä mun vierelläni Riikka Leskinen. Moi.

Riikka Leskinen: Moi vaan kaikille.

Niina Holm: Helle Kannila oli kirjasto-opin lehtori ja kirjastoneuvos. Hän nousi tärkeeseen virkaan, valtion kirjastotoimiston johtajaksi, ja hän oli vasta 25-vuotias silloin. Ja tällä paikalla hän loi perustaa Suomen kirjastohallinnolle ja kirjastonhoitajien koulutukselle. Hän kirjoitti monia tosi tärkeitä kirjastonhoitoon liittyviä opaskirjoja, esimerkiksi Kirjastonhoidon oppaan, joka on vuodelta 1922 ja siitä on otettu vuosien varrella lukemattomia painoksia. Ootsä Riikka lukenut tämän Kirjastonhoidon oppaan tai muuta Kannilan tuotantoa.

Riikka Leskinen: Joo kyl mä oon sen toki silmäillyt läpi. Eli sehän on tosiaan tämmönen opas, jossa käydään läpi kirjastonhoidon periaatteet ihan siitä asti, että miten perustetaan uusi kirjasto pitäjään ja minkälainen hyvä kirjastonhoitaja on ja miten pitäis aineistot järjestää ja niin edelleen. Ja mä oon lukenu myös Kannilan kirjan Kirjanvalinnan ongelmia. Ja se on tarkoitettu kirjastonhoitajille käsikirjaksi aineistovalintaan, eli et minkälaista kamaa kirjaston hyllyyn hankitaan ja millä periaatteilla se pitäs miettiä se kokoelma, ja se on kans edelleen ihan oikeestaan kuranttia kamaa.

Niina Holm: No Helle Kannila on sanonut näin: ”Uskaltaisin väittää, että kaikissa täytyy olla vähän hulluutta, sillä jos elämässä kokonaan vallitsisi vain järkevyys ja poroporvarillisuus, niin olisi kovasti ikävää, eikä maailma menisi eteenpäin.”

Eli näin kolmekymppinen Helle, silloin sukunimi oli vielä muodossa Cannelin. Kaikesta päätellen Helle Kannila oli hyvin erityislaatuinen ja määrätietoinen nainen ihan sieltä nuoresta asti. Millaisesta taustasta hän tuli?

Riikka Leskinen: Helle tuli kaksikielisestä tämmöisestä kulttuurikodista, vois oikeastaan sanoa, eli Hellen isoisä Gustaf Cannelin oli tohtorismies, toimi muun muassa Elias Lönnrotin apulaisena, oli merkittävä kansanvalistaja ja myös Hellen isä Einar oli opettaja koulutukseltaan. Hellen molemmat vanhemmat oli yhteiskunnallisesti hyvin aktiivisia. Isä oli aktiivinen kansanvalistustoiminnassa ja äiti Karin toimi tosi monessa eri järjestössä: Rauhanliikkeessä, Martoissa ja erilaisissa yhdistyksissä, jotka ajoi sukupuolten tasa-arvoasiaa.

Niina Holm: Okei, joo. Eli sieltä näkee hyvin mistä hänen nämä ideologiset ajatusmallinsa tulevat, et sieltä kotitaustasta jo.

Riikka Leskinen: Joo ja Helle oli siis semmonen tiedostava nuori. Luki paljon pienestä pitäen, että kotona luettiin, ja se oli tavallaan semmonen luonnollinen asia, että opitaan uutta ja tutustutaan maailmaan lukemalla ja ottamalla asioista selvää. Ja Helle itseasiassa kirjoitti jo 17-vuotiaana Tampereen sanomiin mielipidekirjoituksen, jossa hän arvosteli hyvin suorasanaisesti Tampereen kirjaston viheliäistä tilaa. Helle oli hyvin määrätietoinen myös opiskelussa, opinnot suju aina tosi hyvin ja virtaa riitti. Hän oli hyvin aktiivinen kaikissa opiskelijajärjestöissä, järjesti illanistujaisia ja oli myös nuoresta asti mukana naisasialiikkeessä.

Niina Holm: No suomalainen kirjastolaitos on, kuten hyvin tiedämme, maailman parhaimpia ja Helle Kannila oli sitä luomassa. Totta kai hänellä oli siinä myös kumppaneita, mutta ihan tyhjästä sitä ei tehty, eikä luotu. Mistä suomalaiset kirjastopioneerit hakivat silloin 20-luvulla oppia ja mallia?

Riikka Leskinen: No Amerikasta tietenkin. Amerikasta Yhdysvalloista levisi maailmalle tämmönen kirjastoaate Public Library Movement -liike. Se sai alkunsa jo 1800-luvun puolivälissä Bostonista ja levisi sieltä sitten ensin muualle Yhdysvaltoihin ja sitten Iso-Britanniaan ja lopulta muualle Eurooppaan. Tämän amerikkalaisen kirjastoliikkeen aatteellinen pohja oli siinä, että haluttiin nostaa kansan sivistystasoa ja ylipäätään etsiä ratkaisuja yleisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, eli tässä oli tämmönen hyvin yhteiskunnallinen tulokulma kirjastoon. Ideana oli se, tai ihanteena se, että kirjastot ois ilmaisia, yhteiskunnan verorahoin ylläpitämiä, jotta ne palvelisi ihan kaikkia kansalaisia siihen katsomatta, et mihin yhteiskuntaluokkaan kuuluu, kuinka varakas on tai minkälaisia poliittisia mielipiteitä edustaa. Sitten, kun Helle muun muassa oli luomassa Suomeen sitä ihan ensimmäistä kirjastolakia aikanaan, niin siinä sitten jo määriteltiin yleisen kirjaston tarkoitus ja päämäärä sellaisiksi, että sen tavoitteena on kansan sivistyksen kohottaminen ja kansalaisten itseopiskelun edistäminen, eli tämmöinen elinikäinen oppiminen, joka meillä nykyäänkin oikeastaan on se ihanne kirjastoissa.

Niina Holm: Eli sieltä asti kumpuavat nämä meidän edelleen vaalimat hienot periaatteet. Mulla on tässä taas Helle Kannilan ajatelma, tai pätkä hänen tekstiään: ”Ei meillä ole paljoa hyötyä sellaisista kilteistä tytöistä ja pojista, jotka hyväntahtoinen setä tai täti johtokunnassa on kehottanut toimiin pyrkimään. Ei ole iloa sellaisista vaatimattomista virkailijoista, jotka saatuaan pienoisen toimen heittäytyvät rauhaan loppuiäkseen, ovat kiinnostuneita pääasiassa palkoista, keskinäisistä kinasteluista ja lomien järjestämisistä, sekä vastustavat kaikkia uudistuksia peläten niiden tuovan työn lisää.”

Eli näin Helle Kannila. Hän ajatteli, että kirjastotoimen kehittyminen vaatii paitsi johtajien, myös näiden pienempien kirjastotoimen haltijoiden taitoja ja tietoja. Miten tämä ajatusmalli on heijastunut suomalaiseen kirjastokoulutukseen ja kirjastolakiin?

Riikka Leskinen: No mitään järjestelmällistä ammatillista koulutusta kirjastoalalle ei oikeastaan edes ollut Suomessa ennen Helleä. Helle Kannila painotti nimenomaan sitä, että kirjastotyö edellyttää ihan omanlaista ammattiosaamistaan, ja että tämmönen koulutus on syytä järjestää organisoidusti. Suomessahan kirjastolaissa edelleen todetaan, et kirjastolla pitää olla riittävä määrä henkilöstöä, jolla on kirjasto- ja informaatioalan koulutus, eli et tietty osa kirjaston työntekijöistä on aina tälle alalle koulutettuja ammattilaisia. 2017 lakia vähän uudistettiin ja siinä on höllennetty vaatimuksia niin, että on erikseen mahdollistettu se, että osan ei tosiaan siis tarvi olla kirjastoalan ammattilaisia, mutta siinä on enemmän takana semmonen ajatus, että palvelutarjonta laajenee ja tarvitaan enemmän esimerkiksi media-alan osaajia. Esim. Oodin studiot, ei ihan kirjasto-osaamisella pyöri, vaan siellä pitää olla sitten ihan sen alan ammattilaiset hommissa. Mutta Helle piti tosi tärkeänä kirjastonhoitajan ominaisuutena sitä, että on semmonen usko kirjastoasiaan, et on semmonen ajatus siitä, että tämä on jollain lailla kutsumusammatti. Ja kyllä mun opiskeluaikoina ainakin, niin kyllä se vähintäänkin sieltä rivien välistä välittyi tämmönen ajatus, että me jotka ollaan kirjastoalalle lähdetty, niin meillä pitää olla semmonen into ja halu koko ajan tavallaan keksiä uutta ja nimenomaan kehittää koko ajan tätä kirjastoalaa, et se on meistä kiinni, sitä ei kukaan meidän puolesta tee.

Niina Holm: Hienoja ajatuksia. Tunnistatko sä Riikka itsessäs sitä kutsumusta?

Riikka Leskinen: En ehkä nyt ihan siinä määrin, miten Helle suorastaan jo vähän hengellisiä sävyjä saa. Voin tästä tämmösen sitaatin lukea, että Hellen mielestä kirjastonhoitajalla piti olla syvä henkilökohtainen vakaumus siitä, että on kutsuttu suorittamaan suurta merkitsevää sivistystehtävää. Se on ehkä vähän liiankin juhlallisesti sanottu, mutta kyllähän mä oon päätyny kirjastoalalle vähän mutkien kautta, sillä tavalla, että mä vaan huomasin, et ne asiat, joita mä halusin tehdä, niin ne on semmosia asioita mitä mä voin tehdä, kun mä oon kirjastossa töissä. Ja kyllä mulle iso merkitys on sillä, että yleinen kirjasto on yleishyödyllinen paikka. Eli mä en joudu varsinaisesti myymään mitään ja voin tuottaa hyvää tähän maailmaan.

Niina Holm: Joo mulla on ihan sama kokemus, että alalle päätyessäni ei ollu ehkä mitään suurta kutsumusta, mutta tähän työhön on kasvanut ja sen intohimon on löytänyt tästä arjesta ja tekemisen mahdollisuuksista ja siitä, et me kaikki voidaan vaikuttaa siihen mitä se kirjasto on. No Helle Kannila on tosiaan kirjastomaailmassa tärkeä, mutta myös vähän ristiriitainen hahmo. Mikä teki ja tekee hänestä tällaisen vähän kiistellynkin hahmon?

Riikka Leskinen: No ylipäätäänhän Helle oli aika ärsyttävä hahmo, koska hänellä oli mielipide ihan joka ikiseen asiaan, ihan siitä lähtien, et mikä on paras hyllyjen korkeus ja jopa, että millä tavalla käsitellystä puusta kirjaston kirjahyllyt pitäisi valmistaa. Niina, sinullekin tiedoksi, että petsattu puu on parempi kuin maalattu. Ja eihän-

Niina Holm: Täytyy vaan sanoa, et mitähän ois ajatellu näistä meidän Oodin valkosista, mitäs alumiinia ne nyt onkaan.

Riikka Leskinen: Niin en tiedä, toisaalta meillä on säädettävät hyllyt ja hänellä oli tähänkin näkemys, että hyllyjen korkeutta pitää voida säätää materiaalin mukaan. Eli kyllähän sellainen besserwisseröinti aina vähän ärsyttää, mut ennen kaikkea tää Hellen ristiriitaisuus liittyy siihen, että hänellä oli näkemyksiä siitä, millaista kirjallisuutta kirjastoihin tulisi ja pitäisi hankkia. Usein muistetaan sanoa, että Helle vastusti niin sanotusti taiteellisesti heikkotasoista ja moraalitonta kirjallisuutta. Hän oli aika ehdoton sen suhteen, että mikä ei täyttänyt sopivia laatuvaatimuksia. Erityisesti Helle vastusti romanttista viihdettä ja samoin sarjakuva oli hänen mielestään pääosin ihan mitätöntä. Mutta itse asiassa tää mielikuva on mun mielestä vähän väärä, koska Helle kannatti ehdottomasti sananvapautta ja vastusti sensuuria sen kaikissa muodoissa. Oli jopa aika liberaali siinä mielessä, että hänen mielestään se, et jos kirjassa käsitellään esimerkiksi seksiä tai on jumalanpilkkaa tai ilmenee väkivaltaa, niin se ei automaattisesti tehnyt kirjasta huonoa tai moraalitonta. Hän itse luki mielellään esim. Agatha Christien salapoliisiromaaneja, vaikka ne on semmosta viihde- ja ajanvietekirjallisuutta. Että kyllä hänen mielestä kirjastossa sai olla myös semmosta aineistoa, joka ei oo jotain suurta korkeakirjallisuutta. Mut Helle oli aika käytännöllinen nainen ja hän ajatteli, että kirjaston budjetti on rajallinen, ja että ei ole järkevää verorahoja käyttää kaikkeen mahdolliseen hömppään. Hän uskoi myös hyvin voimakkaasti tähän kirjaston sivistystehtävään ja ajatteli, että jos tarjotaan liian huonotasoista kirjallisuutta, niin ihmisten kirjallinen maku, se heikentää sitä, että jos vaan tarjotaan hyvää, niin ihmiset huomaa, et tää hyvähän on parempaa kuin huono.

Niina Holm: No Hellellä oli myös toinen elämäntehtävä kirjaston ohella, ja se oli naisten ja varsinkin työssäkäyvien naisten aseman parantaminen. Millainen feministi Helle Kannila oli?

Riikka Leskinen: Hellestä on sanottu, että hän ei koskaan sopeutunut niin sanottuun perinteisen tytön rooliin. Hän lähti naisasialiikkeeseen jo tosi nuorena, varmaan siksi että äiti Karin oli liikkeessä jo aktiivinen. Jo alle kakskymppisenä Helle tuli valituksi Suomalaisen Naisliiton johtokuntaan ja samoihin aikoihin hän alkoi jo kirjoittaa Naisten ääni -lehteen, tämmöseen naisasia-lehteen, artikkeleita. Kannilalle tärkeitä teemoja oli naisten oikeus koulutukseen ja palkkatyöhön. Se, että naiset saivat huonompaa palkkaa kuin miehet oli hänestä iso epäkohta. Hän peräänkuulutti myös naisten oikeutta toimia ihan kaikissa ammateissa, muun muassa pappeina. Ja nää on oikeestaan kaikki semmosia kysymyksiä, joissa mun mielestä riittää tekemistä edelleen tänä päivänäkin, eli ne on semmosia asioita, mistä edelleen keskustellaan ja kirjastoalallakin keskustellaan esim. palkoista, koska tämä on naisvaltainen ala. Helle pohdiskeli itse asiassa 30-luvulla sellasta, että naisasian sijaan pitäisikin puhua molempien sukupuolten tasa-arvosta, koska pelkkiin naisiin liitettynä se naisasia-sana luo mielikuvaa miesvihasta ja luo ihan tämmöstä turhaa vastakkainasettelua. Eikö tää oo siis aika moderni näkemys feminismistä, että feminismi ei tarkota vaan, et naisille valtaa, vaan feminismihän on nimenomaan sitä molempien sukupuolten tasa-arvoa?

Niina Holm: Kyllä, et näinä päivinä se aletaan sisäistää, että me ollaan molemmat tällä samalla asialla.

Riikka Leskinen: Eli Helle oli edelläkävijä myös tässä mielessä. Itselle läheinen yksityiskohta on se, että Helle vastusti sitä, että puhutaan rouvista ja neideistä. Mä en myöskään pidä tästä jaosta. Hellen mielestä oli sopimatonta ja suorastaan luonnotonta se, että jaetaan naiset jyrkästi kahteen ryhmään sen mukaan, kuka on joskus sattunut menemään naimisiin ja kuka ei. Tämä oli hänelle itse asiassa hirveen ilmeisesti henkilökohtaisesti tärkeä aihe, hänhän ei mennyt koskaan naimisiin ja hän tästä asiasta puhu ja kirjoitti usein. Mä itse asiassa uskon, että se syy miks Helle karsasti tämmöstä romanttista viihdekirjallisuutta, mistä hänet muistetaan, liittyy siihen, et hän inhosi sitä asetelmaa, että naisen suurin onni olisi vain löytää itselleen mies.

Niina Holm: No, me ollaan molemmat töissä täällä suomalaisen kirjastolaitoksen uusimmassa lippulaivassa, eli keskustakirjasto Oodissa. Oodin edessä tossa Kansalaistorin puolella on Helle Kannilan aukio, eli hänelle omistettu tila, jota tosin harva muistaa tai huomaa siinä. Mutta mites muuten Kannilan perintö näkyy ja jatkuu tässä meidän työssä ja arjessa?

Riikka Leskinen: Kirjasto oli Hellen elämäntehtävä ja hänen tavoitteensa oli tehdä yleisistä kirjastoista sellaisia paikkoja, joissa kaikenlaisista taustoista tulevat ihmiset viihtyis ja oleskelis ja opiskelis ja siihenhän me Oodissa ollaan just nimenomaan pyritty. Että tänne saman katon alle voi kaikki tulla sekä viettämään aikaa että myös tekemään töitä. Uuden oppiminen oli Hellelle hirveän tärkeää, hän itse oli valmis koko ajan kehittymään ihmisenä, ihan elämänsä loppupuolelle saakka. Sekin on semmonen mitä Oodissa yritetään pitää yllä ja toi Kaupunkiverstas erityisesti on semmonen paikka, missä on kaikenlaisia laitteita, jotka tarjoaa tilaisuuden oppia uutta. Sit tietysti kokoelmahoidon periaatteet on aika samat edelleen, eli pyritty luomaan monipuolinen, monikielinen kokoelma, jossa on sopivasti sekä tietoa että viihdykettä että korkeakulttuuria. Ja puhuessaan näistä hyvän kirjastonhoitajan ominaisuuksista Helle on todennut, että kirjastonhoitajan pitää olla suvaitsevainen, suvaita kaikenlaisia katsantokantoja ja mikään inhimillinen ei saa olla meille vierasta. Ja mun mielestä tämmönen liberaali ja suvaitsevainen asenne elää kyllä kirjastotyötä tekevien keskuudessa edelleen vahvana ja näkyy meidänkin työyhteisössä hyvin voimakkaasti, että ollaan hyvin avarakatseista ja rempseää porukkaa.

Niina Holm: No mitä nyt tässä Hellestä oon oppinut näiden sun kommenttien perusteella, niin täytyy sanoa, että on kyllä ollut mahtava ja merkittävä nainen tämä Helle. Hän oli tosi taitava kirjoittaja ja sanankäyttäjä ja tosiaan kirjoitti ahkerasti sieltä ihan teinivuosista asti, mielipidekirjoituksia muun muassa. Onko sulla suosikkia hänen ajatelmistaan?

Riikka Leskinen: Helle oli välillä jopa ihan tahattoman koominen, koska osa näistä kirjoituksista on niin vanhoja, että ne sanavalinnat saattaa nykyihmistä jo vähän huvittaa, mutta mun suosikki ajatuksistaan on itse asiassa tämmönen, mihin mä suhtaudun ihan suurella vakavuudella. Tällainen kuin: ”Aikuisten ihmisten välinen käyttäytyminen on suuressa määrissä näiden yksityisasia, jonka ei pitäisi kirjoissa kuvattunakaan suuresti häiritä sivullisia.”

Ja tää mun mielestä kertoo just siitä, et ei Helle ollut mikään semmonen tiukkapipoinen moraalinvartija, vaan hänellä oli hyvin tämmönen ajatus, että niin kauan kun ei vahingoiteta muita, niin aikuiset ihmiset saa tehdä mitä haluaa, ja jos ei halua semmosesta asiasta lukea, niin sit voi lainata jotain muuta.

Niina Holm: Hieno ajatus ja tosiaan niin kestävä ja moderni, tähän päivään sopiva myös. Mut kiitos Riikka tästä. Oli mielenkiintosta kuulla Hellestä.

Riikka Leskinen: Kiitos Niina.

Niina Holm: Moi moi.