Nina Hurman lainavinkit
-
Nina Hurma, s.1980, kirjailija
-
Tuotanto: Kirjoittanut kaksi 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvaa noir-henkistä dekkaria, Yönpunainen höyhen (2013) ja Hatuntekijän kuolema (2014)
-
Ajankohtaista: Työstää parhaillaan kirjasarjan kolmatta osaa. Tulee Pukinmäen kirjastoon lukupiirin vieraaksi maanantaina 13.4.2015.
-
Suhteeni kirjastoon: ”Suhteeni kirjastoon on pitkä ja luottamuksellinen. Lapsena lainasin isoja urheilukassillisia kirjoja. Vaikkei niitä kaikkia tullutkaan luettua eräpäivään mennessä, jäi silti se fiilis että täältä sitä saa. Ja aina on saanut. Uudessa kaupungissa yhtään kauemmin viipyessä on monesti tullut haettua kirjastokortti paikalliseen kirjastoon. Kirjojen lisäksi olen lainannut muun muassa pelejä, lumikenkiä ja pianoharjoitusaikaa. Kirjasto vastaa niihin asioihin, joita ihminen tarvitsee.”
Nina Hurman 1920-luvulle sijoittuvissa romaaneissa Yönpunainen höyhen ja Hatuntekijän kuolema Helsingin kadut, saaret ja kapakat sykkivät aivan omanlaistaan tunnelmaa. 1920-luku oli esteettisesti varsin kaunis vuosikymmen, mutta myös monet muut elementit tuossa ajassa kiehtovat Hurmaa kirjoittajana.
– Ajanjakso oli kuin iloinen kupla kahden sodan välissä. Vaikka päällä oli kieltolaki, ihmiset juhlivat, tanssivat ja joivat. Toisaalta poliittinen ilmapiiri oli hyvinkin kireä.
Myös naisen asema alkoi muuttua, ja nainen tuli kodista julkiselle paikalle. Tämä ei sujunut aina suinkaan ongelmitta.
– Jos nainen meni yksin vaikkapa baariin, häntä pidettiin helposti maksullisena naisena. Vaikka naiset alkoivat siirtyä työelämään, heidän rooliaan kontrolloitiin kuitenkin vahvasti. Olen lukenut tuolta ajalta esimerkiksi tekstejä, joissa väitettiin polkupyöräilyn vahingoittavan naisen kohtua. Myös tukan leikkaus, huulipuna tai housujen käyttö saattoivat aiheuttaa pahennusta.
Hurman dekkareiden kiistaton tähti on nuori itsenäinen nainen, Rouge, joka laulaa hämyisissä kapakoissa, pukeutuu housuihin ja käy päivätöissä. Miehet eivät osaa päättää, ihastuako vai vihastuako Rougeen.
Kirjastot korvaamaton apu historiasta kirjoittavalle
Historiallisia romaaneja varten täytyy tehdä runsaasti taustatyötä, sillä faktojen on oltava kohdallaan. Hurma nauttii taustojen penkomisesta, mutta myöntää sen olevan välillä myös työlästä.
– Olen selvittänyt esimerkiksi, oliko jollakin tietyllä kadulla 1920-luvulla mukulakivet vai ei. Pienenkin yksityiskohdan tarkistamiseen voi saada kulumaan melkoisen paljon aikaa.
Kirjailija kehuu vuolaasti Helsingin kaupunginkirjaston Helsinki-kokoelmaa, joka tarjoaa monennäköistä pääkaupunkiaiheista materiaalia aina 1860-luvulta lähtien.
– Helsinki-kokoelma on aivan loistava! Olen löytänyt sieltä todella paljon kiinnostavaa taustamateriaalia. Toki myös museot ja arkistot ovat olleet kovassa käytössä.
Hurma on perehtynyt kirjoittaessaan myös 1920-luvun kieleen ja Helsingin slangiin.
– Minulla on ollut lainassa kirjastosta jo pienen ikuisuuden Heikki ja Marjatta Paunosen Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii: Stadin slangin suursanakirja. Se on minun raamattuni.
Hurman kirjoissa voikin törmätä moniin kiinnostaviin termeihin: povitaskuun piilotetaan varpunen eli taskumatti ja Helsingin kallioilla keikistelevät mäkipeurat eli prostituoidut.
Entä mistä kirjailija itse yllättyi eniten menneeseen aikaan tutustuessaan?
– Oli aika hämmästyttävää – ja hienoa! – huomata, että ihmiset olivat sata vuotta sittenkin ihan samanlaisia kuin me 2000-luvun ihmiset. He tekivät samanlaisia asioita ja tunsivat samanlaisia tunteita. Resurssit ja ulkoiset tekijät olivat toki erilaisia, mutta ihmisyys ei ole muuttunut miksikään.
Etääntymistä perinteisestä dekkarigenrestä
Hurma kirjoittaa parhaillaan kolmatta osaa dekkarisarjalleen. Hyvä niin, sillä muutama langanpää jäi vielä kutkuttavasti auki Hatuntekijän kuolemassa.
– Toivon antavani ihmisille tarinoita, jotka koskettavat, kiinnostavat ja viihdyttävät. Se on tärkein syy, miksi kirjoitan.
Hurman kirjoissa on vahva, persoonallinen tunnelma, joka syntyy usein yksityiskohtien kautta. Kirjoja on kehuttu myös mainioista rakastelukohtauksista.
– Dekkarigenre ja sen juonipainotteisuus tuntuu itselleni oikeastaan vähän vieraalta. Luulen, että olen hiljalleen etääntymässä siitä. Tunnelma on minulle juonta tärkeämpi.
Lukijana Hurma kertoo olevansa varsin kaikkiruokainen. Tärkeitä teoksia ovat esimerkiksi Kaari Utrion epookkiromaanit, Margaret Atwoodin dystopiat, Kyllikki Villan lokikirjat ja Donna Tarttin romaanit.
– Ne ovat sellaisia kirjoja, joihin palaan uudelleen ja uudelleen.
Nina Hurman lainavinkit:
Helsinki-kokoelma kauttaaltaan
Monissa kirjastoissa Helsingin historiasta kertovaa kirjallisuutta on koottu omaksi kokoelmaksi. Joukkoliikennettä, kaivojen historiaa, arkkitehtuuria, ravintolamuistoja, vanhoja kortteleita... Erityismaininnan ansaitsevat Helsingin kaupunginmuseon julkaisemat Narinkka-artikkelikokoelmat.
Tiina Männistö: Haluathan tulla todelliseksi naiseksi?
Oikeaan ja soveliaaseen käytökseen ohjaavat vanhat tapaoppaat heijastavat aikansa ihmisihannetta. Männistön kirjassa tarkastellaan nuorille naisille suunnattujen oppaiden luomaa kuvaa naisen ruumiista 1890-luvulta 1970-luvulle. Myös esimerkiksi Brummel&Co:n käytösoppaat hienolle naiselle ja hienolle miehelle avaavat silmiä sille, miten muuttuvat ajat, tavat ja ihmiset.
Donna Tartt: The Secret History (suom. Jumalat juhlivat öisin)
Tämä on suuri kirja, jolla on vakikoti kirjahyllyssä. En koskaan kyllästy hiipivään ja hyytävään ja silti utopistiseen tunnelmaan. Romaanissa olennaista ei ole tapahtuneen rikoksen selvittely, vaan siihen johtaneet olosuhteet ja sen vaikutukset kaikkiin osallisiin.
Kyllikki Villa: Pakomatkalla
Kyllikki Villa oli suomentaja ja kirjailija, joka teki työtään rahtilaivamatkoilla ympäri maailman. Niiltä matkoilta kootut päiväkirjat ovat yhtä aikaa arkisia ja eksoottisia ja tavattoman kiehtovia. Hänen innoittamanaan matkustan kesällä St. Helenan saarelle, jolla Villa vietti kuukauden päivät pakomatkallaan.
Philip Hoare: The Sea Inside
Merestä, sen rannoista, eläimistä ja ihmisestä. Tämä on vielä kesken, koska se vaatii ihan omanlaistaan hetkeä ja tilaa.
Robert Galbraith: The Cuckoos Calling (suom. Käen kutsu)
Luen vähän dekkareita mutta tässä on kunnollinen. Erityisesti pidän värikkäistä ja kiinnostavista henkilöhahmoista ja mukaan kutsuvalla käsialalla punotusta monipolvisesta juonesta. Jatko-osa The Silkworm (suom. Silkkiäistoukka) etenee samaan malliin.
Teksti: Maija-Kaisa Myllymäki
Kuva: Pekka Niittyvirta