Kaikkien aikojen pop-vuosi 1966: Maaliskuu
Tasan 50 vuotta sitten – vuonna 1966 – populaarimusiikissa oli käynnissä ennenkuulumattoman rikas ja mielikuvituksellinen kausi. Vaikutteita imettiin kaikkialta ja musiikki muutti muotoaan jatkuvasti. Kokeilut eivät onneksi jääneet vain underground-ilmiöiksi, vaan musiikin koko kirjo heijastui myyntilistoilla. Musiikkia ostava yleisö arvosti edistyksellistä asennetta ja vaati sitä omilta suosikeiltaan. Albumista tuli vuoden 1966 aikana itsenäinen taidemuoto ja populaarimusiikkiin alettiin suhtautua vakavammin kuin ennen. 1966 oli murrosten vuosi, jolloin moni tulevien vuosien ilmiö alkoi saavuttaa suosiota.
The Byrds
Los Angelesin Sunset Stripin alue oli noussut vuoden 1966 aikana pop-maailman keskukseksi. Siellä oli valtava määrä klubeja, joilla soittivat aikansa suurimmat nimet kuten Love, Buffalo Springfield, Frank Zappa, The Seeds, jne. Los Angelesin huippustudiot ja levy-yhtiöt olivat lähellä ja paikka kuhisi muusikoita, musiikkiteollisuuden taustavaikuttajia ja bändäreitä. Stripin tunnetuin yhtye The Byrds oli vuoden 1965 aikana noussut maailman suosituimpien yhtyeiden joukkoon singlellään ”Mr. Tambourine Man”. Laulu loi pohjaa uudelle vakavammalle popmusiikille, jossa syvällisen runolliset sanat yhtyivät sähköisen verevään musiikkiin. Se oli monelle aikalaiselle todiste popmusiikin muuttumisesta vakavasti otettavaksi taiteeksi. The Byrds nosti riman korkealle, mutta ylittivät sen kepeästi jo seuraavan vuoden maaliskuussa singlellään ”Eight Miles High”.
”Eight Miles High” oli yhtyeen alkuperäisen keulahahmon ja lauluntekijän Gene Clarkin käsialaa. Se oli lentopelosta kärsivän miehen kirjoittama kuvaus Atlantin ylittämisestä ja laskeutumisesta Lontooseen. Levylle päätyneessä versiossa Roger McGuinnin vapaasti hyppelehtivä kitara ja David Crosbyn taivaalliset lauluharmoniat muunsivat Clarkin apean melodian taivaita hipovaksi lennoksi. Roger McGuinn oli innostunut John Coltranen modaalisista kokeiluista ja halusi soveltaa niitä omassa kitaroinnissaan. ”Eight Miles High” oli täydellinen laulu hänen raaga-kokeiluilleen. McGuinnin kitararyöpyt sinkoilevat taustalla junnaavasta pohjasävelestä kuin hädin tuskin ilmassa pysyvät putputtavat potkurikoneet. Laulun lentokoneromantiikka kuulosti - ei ehkä kenenkään mielestä yllättäen - huumetripiltä.
Single oli orastavan psykedelian ensimmäisiä ilmentymiä hittilistoilla, mutta se jäi Gene Clarkin viimeiseksi levytykseksi The Byrdsin riveissä (jos ei huomioida comeback-yritelmiä). Clarkin lentopelko yltyi vähitellen niin pahaksi, että hän alkoi saada lennoilla paniikkikohtauksia. Tätä Roger McGuinn kommentoi sanomalla “You can't be a Byrd if you can't fly”. Gene Clarkin oli pakko erota yhtyeestä, ja aloittaa taloudellisesti kompuroiva, mutta taiteelliselta tasoltaan huikea sooloura. The Byrdsin lento jatkoi vakaana vielä muutaman vuoden ajan.
Love
Love oli vuoden 1966 aikana täyttänyt Sunset Stripin klubeilla maailmalle lennähtäneen The Byrdsin jättämän ammottavan aukon. He olivat Los Angelesin kovatasoisin keikkabändi, joka yhdisteli musiikissaan poppia, autotallirockia ja soulia. Yhtyettä johti puoliksi afroamerikkalainen Arthur Lee, joka luotsasi kokoonpanoaan diktaattorin elkein. Hän halusi hallita kaikkia musiikkinsa osa-alueita ja sai soittokaverinsa usein raivon partaalle. Arthur Leen ja Loven imago oli kylmän viileä ja etäinen. He elivät eristyksissä Los Angelesin hyörinästä omassa linnamaisessa rakennuksessaan "The Castlessa". Loven laulut olivat synkkiä kertomuksia yhteiskunnan reuna-alueiden syrjäytyneistä ja ulkopuolisista. Yhtyeen nimi ja musiikki olivat kiinnostavassa ristiriidassa keskenään ja moni yllättyy nykyäänkin Lovea kuunnellessaan. Heinäkuussa 1966 yhtye julkaisi singlen ”7 and 7 Is”, jota 1966: The Year the Decade Exploded -kirjan kirjoittaja Jon Savage pitää yhtenä vuoden vaikuttavimmista ja symbolisimmista julkaisuista. Kappaleen hermostuneen nopea laukkamainen tempo ja ylikireä laulu päättyvät yhtäkkiä atomipommin räjähdykseen. Siinä voi kuulla aikakauden pelot tiivistettynä.
The Yardbirds
Englannissa psykedelian ituja oli kuultu jo vuoden 1965 puolella The Beatlesin levyllä Rubber Soul, mutta vuosi 1966 oli sielläkin käänteentekevä. Amerikan länsirannikolla suurta suosiota nauttinut lontoolainen The Yardbirds oli Jeff Beckin tultua mukaan kehityksen kärjessä. Jeff Beck oli kitaristina yllätyksellinen ja arvaamaton. Hän ei soittanut perinnetietoisesti kuten Eric Clapton, vaan haki jatkuvasti uudenlaisia sointimaailmoja. Kitarasta tuli Beckin käsissä musiikillisen vallankumouksen väline ja hän pohjusti näin mm. Jimi Hendrixin loppuvuonna 1966 käynnistynyttä soolouraa. The Yardbirdsin solistina ja pääasiallisena huomion kohteena oli aina ollut laulajan sijasta kitaristi: alkuvaiheessa Eric Clapton, sitten Jeff Beck ja lopulta Jimmy Page. Yhtyeen laulusolisti Keith Relf oli laulajana vaatimaton ja lähes arkinen, hänestä ei ollut keulakuvaksi.
Eric Clapton oli aikanaan jättänyt yhtyeen liian popiksi muuttuneen tyylin myötä, mutta Beckille uusi tyyli sopi. Beck työnsi yhtyeen musiikkia yhä kokeellisempaan suuntaan. Kehitys kulminoitui helmikuussa 1966 julkaistuun singleen "Shapes of Things", joka lienee vuoden ensimmäinen suuri hitti, jota voisi jälkiviisaasti kutsua psykedeliaksi. Erikoista oli, että yhtyeen ura ja suosio alkoivat hiipua singlen jälkimainingeissa.
Donovan
Skotlantilainen folk-laulaja Donovan oli alkuvuodesta 1965 onnistunut popularisoimaan Dylan-vaikutteisen laulaja-lauluntekijä folkin. Muutaman kuukauden päästä tästä hän oli jo nauhoittamassa ensimmäisiä psykedeelisiä klassikoita mm. John Paul Jonesin ja Jimmy Pagen kanssa. Loppuvuonna 1965 äänitetyt uraauurtavat levytykset kuten "Sunshine Superman" joutuivat sopimusongelmien vuoksi hyllylle. Levytyksiä julkaistiin vähitellen loppuvuodesta 1966 ja Iso-Britanniassa vasta vuoden 1967 puolella.
Donovan oli keskiajasta innostunut mystikko, ja hän käsitteli lauluissaan vanhoja myyttejä ja legendoja usein nykypäivän kautta. Donovanin musiikissa ei ollut mitään uhkaavaa tai vaarallista ja hänen värisevä äänensä oli feminiinisen herkkä. Hänen musiikkinsa lähestyy naiiviudessaan jopa lastenmusiikkia. Ei olekaan yllätys, että Donovan levytti jo 1960-luvulla levyllisen itse tekemiään lastenlauluja.
Donovanin omaalatuinen tyyli avaa brittiläisen psykedelian yhden keskeisen juonteen eli paluun lapsuuteen ja viattomuuteen. Yhdysvalloissa psykedelia liittyi usein konservatiivisen valtakulttuurin kritiikkiin, poliitiisiin kannanottoihin ja uudenlaisen vaihtoehtoisen elämäntavan etsimiseen. Amerikkalainen psykedelia liittyi myös voimakkaasti ympäröivään huumekulttuuriin. Britanniassa tilanne oli toinen. Psykedelia oli siellä enemmänkin tyyli tai uudenlainen tapa hahmottaa maailmaa. Psykedelia avasi ajallisia portteja menneisyyteen ja tulevaisuuteen ja näitä eri tasoja yhdisteltiin kiinnostavalla uutta luovalla tavalla. Britanniassa aiheita haettiin nimenomaan saduista, lapsuuden viattomuudesta ja fantasiakirjallisuudesta (J.R.R. Tolkien). Naivistisen psykedelian pioneeri oli nimenomaan Donovan. Hänen vanavedessään samoja polkuja kulkivat mm. Syd Barrett, Marc Bolan, David Bowie ja Paul McCartney.
Levysuosituksia HelMet-kirjastosta näistä linkeistä:
The Byrds: Fifth Dimension (1966/1996) (CD-levy)
Love: Da Capo (1966/2002) (CD-levy)
The Yardbirds: As, Bs & EPs (2007) (CD-levy)
The Yardbirds: Roger The Engineer - Over Under Sideways Down (1966/1998) (CD-levy)
Donovan: Sunshine Superman (1966/2005) (CD-levy)
Kirjallisuutta näistä linkeistä:
Rob Chapman: Psychedelia and Other Colours (Faber & Faber, 2015)
John Einarson: Forever Changes - Arthur Lee and the Book of Love (Jawbone, 2010)
Barney Hoskyns: Waiting For The Sun - Strange Days, Weird Scenes and the Sound of Los Angeles (Bloomsbury, 1997)
Pasi Lehtomaa: The Byrds - Viidennen ulottuvuuden veljeskunta (Pop-lehti, 2007)
Donovan Leitch: The Hurdy Gurdy Man (Century, 2005)
Johnny Rogan: The Byrds - Timeless Flight Revisited: The Sequel (Rogan House, 1998)
Jon Savage: 1966 - The Year the Decade Exploded (Faber & Faber, 2015)
Teksti: Jukka Uotila
**********
Sarjan aiemmat osat:
Helmikuu 1966 : Naislaulajat
Tammikuu 1966 : Laulaja-lauluntekijät