Lapsi lukee kirjaa kirjahyllyn edessä

Takavuosien lastenkirjasuosikit

Kirjastonhoitaja Eija Karppi on tehnyt lastenkirjastotyötä jo pitkään. Kysyimme häneltä, millaisia teemoja ja suosikkeja lastenkirjoissa on ollut eri vuosikymmenillä.

1970-luku

Eija Karppi toteaa, että 70-luku oli tiedostavaa aikaa. Luonnonsuojeluaiheet nousivat pinnalle, ja seksiä ja ihmissuhteita alkoi tulla kirjallisuuteen.

Kari Levola sanoi aikoinaan, että trendit ovat ensin lasten ja nuorten kirjoissa, ennen kuin ne tulevat aikuisten kirjoihin.

Joitakin 70-luvun kirjoja lainataan edelleen. Esimerkiksi Elina Karjalaisen Uppo-Nallet, Hannu Mäkelän Herra Huu, Jorma Kurvisen Susikoira Roi, Merja Jalon hevoskirjat ja Gunilla Bergströmin Mikko Mallikkaat alkoivat ilmestyä 70-luvulla, ja osa niistä on ovat edelleen todella suosittuja.

70-luvulla jokainen tiesi myös Ulla-Maija ”Uma” Aaltosen ja hänen nuorille suunnatut kirjansa. Aaltonen kirjoitti muun muassa Murkkuseksi-kirjan, käytösoppaita ja erilaisia hevosaiheisia kirjoja.

– Käytösoppaat ovat ihan selvästi aikansa kuvia, niitä ei juuri enää lueta, Karppi sanoo.

1980-luku

70- ja 80-lukujen taitteesta Karppi ottaa esille Lasse Raustelan viisiosaisen Taivaansavut-sarjan. Se sijoittuu Suomen talvi- ja jatkosotaan ja kertoo kotirintaman elämästä ja aikakauden muuttumisesta. Sarjan edetessä vuodet kuluvat ja päähenkilöt kasvavat, ja myöhemmissä osissa on jo romantiikkaa ja rakkauttakin.

– Talvisodan aikana kaikki puhaltavat vielä yhteen hiileen. Kun siirrytään jatkosodan puolelle, jopa kasvimaita pitää ruveta vahtimaan, koska toisten omaa aletaan varastaa ja yhtenäisyys on jo rakoillut. Tämäkin sarja voisi vielä mennä lainaan, jos siitä saisi uuden painoksen hyvillä kansilla. Sodasta ei ole lapsille paljon kirjoja. 

80-luvulla kirjoissa käsiteltiin edelleen nuorten ongelmia, mutta mukaan alkoi tulla entistä enemmän huumoria ja kauhukirjallisuuden elementtejä.

Tuija Lehtinen alkoi kirjoittaa ja kirjoittaa edelleen. Hänellä on realistisen arjen kuvausta, mutta vakavista aiheista huolimatta myös huumoria ja optimismia on mukana. 80-luvun merkittävä teos oli Anna-Leena Härkösen Häräntappoase.

80-luvulla lastenkirjahyllyihin tulivat myös Mauri Kunnaksen Koiramäet sekä suomennokset Sven Nordqvistin Viirusta ja Pesosesta, Angela Sommer-Bodenburgin Pikku Vampyyristä ja Sue Townsendin Hadrianus Molen päiväkirjoista.

90-luku

90-luvulla nuorten kirjallisuuteen tuli myös filosofista ajattelua ja yksilön minäkuvan etsimistä kuten Jostein GaarderinSofian maailmassa.

Philip Pullmanin Kultainen kompassi, Timo Parvelan Ella-kirjat, Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjät ja Tuula Kallioniemen sarja Reuhurinteen ala-asteesta alkoivat ilmestyä. Ne kaikki ovat edelleen ahkerasti lainattuja. Jukka Parkkisen Suvi Kinos oli suosittu sarja.

– Ympäristöasiat ovat olleet lasten ja nuorten kirjoissa jollain tavalla mukana kaikki nämä vuosikymmenet, mutta nyt ne näyttävät nostavan päätään taas enemmän, Karppi sanoo.

Mikä saa kirjan kestämään aikaa?

Vaikka vuosikymmenet vaihtuvat, suosituissa lasten ja nuorten kirjoissa on kestoaiheita, jotka toistuvat sukupolvesta toiseen. Arvoitukset, yhdessä tekeminen, ystävyys ja kaveruus ovat ajattomia teemoja.

– Aikaa kestävissä kirjoissa on jotakin, johon lukijat voivat samastua. Niissä ei myöskään ole selkeää ajankuvaa tai aikakauden yksityiskohtien kuvailua. Esimerkiksi 70-luvulta 2000-luvulle ulottuneessa Susikoira Roi -sarjassa on poika ja koira, jotka seikkailevat ja selvittävät kiperiäkin ongelmia. Neiti Etsivät ja Viisikotkin vielä sinnittelevät.

Huumori, seikkailu ja eläimet – varsinkin hevoset ja koirat – ovat suosittuja elementtejä nykyäänkin.

– Viisikoissa on kaverukset ja koira, ja se teema kestää aikaa. Muutama vuosi sitten ilmestynyt Katarina Mazettin Seikkailuserkut-sarja on kuin kopio Viisikoista, paitsi että koira on korvattu kissalla. Parhaillaan luen Marjut Brunilan Immu ja torninvartijat -kirjaa, jossa on neljä ihmistä ja koira ja selvitettävänä polkupyörävarkaus Turun liepeillä. Tällaiset tarinat kiinnostavat vuodesta toiseen.

Lapset haluavat Räppääjiä, aikuiset omia lapsuuden suosikkejaan

Kun lapset tulevat kirjastoon, he tietävät melko hyvin, mitä haluavat: Risto Räppääjiä, Neropatin päiväkirjoja ja Harry Pottereita.

Lasten vanhemmat taas kaipaavat niitä kirjoja, jotka ovat heidän lapsuudessaan olleet suosittuja, kuten Barbapapoja.

– Yleensä aikuiset kysyvät lapsille jännittäviä kirjoja, tai kotona on luettu kiinnostava kirja ja halutaan jotain samankaltaista. Yritän itse tuoda esille myös sellaisia kirjoja, jotka eivät ole niitä varmoja täkyjä.

Eija Karpin omasta lapsuudesta on jäänyt mieleen Isojen tyttöjen kirjasto -sarja.

– Sarjassa oli muun muassa ammattiin liittyviä kirjoja, jotka jostain syystä kiehtoivat minua, esimerkiksi Kauneussalongin oppilaat. Lastenromaaneja ja satu- ja kuvakirjoja oli 60-luvullakin kohtuullisesti, mutta nuortenkirjojen valikoima oli aika paljon suppeampi kuin nyt, omassa kirjastossani se oli vain muutaman hyllyn kokoinen. Eräs ehdoton oma suosikkini oli Rauha S. Virtasen Tuletko sisarekseni? joka jo enteili nykyisiä uus- tai bonusperheitä.

Aina omat vanhat suosikit eivät aikuisena enää vastaa mielikuvaa, joka niistä on jäänyt.

Enid Blytonin kirjoista tykkäsin eniten Seikkailu-sarjasta. Kun kuuntelin niitä myöhemmin äänikirjana, totesin, että tytöt eivät saaneet tehdä mitään kivaa, vaan joutuivat jäädä kotiin nököttämään kun pojat lähtivät seikkailemaan!

Eija Karppi suosittelee juuri nyt:

* Annika Sandelinin Yoko-sarja: Yokon yökirja, Kiusallista ja huipputärkeää ja Yönmustaa ja ihanaa. Näissä kirjoissa alakouluikäinen Yoko kirjoittaa yökirjaansa tärkeitä ja salaisia asioita.

– Suositukseen liittyy myös hieman lukkarinrakkautta, sillä Annika on yksi meistä Rikhardinkadun kirjaston työntekijöistä.

* Mila Teräksen Kadonnut kaupunki.

– Kirjassa puhutaan meren saastumisesta ja maahanmuutosta, aihe on kivasti mukana saarnaamatta.