Toivoa kirjallisuudesta: Olli Jalosen kirjasuositus

Tässä sarjassa tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa tai iloa omaan elämäänsä.

  • Olli Jalonen, kirjailija
  • Tuotanto: novelleja ja lukuisia romaaneja, muun muassa Sulkaturkki (1979), Hotelli eläville (1983), Isäksi ja tyttäreksi (1990), 14 solmua Greenwichiin (2008), Poikakirja (2010) ja Miehiä ja ihmisiä (2014).
  • Suhteeni kirjastoon: ”Lämmin ja pitkäaikainen suhteeni kirjastoon alkoi koulupoikana Hämeenlinnan vanhassa kirjastossa, joka oli entinen kirkko. Lasten osasto oli yhdessä sivulaivassa ja lehtilukusali toisessa. Kirjaston tädit pitivät usein tietokilpailuja, joissa en pärjännyt mutta joihin osallistuin aina yhtä innokkaasti. Olen edelleen ahkera kirjaston asiakas. Teen paljon taustatyötä tilaamalla kirjoja tai menemällä alkuperäisten lähteiden luokse kirjaston kellariin.”

Olli Jalosen valinta: Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta. Suomennos Kai Kaila.

”Irlantiin sijoittuva Päiväkirja vihreältä saarelta on minulle henkilökohtaisesti tärkeä kirja. Olin 1970-luvulla opiskelujen jälkeen jonkin aikaa työttömänä ja sain sitten työpaikan Indonesian suurlähetystön tiedottajana. Työ oli henkisesti hyvin raskasta. Tehtävänäni oli kirjoittaa positiivisia juttuja maasta, joka oli silloin yksi maailman mustimmista diktatuureista. Maassa oli tuolloin tapettu mahdollisesti jopa miljoona ihmistä, muutama vuosi aikaisemmin oli vallattu Itä-Timor ja maassa oli vankileirien saaristo. Tästä mustasta piti kirjoittaa mahdollisimman valkoista, esimerkiksi vankileirit olivat ’maaseutuväestön koulutuskeskuksia’ ja Itä-Timorin asukkaat ottivat ’hurraahuudoin vastaan vapauttajat’. Työ aiheutti minulle vakavan eettisen ristiriidan, sillä tiesin, että suurlähetystön välittämät tiedot olivat humpuukia.

Kuljin töihin junalla silloiselta Hanalan seisakkeelta Korson ja Koivukylän välissä. Juuri niissä junissa oli usein vielä puupenkit, ja junat olivat aivan täynnä. Luin työmatkoilla Böllin kirjaa hitaasti, luku kerrallaan. Seisoin heiluvassa, ruuhkaisessa junassa, pidin toisella kädellä kiinni hattuhyllystä ja toisella kirjasta. Kirjan lukeminen innosti minua tekemään tärkeän päätöksen: irtisanouduin työpaikastani ja muutin perheineni Irlantiin. Kirjoitimme myös vaimoni Riitta Jalosen kanssa kirjan Matkailijan Irlanti.

Irlanti on ollut minulle tärkeä paikka jo ensimmäisestä käynnistä lähtien. Kävin Pohjois-Irlannissa parikymppisenä aikaan, jolloin maassa oli paljon levottomuuksia. Kauhistuin, kun joka yö kuului ampumista, ja kaikki julkiset ikkunat oli peitetty. Värjöttelin hotellihuoneessa rikottuja ikkunoita peittävien pahvilevyjen takana ja ajattelin, että täältä on päästävä pois. Kun juna ylitti rajan Irlannin puolelle, se tuntui niin suurelta rauhalta, että halusin palata maahan uudelleen.

Irlantilaiseen mentaliteettiin on painunut miljoonien ihmisten menetys. Maassa on ollut hyvin köyhää, ja valtavan moni ihminen on joutunut lähtemään sieltä pois, moni on myös kuollut siellä nälkään. Kansaan on jäänyt paljon käsittelemätöntä surua, joka on käännetty voimavaraksi. Musta ja roisi huumori on irlantilaisille tyypillistä.

Böll kirjoitti kirjansa toisen maailmansodan jälkeen 1950-luvulla. On sanottu, että Böll lähti Irlantiin poliittisena vastalauseena, pois Saksan painostavasta ilmapiiristä. Siellä ei ollut tehty tiliä natsiajan kanssa, ja Böll lähti vapaaehtoiseen maanpakoon, jotta pääsi katsomaan maataan etäämpää. Böll ei ollut sodan aikana vastarintamies mutta ei natsimielinenkään: hän oli rivisotilas, mutta hän kirjoitti sodan jälkeen antimilitaristisia romaaneja, novelleja ja lehtikirjoituksia.

Päiväkirja vihreältä saarelta koostuu lyhyistä tarinoista, mutta se on hieno kokonaisuus. Pienet, arkiset asiat ovat lähes aina viittauksia johonkin laajempaan ja syvällisempään. Yksityiskohdista muodostuu suuri palapeli, josta lukija voi tehdä itse johtopäätöksiä. Olen oppinut paljon eurooppalaisuudesta ja saksalaisuudesta Böllin kirjojen avulla. 1970-luvulla Böll oli melkein julkkis, ja lähes kaikki lukivat hänen kirjojaan. Nyt hän ei ole ollut muodissa pitkään aikaan, mutta hänen kirjansa eivät ole vieläkään vanhanaikaisia.

On jo paljon, jos raskaan asian saa itse sanallistettua tai joku toinen sanallistaa sen niin, että ajatuksen tunnistaa omakseen. Kirjallisuus on vapauden valtakunta siinä mielessä, että kirjoissa voi käsitellä monenlaisia, vaikeitakin asioita. Lukeminen tarjoaa turvallisen välimatkan: kirjan sivuilta mahdollisesti omankin elämän vaikeat asiat tulevat mutkan kautta ja niitä on helpompi käsitellä.

Vastaus toivon ylläpitämiseen on ihmisen sisällä. Jos antaa pessimismin ja epätoivon madolle vallan, itsekin huomaan omasta olostani, että se nakertaa nopeasti. Pidän suomalaiseen tapaan optimismini piilossa. Sanon pessimistisiä asioita, mutta salaa ajattelen, että ’kyllä tämä varmaan onnistuu’.”

Vuosi 2017 on Suomen Mielenterveysseuran 120-vuotisjuhlavuosi, ja yksi juhlavuoden kolmesta teemasta on Toivoa kirjallisuudesta. Helsingin kaupunginkirjastossa järjestetään juhlavuoden kunniaksi tapahtumakiertue tällä teemalla. Kiertueella tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa, apua tai iloa omaan elämäänsä. Tapahtumakiertue alkaa tammikuussa jatkuen koko vuoden ja vierailee jokaisessa helsinkiläisessä kirjastossa. Kiertueen aikataulut löydät osoitteesta helmet.fi/toivoa .

Lue lisää

Lue kaikki Toivoa kirjallisuudesta -sarjan jutut täältä.

Teksti: Iina Soininen
Kuva: Otava / Pekka Nieminen