Toivoa kirjallisuudesta: Joel Haahtelan kirjasuositus

Tässä sarjassa tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa tai iloa omaan elämäänsä.

• Joel Haahtela, psykiatri ja kirjailija
• Tuotanto: Lukuisia romaaneja, muun muassa Elena (2003), Lumipäiväkirja (2008), Katoamispiste (2010) ja Tähtikirkas, lumivalkea (2013)
• Ajankohtaista: Haahtelan uusin romaani Mistä maailmat alkavat on ilmestynyt keväällä 2017
• Suhteeni kirjastoon: ”Asuin lapsena pikkukylässä tuberkuloosisairaalan kupeessa, eikä siellä ollut kirjastoja lähimailla. Olen joutunut kompensoimaan tätä puutetta myöhemmin elämässäni. Suhteeni kirjastoon on intohimoinen. Olen kirjastovaeltaja, kuljen hyllyjen välissä etsien. Monesti minulla ei ole poistuessani yhtään kirjaa mukanani, joskus iso kasa. Pidän siitä, että löydän kirjoja selailemalla. Tietty kieli ja tunnelma tekevät minulle kirjasta aarteen, jonka löytämisestä olen onnellinen.”

Joel Haahtelan valinta: John Williams: Stoner. Suomennos Ilkka Rekiaro.

”John Williamsin Stoner käsittelee juuri niitä tärkeitä kysymyksiä, jotka liittyvät toivon teemaan kirjallisuudessa. Jo tarina Stonerin löytymisestä vuosien jälkeen kiinnosti minua. On yksi kirjallisuuden suola, että ihmiset innostuvat uudelleen kirjoista, jotka on jo luultu kadonneiksi. Williams kirjoitti Stonerin vuonna 1965, ja se unohtui pitkäksi aikaa. Vuonna 2006 kirjailija Anna Gavalda löysi sen uudelleen, ja kirja käännettiin ranskaksi. Olen aina ollut marginaalikirjailija ainakin verrattuna joihinkin muihin suomalaisiin kirjailijoihin, ja minulle luo toivoa ja lohtua, että kirjat voivat löytyä uudelleen vuosien jälkeen.

Stoner on köyhän maanviljelijäperheen poika, joka lähtee yliopistoon ja päätyy sattumalta opiskelemaan kirjallisuutta. Siitä tulee hänen elämäntehtävänsä. Minua kiehtoi Stonerin elämänkaari. Olen aina pitänyt elämäkertojen lukemisesta. Usein elämäkertoihin liittyy voimakas nuoruuden into ja palo ja kontrastina vanhenemisen väistämättömyys. Stoner on fiktiota, mutta siinä on liikuttavaa päähenkilön tavallisuus, jonkinlainen epätäydellisyys ja kompromissien teko. Stoner on vastuullinen ihminen, joka kulkee muiden vaatimusten mukaan lukuun ottamatta joitakin harvoja irtiottoja. Häneen on helppo samastua, sillä Stonerin tarina ei ole mikään sankaritarina.

Minulle tärkeä ajatus Stonerissa on se, miten ihminen etsii ja löytää merkityksen elämäänsä. Merkitys ylipäätään syntyy jonkinlaisen poissaolon tai tyhjyyden kokemuksen päälle. Meillä kaikilla on menetyksiä, jotka aiheuttavat tyhjyyttä ja joihin liittyy luopumista. Merkitys elämässä löytyy, kun ihminen kykenee täyttämään sisällään olevan tyhjiön ja poissaolon tunteen, ja ratkaisevaa on, tekeekö hän sen luovuudellaan ja elävyydellään eli itseään rakentaen vaiko tuhoavalla tavalla, esimerkiksi uppoamalla päihteisiin. Joka tapauksessa ihminen tekee kaikkensa löytääkseen tuon merkityksen, ja Stoner kykenee siihen rakastamansa työn kautta. Hän on lapsena kasvanut emotionaalisessa poissaolossa: vanhempien välillä ei ole ollut hellyyttä, eivätkä he pysty osoittamaan sitä lasta kohtaan. Myös henkinen maailma on ollut köyhä. Stonerin lähtökohdat yliopistoon ovat siis heikot – hänen sisällään on poissaolon kuoppa, joka vetää puoleensa jotain, joka voisi sen täyttää. Yliopistomaailma korvaa sitä rakkautta ja lämpöä, joka Stonerin lapsuudesta puuttuu.

Kirjan raastavuus perustuu siihen, että Stonerille annetaan lähes kaikki, ja sitten se otetaan pois. Toiveikkaan kirjasta tekee se, miten tyynesti Stoner selviää menetyksistä, hyväksyy ne ja pystyy luomaan uutta, vaikka hänellä on vaikeita vaiheita ja hän on välillä lamaantunut.

Toivoa ei ole ilman mielikuvitusta ja sitä taitoa, että pystymme kuvittelemaan itsellemme jonkin vaihtoehdon tai uuden mahdollisuuden. Vaikka toivo olisi vain illuusiota, se voi auttaa luomaan hetkellisesti tasapainon ja lohduttautumaan, joka on tärkeä taito. Kirjat ovat hyvä apukeino tilanteessa, jossa on vaikea lohduttaa itseään. Kirjat toimivat kanssakulkijoina, melkein ystävinä.

Toivon tunne on omissakin kirjoissani todella tärkeä. Kirjan lopun ei tarvitse välttämättä sulkea tarinaa, vaan hyvä loppu voi olla se tunnetila, johon lukija pääsee. Haluaisin, että se tarjoaisi lohdullisen olotilan, tarinallisen ja kielellisen turvapaikan, joka kaappaa lukijan syliinsä.

Ajattelen, että kirjoittamisen lähtökohta on menetyksen kokemus. Ihmisillä on ajatus harmoniasta ja tasapainosta, jonka olemme ainaisesti ja väistämättä kadottaneet. Kirjailijan impulssi kirjoittaa lähtee tästä surusta: yritämme saada eheyden tunteen hetkeksi takaisin. Uusimmassa romaanissani Mistä maailmat alkavat on kantavana ajatuksena kysymys siitä, mikä saa taiteilijan tekemään taidetta vuosi toisensa jälkeen, joskus koko elämänsä, vaikka ura taiteilijana on epävarmaa ja tiellä on jatkuvasti esteitä. Mikä on se voima, joka saa taiteilijan jatkamaan, vaikka epävarmuus on tukahduttavaa ja sitä vastaan joutuu kamppailemaan koko ajan? Itse ajattelen, että se on oman ainutkertaisuuden kokemus: kukaan muu ei näe eikä pysty kuvaamaan maailmaa samalla tavalla kuin minä. Tulos voi olla keskinkertainen, mutta ajatus merkityksestä saa haltioitumaan prosessista ja jatkamaan työtä.”

Vuosi 2017 on Suomen Mielenterveysseuran 120-vuotisjuhlavuosi, ja yksi juhlavuoden kolmesta teemasta on Toivoa kirjallisuudesta. Helsingin kaupunginkirjastossa järjestetään juhlavuoden kunniaksi tapahtumakiertue tällä teemalla. Kiertueella tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa, apua tai iloa omaan elämäänsä. Tapahtumakiertue alkaa tammikuussa jatkuen koko vuoden ja vierailee jokaisessa helsinkiläisessä kirjastossa. Kiertueen aikataulut löydät osoitteesta helmet.fi/toivoa .

Lue lisää

Lue kaikki Toivoa kirjallisuudesta -sarjan jutut täältä.

Teksti: Iina Soininen
Kuva: Otava / Dorit Salutskij