Panu Rajala

Toivoa kirjallisuudesta: Panu Rajalan kirjasuositus

Tässä sarjassa tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa tai iloa omaan elämäänsä.

Panu Rajalan valinta: Silja Vuorikuru: Aino Kallas – maailman sydämessä

”Tutustuin tutkija Silja Vuorikurun kirjaan kesällä ja luin sen kunnolla syksyllä. Olen miettinyt, miksi Kallas kiehtoo niin paljon ja miksi nuoret naistutkijat ovat yhtäkkiä innostuneet tutkimaan Kallasta uudelleen. Se kertoo siitä, että Kallaksen elämässä on jotain erityistä, joka vetää puoleensa yhä uudestaan uusia kirjoittajia. Pidin alaotsikkoa Maailman sydämessä ensin vähän mahtipontisena ja liioittelevana, mutta ehkä se kuvastaa Kallaksen elämää. Hän eli kansainvälisempää ja laajempaa elämää kuin muut suomalaiset kirjailijat 1900-luvun alussa. Hän joutui myös kärsimään siitä, että oli kahden maan, Suomen ja Viron, kansalainen. Suomessa Kallas jäi ilman apurahoja, koska niitä ei haluttu antaa toisen maan kansalaiselle, ja Virossa suhtauduttiin Kallakseen yllättävän karsaasti. Hänen näytelmänsä aiheutti skandaalin, koska sitä pidettiin virolaisvastaisena. Kallakselle oli valtava yllätys, että virolaiset suuttuivat hänen näytelmistään. Hän ei tullut ajatelleeksikaan, että se olisi mahdollista, hän vain noudatti tinkimättömästi omaa taiteilijan eetostaan ja kuvasi sen minkä oikeaksi näki. Omasta mielestään hän vain kirjoitti, miten asiat olivat. En usko, että hänellä oli ärsyttämisen tarvetta vaan päinvastoin hän halusi olla ihailtu taiteilija. Vähintään yhtä suuri skandaali oli Aino Kallaksen romanssi Eino Leinon kanssa. Kallas oli neljän lapsen äiti ja pian Helsingin suurlähettilään puoliso, ja silti hän styylasi melko avoimesti Leinon kanssa. He istuivat kahviloissa ja kävivät teattereissa eivätkä peitelleet erityisesti suhdettaan.

Kun Neuvostoliitto miehitti uudelleen Viron 1940–1941, Kallaksen esikoispoika Sulev joutui kuulusteluihin osittain, koska hän oli Oskar Kallaksen poika. Oskar Kallas oli itsenäisyysmies ja siksi epäilyttävä henkilö. Kovien kuulustelujen jälkeen Suleville annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko ryhtyä vasikaksi KGB:n leiriin tai teloitettavaksi. Sulev ei halunnut toimia kunniattomasti, ja hän ampui itsensä. Ei kulunut kauankaan, kun toinen lapsi Laine kuoli venäläisten sotilaiden vahingonlaukaukseen. Olihan se äidille hirvittävä kokemus. Samaan aikaan mies oli kuolemansairas ja koti hävitettiin. Enempää tragedioita ei voisi kuvitellakaan. Siinä jos missä elämänuskoa ja toivoa tarvittiin. Aino Kallas selvisi omalla työllään ja kirjoittamisella ja alkoi julkaista päiväkirjojaan. Se on hänen pelastusrenkaansa. Hän epäröi pitkään päiväkirjojensa julkistamista ja sitä, voiko uhrata herkimmät salaisuutensa julkisuuden hampaisiin, mutta niistä tuli lopulta bestseller. Hänen päiväkirjansa ovat hyvää luettavaa, koska siellä tunteet pulppuavat avoimimmin.

Kallas etsi kirjoihinsa Viron historian synkimpiä aiheita. Useimmat hänen tarinoistaan ovat musertavia, traagisia tarinoita. Novelli Lasnamäen valkoinen laiva oli symboli Viron historiassa. 40-luvulla sodan jälkeen odotettiin, että Yhdysvallat ja länsivaltiot tulisivat avuksi miehityksen jatkuessa, mutta sitä ei koskaan tapahtunut. Valkoinen laiva oli suuri toivon symboli. Aikaisemmin minua on häirinnyt Kallaksen vähän keinotekoinen tyyli, mutta Vuorikurun kirjan innoittamana tartuin Kallaksen kirjaan Reigin pappi eräänä iltana, ja se alkoi jollain tavalla viehättää. Teoksessa on synkän varjostunut, hiilipiirrosmainen, maaginen tunnelma. Sitä lukikin nyt ihan mielellään, vaikka se nuorempana tuntui hieman luotaantyöntävältä.

Vuorikurun kirjassa Kallasta puhutellaan etunimellä Ainoksi. Eläessään hän oli niin grande dame, että häntä ei niin vain sinuteltu. Kallaksessa oli vähän diivaa, hän oli drama queen. Päiväkirjassaankin hän korostaa kärsimyksiään, vaikka ne aivan todellisia olivatkin. Hänessä on suurta teatterinaista ja tilan ottajaa, joka pärjäsi myös Oskar Kallaksen suurlähettiläsvuosina Lontoon seurapiireissä varsin luontevasti. Oskarin kautta hän sai aivan toisenlaista näkyvyyttä ja merkitystä kuin olisi yksinäisenä kirjailijana saanut. Hänessä oli halu esiintyä, ja siitä virolaiset häntä pilkkasivat. Heidän mielestään ei ollut sopivaa, että köyhän Viron edustaja komeili prameissa leningeissä. Virolaiset eivät ymmärtäneet, että se kuului Lontoon etikettiin.

Aino asetti aika paljon omaa kirjoittamistaan etusijalle suhteessa perhe-elämään. Kyllä hän aika huolettomasti jätti lapsensa ja miehensä oman onnensa nojaan ja etsi omia turvapaikkoja. Hänellä oli Virossa ja Helsingissä suosikkihotellinsa, joissa hän työskenteli. Hän oli mielestäni aika itsekäs, mutta tietysti taiteilija panostaa kaikkensa työhön.

Kallakselle tuli taiteellisella urallaan monenlaisia takaiskuja. On melkein lohdullista huomata, että loistavat taiteilijat joutuvat nöyrtymään uudestaan ja uudestaan, joutuvat kriitikoiden hampaisiin ja myös itse huomaavat epäonnistuvansa toistuvasti. Todella sinnikäs ja itsepintainen yritys usein lopulta palkitaan. Kallas pääsee moneen tavoitteeseensa. Vaikka muutamat hänen romaaninsa jäävät kesken, näytelmiä kolhitaan ja puolet perheestä kuolee väkivaltaisesti, kuitenkin jokin valo kajastaa. Se tulee elämäkerrassa voimakkaasti näkyviin. Vähän monomaaninenkin eteneminen omaan tavoitteeseen näyttää kannattavan. Aino Kallas oli ensimmäinen, joka pääsi Englannin vaikeille kirjamarkkinoille. Myös F.E.Sillanpää pani merkille Kallaksen läpimurron 1920- ja -30-lukujen taitteessa ja kysyi Kallakselta neuvoa, miten Lontoon markkinoille pääsisi.

Pentti Linkola lausahti kerran, että hänen mielilukemistaan ovat kirjailijaelämäkerrat, ja hänestä on kiinnostavaa nähdä, kuinka kirjailijan käy. Yleensä käy huonosti. Minuakin on kiinnostanut, mistä aineksista ja minkälaisia mutkallisia polkuja myöten rakentuu merkittäviä teoksia. Mitä kaikkea joutuu ensin nahoissaan kestämään, miten päädytään usein traagiseen lopputulokseen ja mitä siitä jää jäljelle? Useimmiten jotain merkittävää. Kirjailijat ovat aika merkillisiä olentoja, sillä heidän takkiinsa tarttuu niin paljon ympäristöstä. Kaikki roina, minkä he ovat elämässään kokeneet, tulee helposti mukaan.

Kallas oli mestari projisoimaan tyylikkäästi oman elämänsä ongelmia taiteeksi. Lukija saa varmasti hänen kirjoistaan oivallusta ja emotionaalista voimavaraa: näin voi kanavoida sen, mikä elämässä on tosi hankalaa ja vaikeaa, ja jalostaa sen upeaksi teokseksi. Reigin pappi -kirjaan on upotettu kolmiodraama Oskar Kallaksen, Aino Kallaksen ja Eino Leinon välillä. Nämä ovat ikuisia kysymyksiä, ja aina on taisteltu samojen ongelmien, ristiriitojen ja tunteiden ja eri suuntaan menevien intohimojen kanssa.”

Vuosi 2017 on Suomen Mielenterveysseuran 120-vuotisjuhlavuosi, ja yksi juhlavuoden kolmesta teemasta on Toivoa kirjallisuudesta. Helsingin kaupunginkirjastossa järjestetään juhlavuoden kunniaksi tapahtumakiertue tällä teemalla. Kiertueella tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa, apua tai iloa omaan elämäänsä. Tapahtumakiertue alkaa tammikuussa jatkuen koko vuoden ja vierailee jokaisessa helsinkiläisessä kirjastossa. Kiertueen aikataulut löydät osoitteesta helmet.fi/toivoa.

Lue lisää

Lue kaikki Toivoa kirjallisuudesta -sarjan jutut täältä.

Teksti: Iina Soininen
Kuva: WSOY/Veikko Somerpuro