Kuuntele omaa ääntäsi
Kirjailija Elina Pitkäkangas on vieraillut Nöykkiön kirjastossa. Hän kertoi työstään Nöykkiön koulun seiskoille. Pitkäkangas on nuori helsinkiläinen kirjailija. Hän on julkaissut kaksi teosta, Kuuran ja sen jatko-osan Kajon. Pitkäkangas aloitti kirjoitusharrastuksen kirjoittamalla ystäviensä kanssa Star Wars -fan fictionia.
Pitkäkangas itse kuvaa kirjaa seuraavasti: "Urbaania fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Nykypäivän Suomeen sijoittuvassa kertomuksessa pedon ja ihmisen kahtiajako on pelkkä veteen piirretty viiva." (elinapit.blogspot.fi)
Mistä saat inspiraatiota kirjoituksiisi?
Katson tosi paljon leffoja ja telkkarisarjoja. Voin jostain yhdestä pienestä kohdasta saada idean, että voisinko rakentaa tuollaisen kohtauksen ympärille jotain omaa? Esimerkiksi Kuura on saanut alkukipinän Roswell-telkkarisarjasta. Siinä oli todella söpö romanttinen kohtaus, josta jotenkin lähdin rakentamaan omaa tarinaa. Leffat, musiikki ehdottomasti. Musiikki on niin tärkeää, että olen tehnyt Kuuralle omat Spotify-listansa. Minä en voisi kirjoittaa tai ideoida ilman musaa. Silloinkin, kun käytän koiraa lenkillä, minulla on napit korvissa ja ideoin.
Perustuvatko Kuuran hahmot joihinkin tuntemiisi henkilöihin?
Tuttuni yrittävät etsiä itseään tarinasta, mutta Kuura ei ole omaelämäkerrallinen. Kaikki ovat fiktiivisiä hahmoja. On niissä aina jotain omakohtaisuutta, koska kirjailija kirjoittaa siitä, mistä hän tietää. Kaverini ovat miettineet, että: "Onko tuo Masa? Toi on ihan kuin Masa! Toi on ihan kuin Jyri!" Sitten minä yritän sanoa, että ne ovat fiktiivisiä hahmoja. Ehkä hahmot ovat saaneet jotain piirteitä lähiporukastani. En halua ajatella esimerkiksi äitiäni ajatellen, että voinko kirjoittaa minä-muodossa, ettei äitini luule, että ne ovat minun ajatuksiani ja kauhistu, koska päähenkilö on itsekäs. Pitää muistuttaa lukijaa, että se on fiktiota.
Mikä on lempikirjasi?
Minulla ei ole yhtä ylitse muiden. Luen paljon nuorten aikuisten kirjallisuutta. Luin Puoliksi pahan keväällä ja tykkäsin siitä sarjasta. Tiedän, että se on jakanut mielipiteitä, eivätkä jotkut voi sietää sitä. Klassikoista Me kolme ja jengi on aivan huippu. Ja totta kai Harry Potterit - olisin aivan hullu jos en sanoisi niitä tässä yhteydessä. Kun olin abi, tilasin paljon Amazonista englanninkielistä young adult -kirjallisuutta. Yksi niistä kirjoista 27??oli Blood and Chocolate, josta pidin kovasti. Se on Annette Curtis Klausen kirjoittama kirja, jota ei ole suomennettu. Siinäkin on ihmissusia.
Mikä on parasta kirjailijan työssä?
Palaute. Se, että tiedän tekstiäni luettavan. Ennen Kuuraa kirjoitin vain pöytälaatikkooni - olihan sekin ihanaa, mutta siinä vaiheessa, kun sain ensimmäiset lukijapalautteet, kirjoittaminen nousi ihan uudelle levelille. Sellainen kiinnostunut palaute, jossa lukija haluaa keskustella jostakin hahmosta tai josta huomaa, että hän on uppoutunut kirjaan, ne ovat parhaita. Mutta haluan korostaa sitä, että kriittinen palaute on aivan yhtä tärkeää. On tärkeää saada molempia, sekä kehuja että kriittistä palautetta, jotta voi kehittyä.
Mikä on vaikeinta työssäsi?
Joskus aikatauluttaminen on vaikeaa. En halua, että kirjottaminen muuttuu vain tekniseksi näppäimistön paukuttamiseksi, vaan että minulla on paloa ja intoa siihen. Kiire vähän syö flowta. Jos kirjaa tehdään toisen tilaamana, ja tiedät, että tämä pitää ensi viikolla saada takaisin kustantajalle, tuntuu vähän koulutyöltä. Se ei ole niin vapaaehtoista silloin.
Onko sinulla vinkkejä jollekulle, joka haluaa olla kirjailija?
Kuuntele omaa ääntäsi. Älä tee siten kuin ajattelet muiden tekevän tai minkä kuvittelet olevan valtavirtaa. Yritä poiketa siitä valtavirrasta ja tee asiat vähän eri tavalla. Älä vertaa itseäsi muihin liikaa. Vaikka toinen kirjoittaa kymmenen vuotta kirjaa ja toinen vuoden, voi kirjasta tulla aivan yhtä hyvä. Äläkä ole alussa liian kriittinen itseäsi kohtaan.
Teksti ja kuva:
Enni Ahola ja Milla Turtonen
Nöykkiön koulu