Kuukauden Sibelius

Kuukauden Sibelius, osa 2

Omaäänistä, yleisinhimillistä ja nerokasta musiikkia

Kuukauden Sibelius -juttusarjan toisessa osassa intohimoinen Sibelius-fani luo silmäyksen joihinkin säveltäjän arvostetuimmista teoksista ja niiden erityispiirteisiin. Mikä tekee Sibeliuksen musiikista omanlaistaan?

Kansallissäveltäjämme on aina ollut kiitetty, ylistetty ja myös kiistelty. Edelleen hän herättää intohimoja suuntaan ja toiseen.

Jean Sibelius on synnynnäinen orkesteri- ja näyttämömusiikkisäveltäjä. Hänellä oli erityinen kyky eläytyä maisemaan, luontoon, henkilöhahmoihin ja sieluntiloihin. Orkesteri mahdollisuuksineen ja erilaiset tarinat kiehtoivat hänen impulsiivista luonnettaan.

Sibelius oli luotu punomaan suuria sinfonioita – ”uskontunnustuksia elämän eri vaiheissa”, kuten hän sinfonioistaan puhui. Hän synnytti myös vahvasti eläytyvää näyttämömusiikkia ja rikassointisia, ravisuttavia sävelrunoja. Melodian ja tunnelmien luojana hän loi suloista ja väkevää kamari- ja vokaali- eli laulumusiikkia.

Huikaiseva Viulukonsertto

Sibeliuksen viulukonsertto op. 47 on lajissaan arvostetuimpia, soitetuimpia ja rakastetuimpia. Se sisältää viulusolistille erittäin vaativaa taituriainesta sekä mielenkiintoista solistin ja orkesterin kisailua ja vuoropuhelua. Alussa transsimainen viulusoolo nousee jousiusvasta kuin uusi sielu uuteen aikaan. Hidas osa soi taivaallisen kauniina ja sibeliaanisena. Finaalin jykeviä ja arktisen jylhiä alkurytmejä myöhempine toistoineen on luonnehdittu osuvasti ”jääkarhujen poloneesiksi”. Siitä rytminen hulabaloo kera viulun taituroinnin ja säkenöinnin vie kohti osan loppua, paholaismaiseen hehkuun ja hurmioon. Sibeliuksen viulukonsertto on järisyttävää herkkua yhä uudestaan kuultuna.

Kamarimusiikki tunnelmoi 

Sibben laajan kamarimusiikin helmi on jousikvartetto Voces intimae op. 56. Tähän sävellykseensä hän oli itsekin hyvin tyytyväinen ja piti sitä ”ihanana”.

Viulu–piano-duona esitettävät suosikit Masurkka, Rondino, Romanssi ja Souvenir ovat laajasti tunnettuja sävelhelmiä. Pianokappaleista tulevat ensimmäisenä mieleeni niin sanottu Puusarja op. 75 ja niin sanottu Kukkasarja op. 85 monien muiden hienojen pianobiisien joukosta.

Myös Sibben urkumusiikki on kokemisen arvoista ja sävähdyttävää. Suosittelen Intradaa ja Surusoittoa op. 111. Sielu lepää ja puhdistuu koskettavan musiikin syleilyssä.

Moniin eri sävellyksiinsä Sibelius sai aiheen tai innoituksen luonnosta: metsästä, järvestä tai merestä, tuulesta, eläimistä, puista, kukista. Hän oli usein haltioitunut luonnon tai sen äänien ja värien kauneudesta ja tutki monissa sävellyksissään luonnon syvintä olemusta.

sibeliusjaaino.jpg

Laulumusiikki soljuu 

Sibeliuksen laulu- ja kuoromusiikki on monin osin sävelletty tunnettujen runoilijoiden kuten J.L. Runebergin tai Aleksis Kiven teksteihin. Kukapa ei rakastaisi syvältä koskettavia yksinlauluja Souda, souda sinisorsa, Lastu lainehilla, Svarta rosor, Flickan kom ifrån sin älsklings möte, Kaiutar, Laulu ristilukista tai En etsi valtaa loistoa. Sibeliuksen yksin- ja kuorolaulut ovat ilmaisuvoimaisia ja kantavat suurta laulullista kaarta. Laulajille niissä riittää monenlaista haastetta. Kuorolauluja on lähtenyt Sibben sulkakynästä kymmeniä, kuten kalevalaishenkinen ja rakkautta tiukkuva Rakastava-sarja op. 14, Oma maa, Tulen synty, Metsämiehen laulu ja Sydämeni laulu.

Sibelius sävelsi yhteensä yli 700 kappaletta.

Sibeliuksen musiikin saloja

Sibelius käytti perinteisiäkin keinoja ja aiheita sävellyksissään silloin, kun uusi atonaalinen ja impressionistinen musiikki oli jo syntynyt eri puolilla Eurooppaa ja muuta maailmaa. Atonaalisuus ei noudata perinteisiä sävellajeja eikä perinteistä harmoniajärjestelmää. Impressionistisella musiikilla taas on luonnosmainen tyyli, ja siinä vaikutelmia otetaan luonnosta ja ne esitetään kuin hermostollisina reaktioina. Sibeliuksen sinfoninen runo orkesterille Aallottaret op. 73 sisältää myös impressionistisia vaikutteita ja sävyjä.

Sibelius saattoi kuulostaa myöhäisromantikolta, mutta tämä ajattelutapa on modernismin käsittämistä liian kapeasti: Sibelius oli ja on yhtä moderni kuin aikansa modernistit Debussy, Dvorák, Schönberg tai Stravinski.

Hänen musiikkinsa oli modernia monimutkaisemmalla tavalla kuin useiden niiden säveltäjien, jotka painottivat atonaalisuutta vain kapea-alaisesti. Se oli myös mielenkiintoisempaa ja herätti paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan. Sibeliuksen musiikki rikkoi vanhoja kaavoja ennen kuulemattomalla tavalla ja kuulosti joidenkin mielestä oudolta ja eksoottiselta. Se soi aivan uutta  säveltä, joka valloitti maailmaa.

Dominoperiaate

Jean Sibelius käytti musiikissaan erilaisia tapahtumatyyppejä, esimerkiksi rytmiä, harmoniaa, asteikkoja ja soitinnuksia, päällekkäin ja limittäin. Klassiset lähtökohdat olivat ainoastaan lähtökohtia, joista hän kehitti uusia, perinteestä irtautuvia muotorakenteita. Sibelius käytti myös yllättäviä käänteitä ja siirtymiä teoksissaan, kuten siirtymässä viidennen sinfonian ensimmäisestä osasta toiseen. Monen tämän sinfonian kuulleen, soittaneen tai johtaneen mielestä tuo siirtymä on musiikinhistorian nerokkain.

Sibelius suosi musiikillisten motiivien ja teemojen vapaata kehittymistä ja assosiaationomaista eli mielleyhtymien kaltaista yhteenliittymistä, niin sanottua dominoperiaatetta. Dominoperiaatteessa musiikin osat, varsinkin motiivit ja teemat, limittyvät toisiinsa ja kehittyvät vapaasti. Musiikki kuvastaa tällöin sisäistä ja luonnonmukaista kasvuaan. Se oli vallankumouksellista omana aikanaan, ja se on vieläkin Sibeliuksen musiikin kulmakiviä. Säveltäjä ammensi perinteestä ja uudisti sitä mutta säilytti samalla tasapainon nerokkaasti.

**********************************

Matka Jean ”Janne” Sibeliuksen kanssa jatkuu HelMet.fi:ssä. Kirjastosta löydät Sibeliuksesta paljon, laajasti ja syvästi: cd-levyjä, dvd-levyjä, kirjoja, nuotteja, partituureja ja lehtiä sekä asiantuntevaa tiedonhakua ja neuvontaa kansallissäveltäjästämme ja hänen mahtavasta tuotannostaan. Näitä aineistoja on kirjastossa myös e-aineistoina Naxos Music Libraryssa, , e-kirjoina ja e-lehtinä.

Kirjasto ja Sibelius ovat kaikkien!

Lähteinä käytetty: Sävelten maailma, osa 3, WSOY 1992 ja Tawastjerna, Erik T. : Sibelius, Otava, 2003 (yksiosainen laitos) sekä Sibelius 150 -verkkosivut.

Teksti: Rose Sirviö
Kuva: Eric Sundström / Helsingin kaupunginmuseo CC BY-ND 4.0
Piirros: Lasse Rantanen, 2012 © Sibelius Society of Finland

Lue lisää Sibelius-sarjan muista osista:

Kuukauden Sibelius, osa 1: Luonnon ja musiikin hurmaa

Kuukauden Sibelius, osa 3: Tuntematon Sibelius