Toivon kirjahylly

Kirjastoissa on koottu virtuaalinen Toivon kirjahylly, jonka kirjoissa käsitellään ilmastonmuutosta ja luontokatoa toivon ja toiminnan näkökulmasta. Se löytyy verkosta Kirjalistan sivuilta osoitteesta Toivon kirjahylly.  

Keväällä 2021 ilmastolukupiireissä ympäri Suomen törmättiin ilmastokriisiä käsittelevien kirjojen monenlaisiin lähtökohtiin perusanalyysistä tuomiopäivän pasuunaan ja ratkaisukeskeisyyteen. Lukupiireissä todettiin, että ilmastoahdistusta helpottaa parhaiten toiminta. Tätä ajatusta haluttiin vahvistaa sopivilla kirjavalinnoilla.  

Hyvä esimerkki toimintaan ja uudenlaisiin elämänvalintoihin rohkaisevista kirjoista ovat ympäristöviisasta elämäntapaa tukevat kirjat: miten esimerkiksi matkustaa ja syödä ympäristöystävällisesti.  

Omien valintojen lisäksi on tärkeää vaikuttaa isompiin ratkaisuihin omissa yhteisöissä ja politiikkatasolla. Tämä edellyttää hyvää tietopohjaa, ja sitähän kirjat nimenomaan kartuttavat.  

Oma iso kokonaisuutensa ovat tunteet: ilmastoahdistus, tulevaisuuden pelko ja muut mielenliikkeet. Näistäkin ilmestyy nyt uusia kirjoja. 

Toivon kirjahyllyyn on koottu enimmäkseen tietokirjoja. Kaunokirjallisuuttakin löytyy, vaikka jo lukupiireissä huomattiin, että toivo on niissä tulkinnanvaraisempaa. Yhden toiveikas kirja on toisen mielestä murheellinen ja näköalaton. Nuorille on muutama kirjasuositus, mutta lastenkirjat puuttuvat listalta toistaiseksi. 

Listan pohjan ovat koonneet kirjastonhoitajat, mutta se on avoin lisäyksille. Niitä voi ehdottaa Sonja Peschkowille Espoon kaupunginkirjastoon (sonja.peschkow@espoo.fi) 

Ilmastolukupiirit olivat menestys

Kevään 2021 noin sata ilmastolukupiiriä olivat Helmet-kirjastojen, Greenpeacen, Marttaliiton, MLL:n Uudenmaan piirin, Suomen kirjastoseuran ja Lukukeskuksen yhteishanke. Muutama kymmenen lukupiiriä on jatkanut syksyllä 2021, ja joitain uusiakin on perustettu.  

Kansalaisilla on ollut selkeä tarve perehtyä ilmastokriisiin ja luontokatoon ja päästä myös keskustelemaan siitä. Tälle kirjastot ovat olleet oiva foorumi.

Ilmastolukutaitoa-tapahtumassa kuullaan kirjailijoita  

Sellon kirjastossa ja verkossa juhlitaan 27.11. klo 14–17 valtakunnallisten ilmastolukupiirien menestystä otsikolla . Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille, eikä osallistuminen edellytä Facebook-tunnuksia. Puhujina on tunnettuja ilmasto- ja luontokatokirjailijoita kuten Juha Kauppinen, Saara Kankaanrinta, Kati Kelola ja Mikko Pelttari

Kuva: Pixnio CC0