20 vuotta tokalla luokalla
Ella-kirjat viettävät tänä vuonna 20-vuotisjuhlaa. Ella-kirjojen luoja Timo Parvela toivoo, että lukemisesta ei tule vain valistuneiden perheiden lasten taito.
Tokaluokkalainen Ella, hänen luokkakaverinsa ja sattumuksille altis opettajansa ovat seikkailleet Timo Parvelan kirjoissa jo 20 vuotta, 16 kirjan verran. Kun ensimmäinen Ella-kirja syntyi, Parvela toimi vielä opettajana. Koulussa ei jouduttu vielä tuolloin keskustelemaan kännykkäpelisäännöistä eikä tablettitietokoneista.
– Vuonna 1995 maailma oli kirjallisempi ja kaikin tavoin perinteisempi. Koulussa, jossa tuolloin opetin, oli yksi kiinalainen oppilas. Nyt maailma on tullut sisään, myös internetin ja kännyköiden kautta.
Parvela on välttänyt tuomasta kirjojen maailmaan aikaan sidottuja ilmiöitä, mitä nyt yhdessä kirjassa luokanopettaja taistelee sarkastiseen sävyyn uuden älytaulun kanssa. Sarja on säilyttänyt tuoreutensa.
– Ella-sarjan ensimmäisiä osia myydään edelleen. Kirjailija ei voi enempää toivoa kuin että kirja jää eloon.
Vaikka aika ei ole ajanut sarjan ohi, joitakin asioita Parvela muotoilisi tänä päivänä toisin.
– Ensimmäisissä kirjoissa on nimittelyä ja tönimistä, josta nykyään joku älähtäisi. Asioista on vaarallisempaa puhua kuin aikaisemmin, olemme tulleet entistä herkkänahkaisemmiksi. Loukkaantumisesta ja suuttumisesta on tullut itseään ruokkiva asia.
Huumori on käsityötä
Kuivahko, sanaleikkeihin perustuva huumori on Parvelan tavaramerkki. Kirjailija toteaa kielen hiomisen olevan käsityötä, johon hän käyttää runsaasti aikaa.
– Se on kuin palapeli. Joka lauseessa maailmaa katsotaan sekä lasten että aikuisten suunnasta. Kieli on näennäisen naivistista, mutta huumori ei ole simppeliä. Ella ja kaverit laukovat repliikkejä kuin keski-ikäinen standup-koomikko.
Nuorena Parvelan mielikirjoja olivat Ollin pakinat. Niiden vaikutus näkyy Elloissakin.
– Tykkäsin lukea Ollin juttuja aikuisille ääneen ja sain heidät nauramaan. Olen pakinoille velkaa varmaan koko urani: tajusin, että tämänhän voi tehdä hauskastikin. Omassa nuoruudessani lastenkirjat eivät tyypillisesti olleet hauskoja.
Moni aikuinen on huomannut, että Ellat naurattavat lasta ja aikuista yhtä lailla, mutta eri kohdissa. Parvela sanookin, että huumorilla voi puhutella lasta ja aikuista yhtä aikaa: ehkä vain äiti nauraa, mutta lapsi nauttii myös siitä, että aikuisella on hauskaa, vaikka itse ei naurun syytä ymmärtäisikään.
Lukeminen ehkäisee syrjäytymistä
Parvela osaa odottaa kysymystä nuorten lukemisen alamäestä. Hän on huolissaan, niin kuin moni muukin.
– On olemassa rankkaa evidenssiä, että lukeminen ei ole samassa kurssissa kuin aikaisemmin. Kodeissa lukemista pidetään vain harrastuksena, vaikka se on taito, joka täytyy hallita syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Viidesosa pojista ei yläasteella osaa kirjoittaa niin, että saisi työhakemuksen aikaiseksi. Moni ovi on tällöin jo valmiiksi suljettu.
Parvela teki jonkin verran töitä, jotta hänen oma, keväällä ylioppilaaksi kirjoittanut poikansa sai lukemisesta kiinni.
– Poika oppi juoksemaan ennen kuin puhumaan eikä ehtinyt pysähtyä niin pitkäksi aikaa, että olisi saanut kirjan luetuksi. Käytimme jonkin verran lahjontaa, jotta saimme hänet lukemaan niin paljon, ettei teknisen lukutaidon puuttuminen ollut hänelle este.
Parvela toteaa, että on vaikea kuvitella, miten poika olisi pystynyt lukemaan oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin kaksi kuukautta putkeen, kymmenen tuntia päivässä, ellei olisi harjaantunut lukemiseen.
Parvela siteeraa EU-raporttia, jossa mainitaan kirjallisen ympäristön tärkeydestä: lukemiseen kannustaa, että kirjat ovat näkyvillä ja saatavissa ja lapsilla on lukevia aikuisia esikuvia. Hän kiittää kouluja ja kirjastoja lukuharrastukseen kannustavasta asenteesta ja toivoo, että myös media kantaisi vastuuta samasta asiasta.
– Näkymätöntä on mahdoton suositella. Lukeminen on vaarassa muuttua valistuneiden perheiden lasten taidoksi.
Parvela itse sai esimerkin lukemiseen monen muun lapsen tavoin vanhemmiltaan.
– Muistan isän makaamassa sängyssä syömässä omenaa ja lukemassa. Äitini taas oli äidinkielen opettaja. Mutta en ollut harvinaisuus kaveripiirissä: viihdykkeitä ei tuolloin ollut rajattomasti.
Ella 15 kielellä
Onko Parvela koskaan ajatellut lopettavansa Ellojen kirjoittamista?
– 26 vuoden kirjailijan uran aikana on ollut monta vaihetta, jolloin olen ajatellut, pitäisikö alkaa arvostetuksi aikuisten kirjailijaksi. Moni aihe on Elloissa jo käsitelty, eli kirjoittaminen on entistä suurempi haaste. Kirjoittamisesta on tullut taidonnäyte: saanko tämän vielä kasaan? Huumori on vaikein kirjoittamisen laji. Olen tyytyväinen, jos työpäivän aikana syntyy liuska Ellaa.
Parvelan työ on vuosien varrella monipuolistunut: elokuva- ja teatterisovitukset ruokkivat innostusta, ja kirjoja käännetään koko ajan uusille kielille.
– Tuntuu, että nyt ovat kaikkein mielenkiintoisimmat ajat.
Parvelan kirjoja on käännetty yli 20 kielelle ja Ellojakin 15 kielelle. Parvela on nähnyt jopa persiankielisen piraattiversion Ellasta, tosin sen sisältö jäi hänelle arvoitukseksi. Eri kulttuureihin liittyviä muutoksia kirjojen sisällöissä on Parvelan mukaan vain vähän: esimerkiksi ranskan käännöksessä Ella teatterissa -kirjan kohtaus koulun joulukuvaelmasta piti vaihtaa Lumikiksi ja seitsemäksi kääpiöksi, sillä Ranskassa koulua ja uskontoa ei sovi sekoittaa toisiinsa.
Lastenkirjailijan osa Suomessa on Parvelan näkökulmasta kiitollinen.
– Työtämme arvostetaan, ja meillä on ainutlaatuinen vapaus kirjoittaa siitä, mistä haluamme. Vaikka olemme pieni kansakunta, täällä on mahdollista elää kirjoja tekemällä.
Ella-kirjan saa syksyllä 2015 HelMet-kirjastosta jokainen pääkaupunkiseudulla koulunsa aloittava suomenkielinen ekaluokkalainen. Ruotsinkielisille koulutulokkaille jaetaan .
Timo Parvelan nuoruuden lempikirjat:
-
Enid Blytonin Viisikot
-
Nils-Olof Franzénin Agaton Sax -etsiväsarja
-
Kolme etsivää -sarja (eri kirjoittajia)
-
Charles M. Schulzin Tenavat
-
Ollin eli Väinö Nuortevan pakinat
Teksti: Iina Soininen
Kuva: Tammi / Jari Riihimäki