Pienten lajien maailmat: Kerttu Wanteen aforismit 2/2
Pienten lajien maailmat -sarjassa käsitellään nykykirjallisuuden ilmiöitä ja tutustutaan kirjallisiin muotoihin, joita ei lueta yhtä paljon kuin kertovaa romaania. Tässä kaksiosaisessa esseessä Tiina Lehikoinen käsittelee Kerttu Wanteen aforismikokoelmaa Ilman naamiota.
(Aikaisempi osa: Kerttu Wanteen aforismit 1/2)
On syytä todeta, että paikoin kokoelmassa kaikuvat pahaenteisesti myös nietzscheläisen yli-ihmisopin kaiut (6):
”Todellinen vapaus on heikolle rangaistus.”
”Todellinen yksinäisyys on hengen yksinäisyyttä.”
”Parhain aate ei ole se, joka menestyy, vaan se, joka on korkein.”
Wannetta ei voi kuitenkaan pitää minkään puoluepoliittisen ideologian liputtajana, vaan kyse on nimenomaan yksilön sisäisen moraalitajun hereille ravistelusta, samaan tapaan kuin Nietzschen ajattelussa.
”Sana puolue tuomitsee itsensä.”
Arkaaisen maskuliinisen ja voiman ihailun sijaan Wanteen aforismeissa korostuu suhteellisuus:
”Kovuus ei ole luonteen voimaa, vaan heikkoutta.”
”Rohkeutta ei olisi, ellei olisi pelkoa.”
Ankarasta ihmiskäsityksestään huolimatta aforismit tuntuisivat peräänkuuluttavan tilannesidonnaista moraalitajua tai Hannah Arendtin (1906–1975) sanoin ”moraalista mielikuvitusta”, joka antaa ihmisille kyvyn erottaa kulloinkin hyvä pahasta sen sijaan, että he vain välinpitämättömästi sivuuttaisivat kohdalle osuvat tapahtumat.
”Vielä enemmän kuin pahansuopuutta on ihmisten välisissä suhteissa välinpitämättömyyttä.”
”Kenellekään ihmisellä ei ole oikeutta hyvään omaantuntoon.”
Kokoelman kirjoitusajankohdan huomioon ottaen edelliset lauseet tuntuvat erityisen puhuttelevilta: Ilman naamiota julkaisuvuonna 1943 oli meneillään toinen maailmansota, joka vaati 50–70 miljoonaa ihmishenkeä, ja joka on edelleen ihmiskunnan historian tuhoisin sota. Aivan kuin aforismit ehdottaisivat, että sodat ja myös pienemmät moraalisesti tuomittavat teot ovat mahdollisia nimenomaan ihmisten ”välinpitämättömyyden” ja piittaamattomuuden tähden, eivätkä niinkään ihmisten ”pahansuopuutta”. Jälkimmäisessä aforismissa yksittäiset moraaliset kysymykset hyvästä ja pahasta laajenevat koko ihmiskunnan kysymyksiksi. Hannah Arendt väitti teoksessaan Eichmann in Jerusalem. A Report on the banality of Evil (1963) natsien hirmutekojen olevan rikos paitsi juutalaista kansaa myös koko ihmiskuntaa kohtaan, sillä ne loukkasivat ihmisten perustavaa oikeutta olla olemassa. Myös Wanteen aforismin taustalla voi nähdä samankaltaisen ajatuksen. Olemme kaikki vastuussa paitsi teoistamme myös tekemättä jättämistämme asioista, ja niin kauan kuin maailmassa on epäoikeudenmukaisuutta, kenelläkään ”ei ole oikeutta hyvään omaantuntoon”.
*
Aforismeissa problematisoidaan myös historiankirjoituksen luonnetta. Wanne nostaa esiin, kuinka hirmutekoja glorifioidaan, tapahtumista kirjoittavat lähes poikkeuksetta voittajat, ja ylevöittämisen myötä vääryydet muuttuvat ”Suuriksi kertomuksiksi”:
”Vääryydet ja julmuudet saavat ylevyyden hohteen, kun niitä nimitetään historiaksi.”
Todellisuudessa ei ole olemassa vain yhtä historiaa, vaan lukematon määrä satunnaisia tapahtumia ja ilmiöitä, joista historiankirjoitus valikoi tietyt kerrostumat esiin. Valikointia ohjaavat aina metodiset ja makuun liittyvät kysymykset, joilla menneisyydestä rakennetaan tietty kuva. Viime kädessä kyse on siis vallasta.
*
Taiteen olemusta pohtivien meta-aforismien yhteydessä puhutaan neroista, poroporvareista ja arvostelijoista. Piikikkäät havainnot irvailevat kriitikkojen kustannuksella, mutta myös harrastelijat ja sovinnaisen maun edustajat saavat osansa.
”Nerokas taiteilija on harvinainen ilmiö, nerokas arvostelija vielä harvinaisempi.”
”Vain harva arvostelu kestää arvostelun.”
”Miten paljon nautittavuutta harrastelijan esityksissä onkin, hän itse nauttii niistä aina eniten.”
Wanteen käsitykset taiteilijuudesta ja taiteesta ovat kauttaaltaan hyvin yleviä. Taide on todellisuuden alue, jonne vain harvalla on asiaa. Vastaan tulevat niin taito ja tekninen kyvykkyys kuin edellytykset sanoa jotain merkittävää.
”Taiteen ja harrastelun ero on sama kuin suuren kärsimyksen ja pienen nautinnon.”
”Taiteen laki: Ken ei löydä ilmaisumuotoaan, vaietkoon.”
”Taituruudella keikaileminen on anteeksiannettavaa, mutta taiteilija, joka keikailee sielukkuudella, jota hänessä ei ole, on iljettävä.”
Aforismeista huokuu kirjoittajan itsetietoisuus omasta taiteilijuudestaan. Hän ei pyytele anteeksi näkemyksiään, vaan kohdistaa kritiikkinsä armotta myös taiteenkentällä vallitsevia käytänteitä ja arvohierarkioita kohtaan:
”Missään ei hyvä maku ole niin harvinainen kuin taiteessa.”
Myös suhde nerouteen näyttäytyy ambivalenttina:
”Tyhmyys ja huono maku hallitsevat maailmaa, nerous on sen marttyyri.”
Wanteen katsonnassa taide liittyy elimellisesti moraaliin. Hänelle taide ei ole koristeellisuuden tai pätemisen kenttä, vaan inhimillisen olemisen taajuus, jossa keskeistä on paitsi taito ja harjaannus myös totuuden etsintä. Modernin taiteen ansioksi nähdään nimenomaan omaan sen pyrkimys pois sovinnaisuudesta ja ”miellyttämisestä”:
”Modernin taiteen miellyttävin piirre on, että se haluaa muutakin kuin miellyttää.”
*
Retorisessa mahtipontisuudessaan Ilman naamiota on aikansa lapsi, ja teoksen sisältämät aforismit ovat tyylipuhtaita 40-lukulaisia niin hyvässä kuin pahassa. Wanteen kirjoitustyyli on proosallisen viileä, eikä muotoon kohdistuvia kokeiluja esiinny.
Aforismit edustavat klassisen humanistista maailmankuvaa, jossa kysymys ihmisyydestä on kaiken keskiössä. Osa kokoelmassa esiintyvistä havainnoista linkittyy yllättävän osuvasti myös omaa aikaamme:
”Elämä voi käydä epämukavaksi, kun liian kiihkeästi tavoitellaan mukavuutta.”
”Mitättömien ihmisten yksitoikkoinen elämä purkautuu joskus sensaationnälkään, joka lähentelee kyynillisintä raakuutta.”
Edeltävä aforismeista tuo mieleen downsiftauksen ja Instagramiin vaivalla kuvatut Super Bowlit, jälkimmäinen taas tosi-tv:n, joka on 2000-luvun suosituin viihdemuoto, ja jonka ohjelmaformaateista suurin osa perustuu ihmisten häpäisyyn. Jatkuvaa some-kohkaamista voisi kommentoida puolestaan seuraavasti:
”Sellaiset ihmiset, joiden mielipiteet eivät lainkaan häiritse maailmanjärjestystä, ovat hyvin halukkaita julistamaan mielipiteitään.”
Ja uusliberalismin aiheuttamaa niin kutsuttua kiireen kulttuuria:
”Monilla on kiire, koska he eivät halua, että heillä on aikaa.”
Kirjallisuushistorian kannalta Ilman naamiota -kokoelman kiinnostavin anti ovat kuitenkin juuri sukupuoleen, totuuksien suhteellisuuteen ja pragmaattiseen tietoon liittyvät havainnot. Wanne on esimerkki ajattelijasta, jonka kirjallisesta tuotannosta löytyy omaperäistä ja kiinnostavaa kritiikkiä sukupuolidikotomioiden ohjaamaa kulttuuria ja sovinnaismoraalismia kohtaan. Valitettavasti noita sävyjä ei ole osattu tai haluttu (?) lukea esiin lajin historiaa kartoittavissa yleisteoksissa, vaan Wanteen tuotanto on typistetty pinnalliksi muotopiirteitä koskeviksi havainnoiksi, joita toistellaan kirjasta toiseen.
Wanteen esikoisteosta lukiessa tulee tunne, että myös hän itse on erityislaadustaan tietoinen. Paljon puhuvan kiteymän sukupuolikysymykseen tarjoaa aforismi:
”Viisas mies ei pidä itseään niin paljon naista viisaampana kuin typerä.”
*
Palaan artikkelin alussa esittämääni väittämään, että Wanteen tuotanto on jäänyt suomenkielisessä aforismin historiassa osin sivuun juuri kirjoittajan sukupuolen takia. Kun tietyt opitut, kanonisoidut ja sukupuolittuneet makuhierarkiat ohjaavat liikaa arvottamiskäytänteitä, luennan kohteena olevista teksteistä jää tunnistamatta oleellisia sävyjä. Wanteen kohdalla formaalista sanojen laskemista hedelmällisempää onkin keskittyä mietelmien sisältöön. Hänen aforistiikkansa ei noudata miehistä normia, joka on ollut lajin keskuudessa vallitseva, ja toisaalta hän ei istu ongelmitta perheinstituutiota kuvanneiden naisaforistikkojen joukkoon. Temaattisessa luennassa Ilman naamiota kuitenkin osoittaa, että Wanne ei ole vain kirjallinen oksymoroni, vaan itsellinen aforistikko. Hänen mietelmänsä pyrkivät horjuttamaan nimenomaan sovinnaismoraalille perustuvaa kaksinapaista sukupuolijakoa, jossa julkinen nähdään miesten areenaksi ja koti yhdistettynä äitiyteen naisten elinpiiriksi.
Nykylukijasta Wanteen kapinointi voi tuntua osin vanhahtavalta, sillä naisten oikeudet ovat nykyisin huomattavasti laajemmat kuin Ilman naamiota -kokoelman ilmestyessä.
Toisaalta esimerkiksi Suomessa johtajista suurin osa on edelleenkin miehiä ja viime vuosina tasa-arvokehityksessä on otettu roimasti takapakkia. Myös sukupuolten väliset tuloerot ovat edelleen totisinta totta. Puhe sukupuoleen liittyvistä arvottamiskäytänteistä ja kulttuurisista rakenteista tuntuu siis edelleenkin relevantilta.
***
(6) Wanne ei toki ole ainoa Suomessa Nietzscheä kaiuttanut kirjailija — vastaavia sävyjä löytyy muun muassa Eino Leinon, L. Onervan ja Ain’elisabeth Pennasen tuotannosta vain joitakin nimiä mainitakseni. Kaikilla mainituilla nietzscheläisyys ilmenee lähinnä aikalaisyhteiskunnan sovinnaismoraalin kritiikkinä sekä kiinnostuksena poikkeusyksilöyden problematiikkaan.
(7) Esimerkki luonnehdintojen kierrätyksestä: Envall käyttää Wanteen aforismia ”Kateus on ihailua.” esimerkkinä ”huonosta aforismista” (Envall 1987, 36 —37, 264). Envallin (ibid., 35 —37) mukaan kyseinen aforismi yhtälöi kaksi abstraktiota vailla erityistä vakuuttavuutta, sillä se tavoittelee ”käsitteiden välistä erityistä suhdetta yrittämättäkään ilmaista sitä sanoin”, kun taas Hormian aforismi [= Edistys on luopumista.], joka hyödyntää vastaavaa ”A on B” -rakennetta, yhtälöi Envallin mukaan kaksi käsitettä taitavammin. Feiring (2014) jatkaa lyttäyslinjalla ja mainitsee kyseisen aforismin esimerkkinä kohdassa ”Tylsät ja liialti toistuvat lauserakenteet”: (- - ) ’muoto ”a on b” (”jotakin on jotakin”, esim. ”Kateus on ihailua.”, Kerttu Wanne, 1947) on aforistiikan yksinkertaisimpia, kaavamaisimpia ja tylsimpiä. Sen parista on hakeuduttava ilmaisun laajempaan rikkauteen.’ (Ibid., 104.) Uudelleen tulkintojen sijaan Feiringin vahvistaa näin aiemmin kirjoitettua lajihistoriaa ja Wanteen tuotannosta välittyy hyvin negatiivinen kuva. Myös Miikka Laihinen (2015) kritisoi Kiiltomadossa (20.1.2015) julkaistussa arvostelussaan ”Lyhyesti sanomisen rajat” Feiringiä nimenomaan liiasta pidättäytymisestä Envallin näkemyksiin: ”Envallilta periytyvä aforismin viisikohtainen tunnistuskehikko (lyhyys, tiiviys, ajatuksellinen painokkuus, tyylikäs muotoilu, proosamuoto) tuntuu sittenkin ohjaavan Lyhyesti sanomisen taiteen argumentaatiota varsin pitkälle. Tiukasti rajattuun, muodollisiin perusteisiin pohjaavaan lajimäärittelyyn liittyy sekä teoreettisia että ideologisia ongelmia. Näistä tärkeimpänä mainittakoon ainakin itseäni tavattomasti häiritsevä eksklusiivinen asenne kirjallisuuteen, autoritääriseltä vaikuttava tarve sulkea suuri joukko poetiikkoja ja yksittäisiä tekstejä aforistiikan rajojen ulkopuolelle. Sitä, miksi näin tehdään, kirjassa ei kerrota.”
Teksti: Tiina Lehikoinen
Kirjallisuus
Kerttu Wanteen aforistinen tuotanto
Wanne, Kerttu 1944: Ilman naamiota. Jyväskylä: K. J. Gummerus osakeyhtiö.
Wanne, Kerttu 1947: Riitaa sovussa. Jyväskylä: K. J. Gummerus osakeyhtiö.
Wanne, Kerttu 1953: Pienellä rakkaudella on suuri ääni. Jyväskylä: K. J. Gummerus osakeyhtiö.
Lähteet
Envall, Markku 1987: Suomalainen aforismi: keinoja, rakenteita, lajeja, ongelmia. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Envall, Markku 1997: Aforismin vuosisata. Lauseita ja ajatuksia 54 suomalaiselta aforistikolta. Helsinki: WSOY.
Feiring, Sami 2014: Lyhyesti sanomisen taide. Helsinki: Avain.
Laihinen, Miikka 2015: ”Lyhyesti sanomisen rajat”. Kritiikki Feiringin teoksesta Lyhyesti sanomisen taide.
Lehtonen, Maija 1970: “Aforismi", Suomen kirjallisuus VIII: kirjallisuuden lajeja. Toim. Matti Kuusi & Martti Rapola. Helsinki: SKS. Osa artikkelista luettavissa Pro aforismi -blogissa. Huom. Artikkelia on toimitettu verkkojulkaisua varten.
Mörsäri, Hilja 2005: ”Tavoittamattoman tavoittelua – aforismin kirjoittajat lajinsa määrittelijöinä”. Alustus Suomen aforismiyhdistyksen syyskokouksessa 24.11.05.
Tavoittamattoman tavoittelua osa 1
Tavoittamattoman tavoittelua osa 2
Muut lähteet
SKR, Kerttu Wanteen rahasto, esitelyteksti
SKR, Astrid Joutsenon rahasto, esittelyteksti
Myheritage.fi: Astrid Wanne
Wikipedia.org: Astrid Joutseno
Wikipedia.org: Kerttu Wanne
Lue lisää:
Kerttu Wanteen aforismit 1/2
Kaikki Pienten lajien maailmat -jutut ovat luettavissa Vinkit-osiossa.