Itämerta juhlitaan Elämysauto Välkyssä ja muissa Espoon kirjastoissa 30.-31.8. Elämysauto Välkky muuttuu Itämeri-autoksi ja kiertää Espoon rantoja ja vesikohteita. Välkyssä voi katsoa tiedeteatteria ja tutustua kalan elämään, osallistua työpajaan ja saada lukuvinkkejä.
Digivinkkejä ja syksyistä puuhaa ja luettavaa senioreille ja muillekin Luontoon ja digitaitoihin liittyvää katseltavaa ja tutustuttavaa sekä syksyisiä kirjavinkkejä senioreille ja muille aiheista kiinnostuneille.
Toivon kirjahylly Toivon kirjahyllyn kirjat käsittelevät ekologisia kriisejä toivon ja toiminnan näkökulmasta.
Enemmän vähemmän Nämä kirjat herättelevät näkemään nykyisen länsimaisen elämäntavan kestämättömyyden. Ne tarjoavat myös vinkkejä ekologisesti ja eettisesti kestävämmälle kulutuskulttuurille.
Kurkkaa Espooseen -reitit johdattavat perheet seikkailuun Alle kouluikäisille ja heidän perheilleen suunnatut reitit yhdistävät liikuntaa, kirjavinkkejä ja tarinankerrontaa sekä tutustuttavat Espoon eri alueisiin.
Eläinten puolesta Ilmastokriisin ja koronan myötä eläinten oikeudet ovat vihdoin edistyneet hieman. Olemme sisäistäneet, että emme elä täällä yksin vaan eläinten kanssa symbioosissa.
Viistokujasta tuli todellinen paikka Espoon Suurpellosta löytyy sekä Viistokuja että Likusterikatu. Nimet kuulostavat Harry Potter -kirjoista todellisuuteen hypänneiltä, joten kirjastovelhot selvittivät mistä on kyse.
Kirjavinkit eläinystävälle Eläinten viikkoa vietetään 4.–10. lokakuuta! Katso tästä eläinystävän vinkkilista. Mukana kuluneen vuosikymmenen helmiä, vanhoja klassikoita sekä arkistojen aarteita.
Lainaa roskapihdit kirjastosta ja lähde retkelle merenrantaan! Kirjastosta voit lainata roskapihdit vaikka koko kaveriporukalle.
Vesi kirjoissa: faktaa ja fiktiota Näissä kirjoissa kuljetaan Suursaimaalla ja Tyynellemerellä, kuvitellaan dystopioita ja seurataan kotkan ilmaveiviä Helsingin saarten yllä. Kirjavinkit on koottu Suomen luonnosuojeluliiton Luonto lainassa -kampanjaa varten.
Luontokirjoja lapsille ja aikuisille! Suomen luonnon päivää vietetään elokuussa valtakunnallisesti. Kirjastoista löydät luontoaiheisia kirjoja. Tervetuloa!
Essi Aarnio-Linnanvuori, WWF: Kirjasto on kestävän elämän olohuone "Kaupunkielämässä on rajalliset tilat, ja myös ympäristön näkökulmasta on hyvä miettiä, kuinka paljon tavaroita täytyy olla kotona", sanoo WWF:n Essi Aarnio-Linnanvuori.