Auringonottajat rannalla

Sarjakuvia kesään

Sarjakuvistakin löytyy kesäfiilistä roppakaupalla! Tikkurilan kirjaston aikuistenosaston sarjisintoilijat Harri, Sari ja Heidi listasivat parhaat kesäiset sarjakuvat, jotka sopivat lukemiseksi niin aurinkotuoliin kuin sadepäivillekin. 

Listalla on sekä nuorille että aikuisille suunnattuja sarjakuvia. Listan nuorten sarjikset ovat kaikki sellaisia, joita aikuinenkin lukee mielellään. 

Suurin osa listan sarjakuvista on englanninkielisiä, koska sarjakuvia käännetään veläkin valitettavan vähän suomeksi. Onneksi sarjakuva on laji, jossa teksti ja kuva tukevat toisiaan, joten kannattaa rohkeasti tarttua myös vieraskieliseen sarjakuvaan. 


Nuorten sarjakuvat

6.jpg

All Summer Long

Hope Larson (FARRAR STRAUS&GIROUX 2018)

Kolmetoistavuotiaalla Binalla on edessään pitkä kesä. Yleensä Bina tekee kaiken yhdessä parhaan ystävänsä Austinin kanssa, mutta nyt Austin on menossa jalkapalloleirille kuukaudeksi ja sen lisäksi käyttäytyy oudosti. Kirja kasvukivuista ja ystävyyden muuttumisesta. 

Helmetissä täällä.

. 3.png

Be Prepared

Vera Brosgol (MELIA PUBLISHING SERVICES, 2018)

Vera haluaisi kuulua joukkoon – se ei vain ole helppoa venäläiselle tytölle amerikkalaislähiössä. Siksi hän odottaa venäläisten lasten kesäleiriä kuin kuuta nousevaa. Kaikki ei vain mene leirillä aivan suunnitellusti... Hauska tarina perustuu Vera Brosgolin omiin kokemuksiin.

Helmetissä täällä.

.

1.jpg

Watersnakes

Tony Sandoval (Lion Forge, 2018)

Mila on yksinäinen teini, joka on valmis jälleen yhteen tylsään kesälomaan, kunnes hän kohtaa seikkailunhaluisen Agnesin, joka paljastuu aaveeksi... Upeasti piirretty sarjakuva. 

Helmetissä täällä.

.

7.png

Lumberjanes-sarjakuvat 

Shannon Watters, Noelle Stevenson, Grace Ellis, Grace ja Brooklyn Allen (BOOM BOX)

Jo, April, Mal, Molly ja Ripley ovat ystävyksiä, jotka lähtevät Lumberjane-kesäleirille. He ovat päättäneet, että kesälomasta tulee mahtava, kunnes alkaa tapahtua kummia... Yliluonnolliset oliot ja muut kummajaiset eivät menoa haittaa, siitä tämä viisikko pitää huolen!  

Sarjakuvasarja on Helmetissä täällä.

.

Aikuisten sarjakuvat

This one summer -kirjan kansi

This One Summer

Mariko Tamaki ja Jillian Tamaki (Macmillan USA, 2014)

Rose matkustaa vanhempiensa kanssa perheen kesäpaikkaan Awago Beachille. Siellä odottaa Windy, Rosen kesäystävä. Kesälomaa varjostaa Rosen vanhempien riitely, jota vältellessään tytöt kohtaavat omiakin vastoinkäymisiä. Onneksi Rosella ja Windyllä on toisensa. Mariko ja Jillian Tamakin (jotka ovat muuten serkuksia) kirjassa on taianomainen tunnelma, joka tavoittaa hienosti kasvavien lasten sielunmaiseman.

Helmetissä täällä.

.

Saniainen kukkii juhannuksena -kirjan kansi

Saniainen kukkii juhannuksena

Reetta Niemensivu & Noora Varjonen (Sarjakuvaseura Suuri kurpitsa ry. 2013)
 

Juhannus vuonna 1928 Parkanossa. Juhannusta vietetään kuin siihen aikaan tavattiin: nuoret tekevät juhannustaikoja, nuorukaiset pyöräilevat katsomaan ripille pääseviä tyttöjä. Helle väreilee juhlakansan yllä ja lopulta puhkeaa kohtalokas ukkosmyrsky... Reetta Niemensivun piirrosjälki ja väritys ovat todella kaunista jälkeä. Kirja pohjautuu todellisiin tapahtumiin. Kaksikielisen teoksen englanninkielisen käännöksen on tehnyt Noora Varjonen.

Helmetissä täällä.

.

Lyhenevä kesä -kirjan kansikuva

Lyhenevä kesä -sarjakuvat

Pauli Kallio & Reetta Niemensivu (Sarjakuvaseura Suuri kurpitsa ry.)

Anteron, Annikin ja Jaakon kesäiset seikkailut sijoittuvat noin vuoteen 1970 pienelle paikkakunnalle, joka sijaitsee jossain päin Suomea. Kotikylän rauhassa lapset lähtevät hurjiin mielikuvitusseikkailuihin. Sarjakuvasta on ilmestynyt kolme kirjaa, jotka löytyvät Helmetissä täältä.

.

Hauho-kirjan kansikuva

Hauho

Suvi Ermilä (Sarjakuvaseura Suuri kurpitsa ry. 2017)
 

Kolme sukupolvea ja kaksi sukua viettävät kesäviikonloppua mökillä Hauhossa. Osapuolet eivät osaa olla sovussa keskenään ja viikonloppu menee riitelyksi. Kuulostaako tutulta? Inhimilliset hahmot erilaisine ominaisuuksineen ja puutteineen ovat uskottavia ja tunnistettavia. Suvi Ermilä vietti lapsuutensa kesät Hauhossa mökillä.

Helmetissä täällä.

.

Ajan kanssa -teoksen kansikuva

Ajan kanssa : kesäni Marcel Proustin seurassa

Petteri Kantola (Sarjakuvaseura Suuri kurpitsa ry. 2016)
 

Kirjan päähenkilön parisuhde on katkolla ja hän tarvitsee taukoa. Sattumalta hän perii setänsä talon, johon hän vetäytyy lukemaan Proustia. Kuinka ollakaan, yllättäen itse Prous laskeutuu puusta vierailulle ja koko kesän mittaiset syvälliset keskustelutuokiot alkavat. 

Helmetissä täällä.

.

Stay- kirjan kansi

Stay

Lewis Trondheim (The Lion Forge, LLc, 2019)

Roland on suunnitellut itselleen ja vaimolleen Fabiennelle täydellisen kesäloman. Kaikki on suunniteltu viimeistä piirtoa myöten mustaan muistikirjaan. Kohtalon oikusta Fabienne jää kuitenkin yksin. Hän päättää jatkaa suunniteltua lomaa seuraten Rolandin muistikirjan merkintöjä. Koskettava ja ajatuksia herättävä teos käsittelee elämää, kuolemaa, vastoinkäymisistä selviämistä ja sitä, kuinka tukea voi löytää yllätävistä paikoista.

Helmetissä täällä.

.

No ivy League -kirjan kansikuva

No Ivy League

Hazel Newlevant (The Lion Forge, LLc 2019)
 

17-vuotias Hazel Newlevant hankkii kesätyön ansaitakseen taskurahaa. Hänen tehtävänään on raivata murattia lähimetsästä. Suojattua elämää viettänyt Hazel saa työkavereikseen ongelmanuoria, joiden kanssa on erilaisista taustoista johtuen vaikea löytää yhteistä säveltä. Pikkuhiljaa Hazelin silmät avautuvat ja hän alkaa ymmärtämään oman rodullisen eristäytyneisyytensä ja oppii huomaamaan ympäristön rakenteellisen rasisimin vaikutuksineen.  

Helmetissä täällä.

.

Sandcastle -kirjan kansi

Sandcastle

Pierre Oscar Levy (SelfMadeHero 2011)

Kaunis kesäpäivä syrjäisellä, valkohiekkaisella rannalla. Yhtäkkiä vedestä löytyy naiden ruumis. Rannalla olevat alkavat ratkaista mysteeriä yhdessä. Kuinka kaikki päättyy?

Helmetissä täällä.

.

Kirjan kansi

Evil under the sun

Agatha Christien romaanista mukaillut Didier Quella-Guyott, kuvitus Thierry Jollet (HarperCollins, 2013)

Hercule Poirot viettää ansaittuja lomapäiviä merenrannalla. Aurinko paistaa ja ihmiset tungeksivat rannalla. Kuinka ollakaan, kohta rannalta löytyy ruumis ja Poirotin harmaita aivosoluja tarvitaan jälleen. Thierry Jolien kuvitus kuvaa aitoja Devonin rannikon maisemia, joihin Christien on sijoittanut kirjan tapahtumat.  

Helmetissä täällä.

Kuvat: esittelykuva Pixabay, muut kuvat kirjojen kansikuvia.