Smaugista Saphiraan - parhaat lohikäärmekirjat

Joskus lohikäärmeet ovat vaarallisia ja pelottavia, mutta lohikäärme voi olla myös ystävä ja liittolainen. Näissä kirjoissa pääset tutustumaan Smaugiin, Hampaattomaan, Saphiraan ja moniin muihin upeisiin lohikäärmeisiin.

Lapsille:

Jo Salmson: Tam kerjäläispoika (Lohikäärmeratsastaja-sarja)

Köyhä Tam-poika asuu kaupungin laitamilla ja katselee haaveillen taivaalla lentäviä lohikäärmeitä. Haave lohikäärmeellä lentämisestä tuntuu kaukaiselta – lohikäärmetallit nimittäin sijaitsevat kaupungin korkeimmalla kukkulalla, jonne köyhillä ei ole mitään asiaa. Eräänä päivänä Tam kuitenkin aloittaa vaarallisen suunnitelman, jolla päästä lohikäärmeiden luo… Kirjalle on myös jatko-osa Tamin tulikoe.

Cressida Cowell: Näin koulutat lohikäärmeesi

Hikotus on nuori viikinki, ja kaikkien nuorten viikinkien tavoin hänen tulee pyydystää itselleen oma lohikäärme ja kouluttaa se. Pahaksi onneksi Hikotuksen valitsema lohikäärme paljastuu hampaattomaksi rääpäleeksi… Kirjalle on myös kaksi jatko-osaa, Merirosvoilun alkeet sekä Opi lohikärmeskieltä. Kirjojen pohjalta on tehty lisäksi suosittu elokuva- ja tv-sarja. Sarjan hahmoihin voi tutustua tarkemmin kirjassa Dragons – mahtava hahmo-opas.

Emilia Lehtinen: Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille

Tiesitkö, että oman lohikäärmeen voi kasvattaa siemenestä? Istuta vain siemen ruukkuun ja valele sitä ravintoliemellä – mitä ilkeämmällä, sen parempi. Mutta lue ohjeet huolellisesti ennen kuin ryhdyt kasvatuspuuhiin! Jännittävä runomuotoinen kuvakirja sopii monen ikäisille, ja sille on myös jatko osa Kulta, voisitko syöstä tulta?

Cornelia Funke: Lohikäärmeellä ratsastaja

Lohikäärmeiden laaksossa ollaan huolissaan: ihmiset ovat tulossa! Huhut kuitenkin kertovat mystisestä Taivaan Reunasta, lohikäärmeiden alkukodista ja turvapaikasta. Nuori Lohikäärme Lung kumppaneineen lähetetään tiedusteluretkelle, mutta tehtävä ei ole helppo.

J. R. R. Tolkien: Hobitti, eli sinne ja takaisin

Lohikäärmetarinoiden klassikko! Bilbo-hobitti lähtee Gandalf-velhon ja kääpiöjoukon kanssa matkalle kohti Yksinäistä vuorta, jonka uumenissa Smaug-lohikäärme vartioi mittaamattoman arvokasta aarretta. Matka osoittautuu kuitenkin pitkäksi ja vaaralliseksi. Kirjan pohjalta on tehty myös Hobitti-elokuvatrilogia.

George R. R. Martin: Jäälohikäärme

Upeasti kuvitettu pienoisromaani kertoo mystisestä jäälohikäärmeestä, joka herättää pelkoa kyläläisten keskuudessa. Missä ikinä se lentääkään, se jättää jälkeensä vain jäätyneen maan. Nuori Adara-tyttö on kuitenkin talven lapsi eikä pelkää lohikäärmettä.

Nuorille:

Sophie Jordan: Liekki

Nuori Jacinda kuuluu drakeihin, lohikäärmeistä polveutuviin ihmisiin. Drakit ovat päättäneet eristäytyä tavallisista ihmisistä suojellakseen salaisuuttaan. Jacinda joutuu kuitenkin jättämän heimonsa ja aloittamaan elämänsä ihmisten parissa. Hän alkaa tuntea vetoa komeaa Williä kohtaan, mutta Will paljastuu lohikäärmeenmetsästäjäksi… Kirja aloittaa Firelight-sarjan, josta on suomennettu ensimmäinen osa. Sarjan muut osat löytyvät kirjastosta englanniksi.

Julie Kagawa: Talon-saaga  

Kauan sitten Pyhän Yrjänän veljeskunta onnistui hävittämään lohikäärmeet maapallolta lähes tyystin. Jäljelle jääneet lohikäärmeet elävät ihmisten joukossa ihmishahmoihin kätkeytyneinä. Ember ja Dante Hill ovat nuoria lohikäärmeitä, jotka soluttautuvat Crescent Beachin rantakaupunkiin hankkiakseen lohikäärmeiden organisaatiolle Talonille tärkeää informaatiota. Kuvioita kuitenkin sekoittaa nuori lohikäärmeenmetsästäjä Garret, johon Ember alkaa tuntea vetoa.

Naomi Novik: Kuninkaan lohikäärme

Kiehtova vaihtoehtohistoriallinen kertomus sijoittuu Napoleonin sotien aikaiseen Eurooppaan, jossa armeijoiden ilmavoimat tukeutuvat älykkäisiin, puhuviin lohikäärmeisiin. Britannian laivaston nuoren kapteenin Will Laurencen elämä muuttuu, kun hän päätyy sattumien oikusta Temeraire-lohikäärmeen isännäksi. Will ja Temeraire aloittavat yhdessä ilmavoimiin, jossa heitä aletaan kouluttaa sotaa varten. Willin ja Temerairen seikkailuista on lisäksi suomennettu jatko-osa Jadevaltaistuin, lisää osia on saatavilla englanniksi.

Christopher Paolini: Eragon-sarja

Eragon on nuori maalaispoika, joka eräänä päivänä löytää metsästä kiiltävän, sinisen kiven. Kivi paljastuukin lohikäärmeen munaksi, ja ennen pitkää munasta kuoriutuu kaunis sininen lohikäärme, Saphira – yksi maailman viimeisestä jäljelläolevista lohikäärmeistä. Eragon ja Saphira aloittavat vaativan lohikäärmeratsastajan koulutuksen, tavoitteenaan taistella mannerta tyrannisoivaa Galbatorixia vastaan. 

Tietokirjoja:

John Topsell: Lohikäärme: hoito ja kasvatus

Kirja esittelee kaikki lemmikiksi sopivat lohikäärmelajit ja antaa vinkkejä siihen, miten valita juuri itselle sopiva lohikäärmeyksilö. Miten olisi vaikka salamanteri, hydra tai kukkolisko? Lisäksi tarjolla on tietysti vinkkejä lohikäärmeen kasvattamiseen ja hoitoon.

Ernest Drake: Dragonologia - suuri lohikäärmekirja

Dragonologia eli lohikäärmetiede on varsin vähälle huomiolle jäänyt tieteenala. Dragonologian tarkoituksena on kerätä tietoa maailman lohikäärmeistä. Kokeneen dragonologi tri Ernest Draken kirjoittama kirja esittelee tunnetut lohikäärmelajit upein kuvituksin.

Christopher Hart: Piirrä lohikäärmeitä!

Pidätkö lohikäärmeistä ja piirtämisestä? Haluaisitko ikuistaa lohikäärmeitä itsetehtyihin piirroksiin? Tässä kirjassa opetellaan piirtämään lohikäärmeitä helppojen välivaiheiden avulla, päästä aina suomuihin ja siipiin asti.

S. A. Cadwell: Lohikäärmeet: Lohikäärmeiden valtakunnan salaisuudet

Millaisissa elinympäristöissä lohikäärmeet elävät? Millaisia myyttejä ja legendoja lohikäärmeisiin liittyy? Miten lohikäärme syöksee tulta? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löytyy vastaus tästä runsaasti kuvitetusta kirjasta.

Teksti ja kuva: Eeva Rita-Kasari, Tapanilan kirjasto